Ensimmäistä kertaa demokraatit ovat valinneet kuvernööriehdokkaakseen transsukupuolisen naisen. Christine Hallqvist haastaa Vermontissa istuvan kuvernööri Phil Scottin (rep.). Connecticutissa Jahana Hayes on osavaltion ensimmäinen afroamerikkalainen nainen pääpuolueen ehdokkaana kongressiedustajaksi. Osavaltion 5. kongressivaalipiiri on kallellaan demokraateille, joten todennäköisesti Hayes valitaan edustajainhuoneeseen.

Minnesotassa umpidemokraattinen 5. kongressivaalipiiri varmistaa sen, että Ilhan Omarista tulee Yhdysvaltain kongressin ensimmäinen muslimitaustainen edustaja. New Yorkin 14. kongressivaalipiirissä Alexandra Ocasio-Cortes voitti esivaalit ja hän olisi valituksi tullessaan edustajainhuoneen historian nuorin naisedustaja. Massachusettsin 7. kongressivaalipiirissä Ayanna Pressley puolestaan voitti 20 vuotta edustajainhuoneessa vaikuttaneen Michael Capuanon.

Hallqvistin ja Pressleyn kaltaiset ehdokkaat symboloivat demokraattien muutosta entistä liberaalimpaan ja moniarvoisempaan suuntaan vastavetona presidentti Donald Trumpin nationalistiselle politiikalle. Presidentin vastustamisesta onkin tullut läpimurtoa tekeville ehdokkaille keskeinen vaaliase aktivoida ruohonjuuritason kampanjatyötä ja houkutella liikkuvia äänestäjiä marraskuun vaaleissa.

Liikkuvien äänestäjien houkutteleminen onkin keskeisestä, sillä välivaaleissa voittomarginaalit ovat todella pienet. 2000-luvun välivaaleissa äänestysaktiivisuus on vaihdellut 30–40 % välillä, joten jo pienen liikkuvan äänestäjäjoukon houkuttelemisella voi olla ratkaiseva merkitys vaalituloksen kannalta.

Osaltaan liikkuvien äänestäjien houkuttelemiseen demokraatit tähtäävät monipuolisten ehdokkaiden lisäksi myös monipuolisilla teemoilla. Ylhäältä johdettujen kampanjoiden aika näyttää Yhdysvalloissa olevan ainakin hetkellisesti ohitse ja puoluejohto on antanut osavaltioiden puolueille ja vaalipiiritoimijoille vapauden luoda hyvin itsenäisesti vaaliteemat.

Äänestäjien houkuttelussa tämä saattaa toimia, mutta riskinä on puolueidentiteetin kyseenalaistaminen. Puolueidentiteettiä on jo nyt kyseenalaistettu vasemmistodemokraattien taholta vuoden 2016 presidentinvaaleista lähtien, jolloin sandersilainen siipi pettyi niin pahasti Hillary Clintonin valintaan puolueen presidenttiehdokkaaksi, että jäljet näkyvät vieläkin. Monipuoliset vaaliteemat vaikeuttavat myös yhteisen agendan luomista tulevalle lainsäädäntökaudelle, tästä muodostuu varsinainen ongelma, mikäli demokraatit saavuttavat enemmistön edes toisessa kongressin kamareista. Vaalien jälkeen, kun pitäisi pystyä myös
hallitsemaan.