Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Lasse Lehtisen madonluku: “Uusi puheenjohtaja on jo nyt ollut pettymys”

SDP:n entinen europarlamentaarikko ja kansanedustaja Lasse Lehtinen tunnetaan terävistä ja suorasukaisista mielipiteistään. Lehtinen jatkaa tunnetulla tyylillä kirjoituksessaan Ilta-Sanomissa.

Laaja näkökulma käsittelee jalkapalloa useista näkökulmista ja useilla tasoilla.

Veikkausliigan entinen puheenjohtaja sanoo, että Fifan uusi puheenjohtaja Gianni Infantino on jo nyt ollut pettymys.

“Hän ei ole tarttunut tehtäviinsä sillä otteella, jota häneltä vaalipuheen perusteella odotettiin. Hän vaikuttaa asianosaiselta.”

Huippujalkapallo ei voi Suomessa kehittyä, jos sen vaatimattomistakin edellytyksistä päätetään sen ulkopuolelta.

Suomen jalkapallomaajoukkueen alennustilaa Lehtinenkin pitää murheellisena.

“Suomen asema lajin maailmantilastoissa on jyrkässä epäsuhteessa muihin kansainvälisiin saavutuksiimme. Monet samankokoiset tai pienemmät kansat ja köyhemmät kansantaloudet ovat meitä korkeammalla. Pohjoismaistakin olemme huonoin.”

Mitä tehdä asialle?

“Huippujalkapallo ei voi Suomessa kehittyä, jos sen vaatimattomistakin edellytyksistä päätetään sen ulkopuolelta. Palloliiton vuotuisesta 20 miljoonan budjetista kuluu turhan suuri osa luottamusmiesten kokouksiin ja hallinnon toistuviin rutiineihin. Rahat ovat poissa tuloksenteosta, tässä tapauksessa osaavalta valmennukselta.”

Lehtisen mukaan Suomen urheilun hallinnolliset rakenteet ovat useimmissa lajeissa jäänne ajalta ennen itsenäisyyttä, jolloin pelättiin poliittisia kaappauksia.

“Tämän päivän nopeisiin tilanteisiin tsaarinaikaiset mallit eivät enää sovi. Mikään yritys ei voisi toimia noilla edellytyksillä. Jalkapallossa se tarkoittaa, että HJK:lla ja Nilsiän Pallo-Haukoilla on saman verran vaikutusvaltaa lajin päättävässä elimessä.”

Lehtinen kirjoittaa, että nyt tarvitaan kansallinen päätös nostaa jalkapallo Suomessa uudelle tasolle.

“Sitä pitää verrata päätöksiin, joilla aikanaan perustettiin seminaarit, musiikkiopistot ja neuvolat. Jalkapallo on nimettävä urheilun kärkihankkeeksi. Suomen on otettava jalkapallossa suuri kilpailukykyloikka.”

Kun perusta on valettu, alkaa rakennustyö. Tuloksia voidaan odottaa 10–20 vuoden kuluttua.

Lehtisen mielestä kaksi asiaa on ylitse muiden, valmennus ja olosuhteet.

“On pystyttävä pelaamaan ja harjoittelemaan ympäri vuoden. Siksi tarvitaan tekonurmikenttiä ja minikenttiä sinne mistä ne vielä puuttuvat. Kentät ja katsomot on ensin laitettava kuntoon kaikilla paikkakunnilla, joissa pelataan miesten ja naisten Ykköstä ja Veikkausliigaa.”

Lehtisen mukaan seurojen ei pidä maksaa kustannuksia olosuhteista eikä valmennuksesta.

“Ne ovat sivistysvaltioon kuuluvia julkisia menoja niin kuin kirjastot tai terveyskeskukset. Sen jälkeen on vuorossa kansainväliset vaatimukset täyttävän kansallisstadionin rakentaminen Ruotsin esimerkin mukaan. Se nostaa meidät myös vertauskuvallisesti muun Pohjolan tasolle. Kansallisooppera meillä jo on.”

Lehtinen esittää, että perustetaan itsenäinen kevyt hallintoyksikkö, joka ohjaa ja valvoo toimintaa. Mieluiten se olisi irrallaan sekä opetusministeriöstä että Palloliitosta, sanoo Lehtinen.

“Kun perusta on valettu, alkaa rakennustyö. Tuloksia voidaan odottaa 10–20 vuoden kuluttua.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE