Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Laura Huhtasaari hallituskriisistä: “Härski näytelmä – operaatiota juoniteltu pidempään”

Kansanedustaja Laura Huhtasaari.

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari kutsui puolueensa ryhmäpuheessa hallituskriisin tapahtumia “härskiksi näytelmäksi”.

Hän sanoi tasavallan presidentinkin osallistuneen hurskasteluun.

Eduskunnassa keskustellaan paraikaa valtioneuvoston tiedonannosta, koska hallituksen parlamentaarinen pohja on muuttunut.

Hän toisti, että perussuomalaiset olisi ollut valmis jatkamaan hallituksessa ja noudattamaan yhdessä sovittua hallitusohjelmaa.

– Ilmeisesti ei ollutkaan koskaan tarkoitus panna toimeen perussuomalaisille tärkeitä asioita, joista oli yhdessä sovittu, hän sanoi ja viittasi turvapaikkapoliittiseen ohjelmaan.

– Uusi vaihtoehto saa siunata kokoomuksen soten ja keskustan maakunnat ja vielä Suomen harppauksen kohti liittovaltiotakin.

Huhtasaari sanoi, että perussuomalaisia äänestetttin EU- ja maahanmuuttokriittisyyden vuoksi. Nyt Uudelle vaihtoehdolle riittää hänen mukaansa, että he ovat ministereitä.

Lisää aiheesta

Huhtasaaren mukaan kulisseissa oli jo pidempään juoniteltu operaatiota. Hän viittasi Lännen Median tietoihin. Siellä kerrottiin jo viikko ennen hallituskriisiä, että 20 kansanedustajaa saattaisi jättää perussuomalaiset.

Jussi Halla-ahon kutsuminen hallitusneuvotteluihin oli pelkkä näytelmä.

Huhtasaari kuittaili perussuomalaisille ministereille ja kehotti heitä tottelemaan ministereitä Juha Sipilää (kesk.) ja Petteri Orpoa (kok.).

– Muistakaa totella kiltisti niin kiiltävä musta auto odottaa huomennakin.

– Perussuomalaisten eduskunta esittää, ettei hallitus nauti eduskunnan luottamusta, Huhtasaari päätti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE