Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lasten kaappaukset ulkomaille lisääntyivät – kärkimaat Ruotsi, Viro ja Espanja

Suomesta on kaapattu ulkomaille lapsia 2010-luvun loppupuoliskolla selvästi enemmän kuin alkupuoliskolla.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vuosikymmenen alussa lapsia kaapattiin ulkomaille keskimäärin reilut 30 vuotta kohti, kun viime vuosina luku on noussut 45:een. Asia selviää oikeus- ja ulkoministeriön julkaisemista lapsikaappaustilastoista.

Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisänen selittää kehitystä maahanmuuton ja kaksikulttuuristen avioliittojen lisääntymisellä.

– Kaappauksen taustalla saattaa myös olla epäonnistunut kotoutuminen. Jos parisuhteen purkauduttua ei ole mitään, mikä kiinnittäisi Suomeen, on ymmärrettävää, että syntyy halu muuttaa entiseen kotimaahan tai muualle mahdollisen työpaikan ja avoimemman sosiaalisen ympäristön perässä, Räisänen sanoo tiedotteessa.

Lapsikaappaus tapahtuu silloin, kun alle 16-vuotias lapsi viedään ulkomaille ilman huoltajan suostumusta tai häntä ei palauteta sovitulta matkalta takaisin.

Kärkimaihin lapsikaappauksissa kuuluvat Ruotsi, Viro ja Espanja, Kaapatut Lapset ry. kertoo.

2010-luvun alkupuolella myös Yhdysvallat oli vahvasti edustettuna tilastoissa, viime vuosina puolestaan Irak ja Thaimaa ovat nousseet näkyviksi kaappauskohteiksi.

Lisää aiheesta

Aiemmin lapsikaappaustilastoissa korostuivat nimenomaan sellaiset maat, joista suomalaiset tyypillisesti hakivat puolisoitaan.

Viime vuosina tämä yleiskuva on alkanut muuttua; toiminnanjohtaja Räisänen toteaa, että esimerkiksi Irakiin suuntautuvissa kaappauksissa lapsen molemmat vanhemmat ovat useimmiten Irakin kansalaisia.

Lasten takaisin saamisen mahdollisuudet ovat hyvät.

Kaapatut Lapset ry:stä kerrotaan, että lasten takaisin saamisen mahdollisuudet ovat hyvät Suomelle tyypillisissä kaappausmaissa. Ne ovat miltei järjestään mukana Haagin kansainvälisessä lapsikaappaussopimuksessa, jolloin palauttamista varten on olemassa virallinen prosessi.

Jo 61 prosentissa tapauksista vanhemmat päätyvät ratkaisuun ilman oikeudenkäyntiä, Kaapatut Lapset ry kertoo.

Suomeen kaapattujen lasten määrä on pysynyt samoissa lukemissa läpi 2010-luvun, noin 14 lapsessa vuosittain. Tyypillisimmät kaappausmaat ovat näinkin päin suuntautuvissa kaappauksissa Ruotsi ja Viro.

Myös Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Espanja korostuvat tilastoissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE