Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

“Lasillinen alkaa tarkoittaa lasillista, ei saavillista” — Jaana Pelkonen linjaa taas alkoholiasiaa

Kokoomuksen kansanedustaja Jaana Pelkonen kertoo blogikirjoituksessaan Iltalehdessä, mitä kiihkoton suhtautuminen alkoholiin toisi suomalaiselle tullessaan.

Pelkonen tunnetaan ahkerana alkoholiasioiden ajajana.

“Ensimmäinen askel tiellä kohti tervettä alkoholikulttuuria on, että julkinen valta alkaa suhtautua ravintola- ja alkoholialaan elinkeinona eikä sosiaalisena ongelmana.”

Pelkonen jatkaa, että olisi tärkeää alkaa nähdä ravintolakulttuuri myös normaalina osana jokapäiväistä yhteisöllistä elämää ja hyvän mielen asiana.

“Vilkastuvan, virkistävän ja keveän kaupunkimiljöön pubeineen ja viinitupineen. Niiden mukana tulisi työllistävä vaikutus, joka tukisi matkailualaa ja kaupunkikulttuuriamme. Estokampanjoinnista säästyneet rahat voisi käyttää niihin, joille alkoholi on oikeasti ongelma.

Pelkonen sanoo, että “aina löytyy niitä, jotka aineesta riippumatta hakevat ääritiloja”. Tehoton päihdehuoltomme vaatii totaalista uudistamista, hän kirjoittaa.

“Kielto- ja kontrollilinja on tullut ajat sitten tiensä päähän ja olen hyvin iloinen siitä, että tämä on alettu laajemmin ymmärtää myös päättäjätasolla. Paljon puhuttu ja pitkään odotettu alkoholilain maltillinen kokonaisuudistuskin on toivottavasti totta lähitulevaisuudessa.”

Lisää aiheesta

Pelkosen mukaan vielä on kuitenkin matkaa herkkupuoteihin, joiden ikkunoissa paikalliset juustot ja muut herkut sekä niihin sopivat viinit ja muut juomat sijaitsisivat rinnakkain kuten muualla Euroopassa.

“Viinakulttuurimme on askel askeleelta muuttumassa tolkullisemmaksi ja lasillinen alkaa tarkoittaa lasillista, ei saavillista.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE