Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Laura Huhtasaari ei huolisi Anne Berneriä ministeriksi

Perussuomalaisten presidenttiehdokas, kansanedustaja Laura Huhtasaari tiukentaisi ministerien kansalaisuusvaatimusta niin, ettei ministeri voisi olla kaksoiskansalainen.

Huhtasaari avasi ajatteluaan vieraillessaan maanantaina Turussa  yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen presidenttisarjassa, jossa ehdokkaat luennoivat yleisölle.

– Nykysäädöksillä meillä voisi teoriassa olla puolustusministeri, joka on Venäjän kansalainen, perussuomalaisten oma lehti Suomen Uutiset kertoi Huhtasaaren esiintymisestä.

Jos Huhtasaaren toive olisi totta, esimerkiksi nykyinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ei olisi koskaan noussut tehtäväänsä tai ainakaan ei pääsisi enää uudelleen ministeriksi edes tahtoessaan.

Bernerillä on myös Sveitsin kansalaisuus.  Ylen mukaan Berner oli tavannut Juha Sipilän ensimmäisen kerran marras–joulukuussa 2014. Sipilä oli pyytänyt Berneriä kansanedustajaehdokkaaksi joulun päivinä, jonka jälkeen Berner oli laittanut kansalaisuushakemuksensa vireille. Berner sai Suomen kansalaisuuden 19. tammikuuta 2015.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE