Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lapsivaltuutettu: Surullista, ettei lapsia otettu ollenkaan huomioon aktiivimallissa

Tuomas Kurttila, lapsiasiainvaltuutettu.

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila on surullinen lapsien vuoksi työttömien kyykyttämismallissa.

– Aktiivimalli. Surullista ja paljon kertovaa, ettei valmistelussa tarkasteltu asiaa lainkaan pienten lasten ja heidän vanhempiensa kannalta. Kunnalla on velvollisuus järjestää lapselle paikka varhaiskasvatuksen palveluista kahdessa viikossa, kun kyseessä vanhemman äkillinen työllistyminen.

– Usein työkomennukset, esim. sijaistukset tulevat työttömälle, nopeammin. Näihin pitäisi ihmisen päästä ehdottomasti kiinni. Kaikki työ on arvokasta ja tärkeää. Kun työttömän lapsilta varhaiskasvatusoikeus rajattu 20 tuntiin, voi hyvin olla, että tämän osuuden olet jo käyttänyt ma-ke, kun työtä olisi to-la, Kurttila kirjoittaa tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– Nämä yhtälöt ovat tosia. Ja toimivalle yhteiskunnalle yksinkertaisia, jos lapsen elämä ja vanhemman arki mitään valmistelijoille ja päättäjille merkkaavat. Suomen on tavoiteltava 80 % työllisyysastetta. Jotta siihen päästään, palveluiden on toimittava. Ja jotakin on ihmisten elämästä ymmärrettävä – sellaisestakin, joka ei ole itselleni läsnä, Kurttila kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE