Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

“Lardot on laiminlyönyt johtaa poliisin toimintaa” – KRP:n päällikölle vaaditaan vähintään ankaraa sakkorangaistusta

Syyttäjä vaatii keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardotille (kuvassa) vähintään ankaraa sakkorangaistusta ja enintään neljän kuukauden ehdollista vankeutta poliisijohdon virkarikosjutussa. Häntä syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Syyttäjä vaatii samaa seuraamusta myös ex-poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle, Helsingin ex-poliisikomentaja Jukka Riikoselle ja Helsingin poliisipäällikkö Lasse Aapiolle. Jutussa on kyse siitä, tyhjensikö Helsingin huumepoliisi laittomasti tietolähderekisterinsä ja jättikö se rekisteröimättä säännölliset alamaailman vinkkimiehensä vuosina 2008–2013.

Syytetyn penkillä ovat myös Jari Aarnio ja kaksi hänen yksikkönsä tietolähdetoiminnasta vastannutta poliisia.

Muiden osalta syytteiden sisältö tuli julkiseksi jo eilen.

Lardot ja kaikki muutkin kiistävät syyllistyneensä virkarikokseen. Lardot arvosteli saamaansa syytettä tiukoin sanankääntein STT:lle maanantaina.

– Tästä jää sellainen käsitys, että ennakkoon on päätetty syytteen nostamisesta huolimatta siitä, mitä esitutkinnassa ilmenee. On nähtävästi haluttu, että koko tuonaikainen poliisin komentoketju asetetaan syytteeseen faktoista huolimatta, Lardot sanoi maanantaina.

Syyttäjän mukaan Lardotilla oli osana komentoketjua valvontavastuu alaisiinsa.

Lisää aiheesta

Tänään julkiseksi tulleen haastehakemuksen mukaan Lardot olisi osaltaan laiminlyönyt valvonnan ja tietoonsa tulleiden epäselvyyksien selvittämisen vuosina 2010–2013. Tuolloin Lardot oli töissä Poliisihallituksessa poliisijohtajana ja rikostorjuntayksikön päällikkönä. Syyte ei koske hänen aikaansa keskusrikospoliisin päällikkönä.

Syyttäjän mukaan hänellä oli osana komentoketjua valvontavastuu alaisiinsa, joista yksi oli syytteen myös saanut Riikonen.

– Lardot on poliisihallituksen laillisuusvalvojan ja muun henkilöstön sekä keskusrikospoliisin edustajien kanssa käymiensä keskusteluiden perusteella tullut tietoiseksi siitä, että Helsingin poliisilaitos ei ole sitoutunut järjestelmällistä tietolähdetoimintaa koskevien määräysten noudattamiseen ja rekisteröinyt tietolähteitään, syyttäjä toteaa.

Syyttäjän mukaan Lardot on Poliisihallituksessa ollessaan tiennyt, että Helsingin poliisin menettely poikkeaa esimerkiksi KRP:n menettelystä kirjata tietolähteiden käyttö ja rekisteröidä tietolähteeksi hyväksytyt henkilöt.

– Lardot on laiminlyönyt johtaa poliisin toimintaa siten, että salaisen tiedonhankinnan säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan ja Helsingin poliisilaitoksen yleisimmin käyttämät tietolähteet hyväksytään tietolähteiksi, heidät rekisteröidään ja tietolähteiden käyttö kirjataan keskeisiltä osin, syyttäjä toteaa.

Jutun pääkäsittely alkaa näillä näkymin syyskuun alussa Helsingin käräjäoikeudessa. Sisäministeriö tekee ratkaisun Lardotin mahdollisesta hyllyttämisestä oikeuskäsittelyn ajaksi vajaan kahden viikon päästä.

STT–OLLI-PEKKA PAAJANEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE