Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Lasse Laatunen vyöryttää irtisanomiskiistasta: “Jos tällaista esimerkkiä ei kuulla, lainvalmistelun voi lopettaa”

Työmarkkinakonkari Lasse Laatunen sanoo edustavansa juristina kantaa, että irtisanomissuojan pitää olla sama kaikille.

Rane Aunimo

Demokraatti

“Työntekijöiden pitää olla yhdenvertaisessa asemassa. Poliittisten työtaistelujen kestolle pitäisi tulevaisuudessa säätää rajat. Eduskunnan toivoisi keskittyvän tiistain keskustelussaan näihin kysymyksiin. Riidanalainen esitys ei tule tiedonannolla hyväksytyksi miltään osin. Eduskunta ei tule tiedonannon hyväksymisellä riidan osapuoleksi”, Laatunen kirjoittaa Iltalehdessä.

Lue lisää: Mikä farssi! Hallitus keksi 308 sanan verran sanottavaa työllisyyspolitiikastaan, ja sen perusteella hallitus hakee itselleen luottamusta omilta kansanedustajiltaan

Laatusen mukaan kaavaillun lain ulottuvuutta ja oikeudellisia tulkintoja on mahdoton arvioida etukäteen, kun niitä ei osaa sanoa hallitus itsekään.

“Aluksi taitavalta tuntunut veto alkoi tuntua juristista vastenmieliseltä.”

Laatunen huomauttaa, että tiistain tiedonantokeskustelusta eduskunnassa tulee mielenkiintoinen.

“Eduskuntapuolueiden puheenjohtajista kaksi on juristeja: SDP:n Antti Rinne ja RKP:n Anna-Maja Henriksson. Oppositiosta löytyy lisäksi useita kansanedustajia, jotka kokemuksensa perusteella osaavat irtisanomisjuridiikan etu- ja takaperin: Lauri IhalainenTarja FilatovEero HeinäluomaAntti LindtmanKari UotilaJari Myllykoski jne.”

Lisää aiheesta

Lue lisää: Professori epäilee vahvasti irtisanomislain perustuslainmukaisuutta – seuraukset eivät ole hallittavissa

Laatunen sanoo, että tiistain keskustelussa olisi tärkeää saada yksinkertainen esimerkki:

“Tämä moitittava menettely ei nykylailla oikeuta irtisanomiseen, mutta uuden lain nojalla se oikeuttaisi. Jos tällaista esimerkkiä ei kuulla, lainvalmistelun voi lopettaa. Se ei ole enää edes kirpun nylkemistä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE