Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lapsiasiavaltuutettu pettyi pahasti budjettiehdotukseen – puhuu jopa ”kirouksesta”

Valtiovarainministerin ehdotus talousarvioksi tuli julkiseksi tänään. Siinä ei ole pysyvää rahoitusta kansallisen lapsistrategian yksikölle.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Entinen lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila muistuttaa Twitterissä, että parlamentaarinen komitea on linjannut tarpeesta vahvistaa lapsiasioiden pitkäjänteisyyttä ja jatkuvuutta.

– Samaa on YK:n lapsen oikeuksien komitea Suomelta velvoittanut. Toivottavasti lapsistrategiayksikkö perustetaan jatkoneuvotteluissa, hän toivoo.

Nykyinen lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen toteaa Demokraatille rahoituksen puutteen olevan harmillista ja huolestuttavaa.

– Kyseessä on kuitenkin jo vuodesta 2018 parlamentaarisesti yli hallituskausien valmisteltu kokonaisuus. Jos luen budjettiehdotusta oikein, lapsistrategia ei olisi saamassa minkäänlaista rahoitusta, ei sen koommin toimeenpanoon kuin rakenteeseenkaan.

Hallituksen toimeenpanosuunnitelmassa, joka vahvistettiin valtioneuvoston yleisistunnossa viime lokakuussa, on tavoitteena varmistaa kansallisen lapsistrategiatyön jatkuvuus perustamalla kansallinen lapsistrategiayksikkö. Kansallinen lapsistrategia julkaistiin helmikuussa 2021 ja sen toimeenpanosuunnitelma lokakuussa 2021.

Lapsistrategian tavoitteena on lapsen oikeuksien toteutumisen varmistaminen kaikilla politiikan ja hallinnon tasoilla. YK:n lapsen oikeuksien komitea on todennut strategiasta näin:

”Näissä toimissa sopimusvaltiota kehotetaan varmistamaan, että tälle järjestelmälle annetaan tarvittavat henkilöstö- ja taloudelliset sekä tekniset resurssit kattavien, johdonmukaisten ja yhdenmukaisten lapsen oikeuksia koskevien toimintapolitiikkojen täytäntöön panemiseksi kansallisesti, alueellisesti ja kunnallisesti.”

Nyt siis pysyvä yksikkö ja resurssit ovat jäämässä saamatta.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen on valtiovarainministeriön budjettiehdotukseen niin pettynyt, että lausahtaa huokaisten, että lapsen oikeuksien kansallisten rakenteiden edistämisessä vaikuttaisi olevan ikään kuin ”kirous” päällä.

Hän vertaa tilannetta vuoteen 1991, jolloin Suomi ratifioi YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen. Tällöin Suomessa oli puolestaan niin paha lama, että lapsiasiavaltuutetun viran perustamista lykättiin aina vuoteen 2014 saakka.

– Nyt huolettaa, että lapsistrategian toteuttamisessa olisi käymässä samoin. Ensin tuli korona, sitten Ukrainan sota ja nyt ilmeisesti taloudellisista realiteeteista johtuen taloudellinen turva strategian toteuttamiseksi on jäämässä saamatta. YK:n lapsen oikeuksien komitea kuitenkin edellyttää kansallista koordinaatiota. He ovat jo 2011 vaatineet asian edistämistä suunnitelmallisesti ja koordinoidusti, Elina Pekkarinen sanoo.

“Ei se riitä, että meillä on lapsiasivaltuutetun toimisto, joka pitää meteliä.”

Lastensuojelun keskusliitto totesi huhtikuussa olevan ratkaisevan tärkeää, että Suomeen perustetaan kansallisen lapsistrategian yksikkö, joka jatkaa lapsistrategiatyön toteutusta, koordinaatiota, seurantaa ja arviointia.

”Kansallisen lapsistrategian valmisteluun ja toimeenpanoon on varattu vuosittain kaksi miljoonaa euroa vuosille 2020-2022 eli yhteensä 6 miljoonaa euroa, joka on luonteeltaan siirtyvää määrärahaa vuoteen 2023 asti. Rahoitus tulee varmistaa seuraavalle hallituskaudelle parlamentaarisen komitean linjauksen mukaisesti sekä YK:n lapsen oikeuksien komitean vuonna 2011 antaman suosituksen mukaisesti”, liitto selvitti.

Jos rahoitusta ei tule, mistä lapset jäisivät paitsi?

Elina Pekkarisen mukaan varojen kohdistaminen lapsen oikeuksien edistämiseen ja käytännön toimeenpanoon jäisi tällöin jälleen seuraavan hallituksen sekä poliittisen toiminnan ulkopuolella olevien viranomaisten ja järjestötoimijoiden aktiivisuuden varaan.

– Ei se riitä, että meillä on lapsiasivaltuutetun toimisto, joka pitää meteliä, vaan pitää löytyä rahaa paikkaamaan ja korjaamaan epäkohtia, joita Suomessa on havaittu. Se on ollut koko lapsistrategian ajatus, että sitä edistää ja koordinoi kansallinen lapsen oikeuksia toimeenpaneva elin, Pekkarinen sanoo.

Kansallisen lapsistrategian yksikön perustaminen olisi Pekkarisen mukaan ensiarvoisen tärkeää siksikin, että lasten ja nuorten palveluja on siirtymässä kunnilta hyvinvointialueille. Kasvatus ja sivistys sekä vapaa-ajan toiminta jäävät kuntien harteille.

– Syntyy väistämättä aukkoja, joihin tarvittaisiin kansallista koordinointia.

Lapsistrategiaa toteuttavan yksikön puute johtaa lapsiasiavaltuutetun mukaan sirpalemaiseen lapsi- ja perhepolitiikkaan ja nuorisopolitiikkaan.

– Tämä on tosi valitettavaa, kosjka strategia on olemassa, siihen on sitouduttu ja se antaisi hyvät askelmerkit kullekin tulevalle hallitukselle luoda toimeenpanoa yli hallituskausien.

Tällä hetkellä lapsi- ja perhepolitiikan rahoitus kulkee eri budjettimomenteilla. Esimerkiksi oikeusministeriössä on lapsiasiavaltuutettu, lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on sosiaali- ja terveysministeriössä ja opetus- ja kulttuuriministeriössä kasvatuksen ja koulutuksen edistämisen hankkeet.

– Tämä on niin hajanaista. Lapsistrategian idea oli nimenomaan nivoa näitä yhteen. Ajattelisin, että ei edes vaadi mitenkään kovin kummoisia resursseja, että tähän saadaan jokin toimija, joka tästä huolehtii.

Kansallisen lapsistrategiaa toteuttava yksikkö pyörisi Elina Pekkarisen mukaan 3-4 henkilötyövuoden voimin.

– Se tarkoittaa kustannustasolla ehkä korkeintaan puolta miljoonaa euroa vuosittaista rahoitusta. Yksiköllä voisi olla myös rooli tukea ministeriöitä ja virastoja lapsivaikutusten arvioinnissa, Pekkarinen lähettää terveisinä budjettiriiheen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE