Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lapsiasiavaltuutetulta avoin kirje, vaatii toimenpiteitä syyslukukauden alkaessa: “Herkästi tarttuvat virusmuunnokset herättävät pelkoa”

Lehtikuva

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vaatii toimenpiteitä syyslukukauden alkaessa koronapandemian neljännen aallon varjossa.

Demokraatti

Demokraatti

Pekkarinen on lähettänyt avoimen kirjeen, jossa hän ilmaisee huolensa lasten ja nuorten jättämisestä viimeiseksi rokotusjärjestyksessä ja vaatii poliittisia päättäjiä, viranomaisia ja koulutuksen järjestäjiä parantamaan terveysturvallisuutta kouluissa.

“Herkästi tarttuvat virusmuunnokset herättävät pelkoa. Samalla kiihtyy keskustelu lasten ja nuorten roolista tartuntaketjuissa. Julkinen puhe nuorten tartuntaketjuista ja käyttäytymisestä on ollut omiaan leimaamaan lapset ja nuoret, jotka tietoisen strategisen valinnan tuloksena on jätetty viimeisiksi rokotusjärjestyksessä.”

Tiedotteen mukaan nuorimmista ikäluokista valtaosa on vailla ensimmäistäkään rokotusta. Lapsiasiavaltuutettu ilmaisi jo huhtikuussa 2021 ihmetyksensä 16–20-vuotiaiden rokottamisesta viimeisinä ja on tuoreessa lausunnossaan kannattanut rokotusten laajentamista koko 12–15-vuotiaaseen lapsiväestöön.

“Vaikka taudinkuva on lapsilla ja nuorilla yleensä lievä, covid-19-viruksen ja sen muunnosten aiheuttamia sairauksia on seurattava tarkasti. Mahdollisiin haittoihin on reagoitava nopeasti.”

“Varotoimet on suhteutettava riskeihin. Suomalaislasten todennäköisyys vahingoittua vakavasti, vammautua pysyvästi tai menehtyä on huomattavasti todennäköisempää esimerkiksi tie- tai vesiliikenteessä. Emme kuitenkaan kiellä lasten liikkumista, vaan pyrimme erilaisin varotoimenpitein tekemään siitä turvallisempaa”, Pekkarinen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE