Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lapsilisät on otettava verotuksen piiriin kiireen vilkkaa” – näin demarien nuorisojärjestö uudistaisi: “Päivähoitomaksut alas”

Demarinuoret esittää lapsilisäuudistusta. Järjestön mukaan lapsilisät on asetettava veronalaiseksi tuloksi ja verotettava kotitalouden suurituloisimman jäsenen tulona. Samassa yhteydessä lapsilisiin on tehtävä tasokorotus ja luovuttava sisarkorotusjärjestelmästä.

Näin lapsilisien verotuksesta saadaan progressiivinen ja tuki kohdentuu Demarinuorten mielestä paremmin sitä erityisesti tarvitseville. Lasten ja perheiden hyvinvointia voidaan tehokkaimmin tukea panostamalla rahat varhaiskasvatukseen sekä ennaltaehkäisevään lapsi- ja perhetyöhön.

Siinä ei kuitenkaan ole päätä eikä häntää, että yhteiskunta jakaa jokaiselle rahaa saman verran.

“Lapsilisä on tärkeä tuki, joka tulee monessa perheessä todella tarpeeseen. Siinä ei kuitenkaan ole päätä eikä häntää, että yhteiskunta jakaa jokaiselle rahaa saman verran. Ihmisten maksamat verovarat on käytettävä viisaasti. Lapsilisät on otettava verotuksen piiriin kiireen vilkkaa ja käytettävä siitä saadut rahat lapsilisäkorotukseen, lapsi- ja perhetyöhön sekä päivähoitomaksujen alentamiseen”, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi vaatii.

Demarinuoret arvioi, että ainakin osa-aikaisesti maksuton varhaiskasvatus nostaisi pienten lasten äitien työllisyysastetta ja parantaisi työn vastaanottamisen kannustimia. Lapsilisien verotuksesta kertyvä yli 500 miljoonaa euroa voidaan käyttää päivähoitomaksujen alentamiseen, lapsi- ja perhetyöhön ja lapsilisien korottamiseen.

On kiistatonta, että tällaisella lapsilisäuudistuksella ja päivähoitomaksujen alentamisella olisi etenkin nuorten naisten työllisyyttä lisäävä vaikutus.

Demarinuorten lapsilisäuudistus parantaa etenkin nuorten naisten työllisyyttä ja tukee lasten mahdollisuutta päästä päivähoitoon. Uudistus olisi maltillinen tulonsiirto vanhempien lasten perheiltä pienten lasten perheille.

“On kiistatonta, että tällaisella lapsilisäuudistuksella ja päivähoitomaksujen alentamisella olisi etenkin nuorten naisten työllisyyttä lisäävä vaikutus. Lapsilisäuudistus yhdessä esittämämme verouudistuksen kanssa tekee yhteiskunnasta tasa-arvoisemman ja yksinkertaistaa järjestelmiä. Perheisiin, lapsiin ja nuoriin panostaminen on mitä viisainta politiikkaa, mutta heidän asemansa ei toteudu vain toivomalla parasta”, puheenjohtaja Näkkäläjärvi sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE