Kolumni

Lauri Ihalainen: EU:n kehittämisessä ei saa unohtaa sosiaalisemman Euroopan rakentamista

Pieninkin EU:n jäsenmaa, kuten Suomi voi vaikuttaa EU:n uudistamiseen, jos on aloitteellinen ja
tekee konkreettisia esityksiä.

EU:n kehittämisen isot toisiaan tukevat kivijalat voidaan kiteyttää niin, että EU on arvoyhteisö, taloudellinen yhteisö, turvallisuusyhteisö ja sosiaalinen yhteisö.

Suomen tulee olla poikkeuksellisen kiinnostunut EU alueen kasvusta, työllisyydestä ja kilpailun
kyvystä sekä innovaatio- ja koulutuspanostuksista. Näin siksi, että Suomen hyvinvointi rakentuu
paljolti viennin mahdollisuuksiin. Suomen vienti – tavarat –palvelut – suuntautuvat merkittävältä osin EU:n sisämarkkinoille.

Suomi on globalisaatiokehityksessä ollut etupäässä voittajien joukossa. Talouden
kansainvälistymisestä ovat hyötyneet yritykset, kuluttajat ja palkansaajat. Kotimarkkinat eivät
yksin riitä kannattelemaan arvostamamme hyvinvointiyhteiskunnan kehittämistä.
Suomella on paljon osaamista ja annettavaa siihen, miten EU alueen pidemmän aikavälin
kasvumahdollisuuksia vankistetaan.

Suomi voi olla aloitteellisempi

Suomi voi olla aloitteellisempi EU:n komission esittämään uudistuvan teollisuuden ohjelman
rakentamisessa. Teollisuus vastaa noin 24 % arvonlisästä Euroopassa. Kysymys on siitä, miten
Euroopan elinkeinopolitiikka tarraa globaaleihin arvoketjuihin ja miten kasvu rakennetaan ilmasto-ja ympäristötavoitteisiin sitoutuen ja vahvasti osaamisperusteiseksi.

Suomella on erinomaiset mahdollisuudet nousta EU:n sisällä kärkimaaksi mm. kierto- ja
jakamistalouden kehittämisessä. Suomella on EU maista konkreettisin kiertotalouden tiekartta.
Suomen ja EU alueen tuleva kasvu pohjautuu innovatiiviseen, uusia ideoita tuottavaan tutkimus- jam tuotekehityspanostuksiin ja kaikkien osaamistason nostamiseen.

EU:n kehittämisen keskeinen pilari on sosiaalisemman Euroopan rakentaminen niin, että EU:ta ei uudisteta vain talouden ehdoilla vaan kansalaisten Eurooppana. Talouskasvu ja tuottavuuden
nostaminen ja sosiaalisemman Euroopan kehittäminen ovat toisiaan tukevia tavoitteita, ei
vastakohtia, kuten usein halutaan nähdä. Itseasiassa suuret tulo- ja varallisuuserot, työttömyys ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus lyö jarruja kestävälle talouskasvulle. Myös työelämässä tarvitaan
sosiaalisia innovaatioita.

Komission esitys sosiaalisten oikeuksien pilarista antaa pohjan Suomelle esittää konkreettisia
aloitteita. Eurooppalaisilla työmarkkinaosapuolella voisi olla yhdessä aloitteellisempi ote EU-
alueen sosiaalisen kehittämisen osalta. Järjestöille on annettu mahdollisuus tehdä eurooppalaisia
puitesopimuksia ja vaikuttaa sosiaali- ja työelämää koskevien direktiivien valmisteluun. Tällaisia
sopimuksia on tehty, mutta varsin verkkaaseen tahtiin.

EU:n ns. sosiaalisen pilarin kehittämisessä on tärkeätä tehdä selkeäksi työnjako siitä, mitä
kansallisvaltioiden tasolla toteutetaan ja mitä toteutetaan koko EU:n alueella. Eri maiden mm.
sosiaaliturvan, mukaan lukien työttömyysturvan rakenteet ja rahoitukset poikkeavat merkittävästi.

Eroja on myös siinä, että esimerkiksi Suomen on vahvasti asumisperusteiden sosiaaliturva ja
monissa maissa enemmän työperusteinen.

Palkkaratkaisut kuuluvat järjestöjen sovittaviksi

Kuten palkansaajajärjestöt ovat korostaneet, palkka- ja siihen liittyvät sopimusratkaisut kuuluvat
järjestöjen sopimusautonomian piiriin. Olennaista on huolehtia siitä, että EU alueella järjestöjen
neuvottelu- ja sopimusoikeudet turvataan. Työtaisteluoikeus kuuluu myös demokraattisen
yhteiskunnan tunnusmerkkeihin. Kun pääomat, yritykset ja työ voivat liikkua yli kansallisten
rajojen, olisi pidemmän aikavälin tavoitteena myös kansalliset rajat ylittävät työtaisteluoikeudet.
Suomalaisen sopimuspolitiikan kulmakiviä ovat sopimusten yleissitovuuden varmistaminen niin,
että minimipalkat määräytyisivät kunkin alan sopimuksissa. Siksi ajatus Eurooppa tasoisesta
lakisääteisestä minimipalkasta ei sovi tähän ajatteluun.

Sen sijaan konserniyrityksissä, joilla on toimipisteitä eri maissa, on henkilöstön tiedonsaannin
kehittämisen ohella mahdollista, että tietyt henkilöstöpolitiikan pelisäännöt yhtenäistyvät siitä
riippumatta missä maassa toimipiste sijaitsee.

Eurooppalaista sosiaalista kehitystä voidaan vahvistaa monella alueella. Yksi tällainen ajatus on
suhdanteita tasaava ja työllisyys- ja koulutuspanostuksia tasaisemmin turvaava
suhdannepuskurirahasto. Tällaisia tarvittaisiin olosuhteissa, jos normaalit vakautusmekanismit eivät toimisi.

EU:lle yhteinen työsuojelustrategia

Toinen konkreettinen esitys olisi laatia EU tasoinen uusi työsuojelustrategia, missä työturvallisuus, henkilöstön työsuojelu- ja jaksaminen ovat keskiössä. Työmarkkinajärjestöt voisivat laatia asiasta puitesopimuksen kansallisesti sovellettavaksi.

Kolmas konkreettinen asia on lisätä voimavaroja nuorten koulutus- ja työllistämismahdollisuuksien parantamiseksi. Tähän on valmis työkalu: eurooppalainen nuorisotakuu, joka valmisteltiin Suomen nuorisotakuun innoittamana. Tarvitaan mittavampi rahoituspanostus nuorisotakuun onnistumiseksi.

Neljäs konkreettinen tavoite on kaikkia EU maita koskeva kasvava yksinyrittäjien ja itsensä
työllistäjien aseman parantaminen. Tarvitaan yhteinen perusnormisto – joko direktiivi tai
eurooppalaisten työmarkkinajärjestöjen sopimus pelisääntöjen rakentamiseksi. Komission esitys
työsuhteen todentamisdirektiivistä on yksi ratkaisu. Tavoitteena tulee olla ns.
nollatuntisopimuksille pelisäännöt.

Työelämän rakennemuutoksen ennakoimiseksi ja mahdollisuuksien parantamiseksi siirtyä työstä ja ammatista toiseen. Tässä tarkoituksessa Suomen muutosturvamallin soveltamista voisi suositella toteuttavaksi myös muissa maissa. Tarjoaisimme rakentavia aloitteita.

Sukupuolten välinen tasa-arvon lisäämiseksi Suomen tulee olla aloitteellinen EU:ssa mukaan lukien perhevapaa –järjestelmien kehittäminen, varhaiskasvatuksen saatavuus ja
koulutusmahdollisuuksien tasa-arvoistaminen. Työpaikkakohtaiset tasa-arvosuunnitelmat tulisi
olla EU maita koskeva uudistus.

Työ- ja sosiaalipolitiikan tavoitteita EU tasolla voidaan tehostaa lisäämällä taloudellisen
ohjausjakson seurantatavoitteisiin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kriteerit.
Eurooppatasolla on järkevä parantaa lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin vaikuttavuutta.

Samalla se edellyttää, että ulkomaalaisten työehtojen noudattamista valvotaan ja torjutaan
kaksien työmarkkinoiden kasvu. Tavoitteena tulee olla myös EU tason kanneoikeus.

Ensivaiheessa tulee kanneoikeus saada kotimaisia työmarkkinoitamme koskevaksi.

Kolumni

Mika Kari

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.), puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja ja Wisen (Laajan turvallisuuden verkosto) hallituksen jäsen.

Onko Suomen linja ydinaseisiin muuttunut?

Omassa nuoruudessani 1980-luvulla ydinaseet olivat jatkuvasti esillä uutiskuvissa. Kahden suurvallan välistä kylmää sotaa, jonka keskiössä olivat ydinaseet, oli jatkunut jo useamman vuosikymmenen ajan. Vain harva uskoi tuolloin kehitykseen kohti maailmaa ilman atomiaseita. Pelko sodasta, jossa aseina käytettäisiin myös ydinaseita perinteisten aseiden rinnalla, oli todellinen.

Kylmän sodan päätyttyä olemme saaneet elää tässä suhteessa monin tavoin rauhallisempia vuosia. Uhka konflikteista, joissa ydinaseet näyttelisivät pääosaa, asettui pitkäksi aikaa taka-alalle. Turvallisuuspolitiikan painopiste siirtyi kohti perinteisempien ja alueellisesti rajatumpien konfliktien ennaltaehkäisyä.

Tänä päivänä ydinaseet ovat ajankohtaisempia kuin pitkään aikaan. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välinen nokittelu on tehnyt ydinasekonfliktista huolestuttavalla tavalla mahdollisen. Molempien maiden johtajat ovat retoriikallaan raivanneet polkua kohti tilannetta, josta on vaikea kääntyä takaisin ilman yhteenottoa.

Ydinaseita kansainvälisesti vastustavan ICAN-järjestön palkitseminen Nobelin rauhanpalkinnolla on näiden maailman tapahtumien valossa tärkeä ele. On syytä toivoa, että palkinnon myöntäminen herättää myös laajempaa keskustelua siitä, miten ydinaseet saataisiin lopullisesti hävitettyä maapallolta.

Aivan liian vähälle huomiolle ovat jääneet ne syyt, miksi Suomi ei lähtenyt mukaan tukemaan sopimusta.

Suomen linja suhteessa ydinaseisiin on tähän asti ollut selkeä. Suomi on ollut tukemassa sellaisia toimia ja sopimuksia, joilla ydinaseiden määrää on pyritty globaalisti vähentämään. Siksi onkin erikoista, että emme olleet keväällä YK:ssa mukana tukemassa ICANin johdolla valmisteltua ydinaseet kieltävää sopimusta. Kyse on tässä suhteessa merkittävästä poikkeamasta aikaisempaan kansalliseen linjaamme.

Aivan liian vähälle huomiolle ovat jääneet ne syyt, miksi Suomi ei lähtenyt mukaan tukemaan sopimusta. Perusteluksi ei riitä se, että sopimuksen taakse ei saatua ainuttakaan suurvaltaa tai Naton jäsenvaltiota. Sopimuksen henkinen merkitys on niin arvokas, että olisin toivonut Suomenkin sen allekirjoittavan.

Ulkoaisainvaliokunnan kautta Suomen suhtautuminen ydinaseet kieltävään sopimukseen on livahtanut kuin varkain, vain vähäisellä keskustelulla. Pidän erikoisena, että valiokuntaa ja eduskuntaa tyydyttiin vain informoimaan yleisluonteisella tasolla. Perusteellisempi keskustelu Suomen linjasta ja suhtautumisesta ydinaseisiin olisi ollut tarpeen, etenkin, kun Suomen pitkästä linjasta päädyttiin lopulta poikkeamaan näin merkittävällä tavalla.

Mika Kari

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.), puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja ja Wisen (Laajan turvallisuuden verkosto) hallituksen jäsen.

Kolumni

Isaac Silvermann

Kirjoittaja on Kanadasta Suomeen muuttanut kirjailija, analyytikko ja aktivisti.

SDP: between claws and teeth

There was a time when the Social Democratic Party of Finland seemed all conquering. In between 1982 and 2012 the party provided every president of Finland.

But to some it might seem that the SDP’s glory days are firmly in the past. Its vote has been steadily declining, In 2015, the party’s worst election result so far, they ended up with 16.5 percent of the vote and only 34 seats.

So what went wrong?

It’s important to acknowledge that this is not just an isolated incident. Social democratic parties have been on the back foot across Europe, from the Dutch Labour party to Pasok. Their conservative opponents have remained more stable and, far worse, the far right has gained in support. This is not merely a crisis of the SDP, it’s a crisis for social democracy in general.

Those with a healthy caution around authority are the natural audience for social democratic solutions.

So what can reverse this trend?

Difficult though it is, it’s important to recognise that the working class has changed beyond recognition since the heyday of the SDP. Too often social democrats still hark back to an industrial base that no longer exists in many places. It is vital that they learn to speak the language of the new working class, increasing casualized and in precarious industries.

A big idea is needed. It is not enough to be reactive, simply buffeted side to side by the winds of political change. New and bold visions are needed, something for people to vote for rather than just hoping they’ll vote against your ideological enemies.

It is time to re-evaluate the relationship of the citizen to the state. Social democratic parties have been wrong footed by the rise of populism, in part because they don’t instinctively grasp the increasing mistrust of the “establishment”. There is no reason this should be the case. Those with a healthy caution around authority are the natural audience for social democratic solutions. They’re the people with the least to lose.

The decline is real and needs to be taken seriously. But it can be reversed. And it must be, for the sake of democracy.

Isaac Silvermann

Kirjoittaja on Kanadasta Suomeen muuttanut kirjailija, analyytikko ja aktivisti.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Sirpa Paatero

Kirjoittaja on kansanedustaja.

Sirpa Paatero: Loppuvat työntekijät

Hallintovaliokunnan vierailulla Japanissa totesimme siellä olevan Suomen kanssa samankaltaisia haasteita. Väestön ikääntyminen ja syntyvyyden väheneminen on Japanissa vielä nopeampaa kuin meillä. Mielenkiintoista on, että ratkaisut huoltosuhteen heikkenemiseen ovat erilaiset. Toki osin myös lähtötilanne on erilainen.

Japanissa valtion velka on 240 prosenttia BKT:stä, työttömyys on olemattomat noin kaksi prosenttia ja väestömäärän ennustetaan tippuvan kymmenillä miljoonilla seuraavien vuosikymmenien aikana.

Työvoiman riittävyyteen on esitetty keinoina naisten saamista työelämään sekä ikääntyneiden pysymistä työelämässä. Naisten työllisyysaste on huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa ja hyväkuntoisten ikäihmisten määrä kasvaa. Kolmantena keinona on robotisaatio ja digitalisaatio, joista varmasti on hyötyä molemmissa maissa.

Missään Euroopan maassa, paitsi Ruotsissa, ei ole poistettu arviointia.

Suomesta eroavia keinoja esittää Japanin pääministeri puhuessaan työpäivän lyhentämisestä, jotta työntekijät jaksaisivat ja perheiden tilannetta saataisiin tasoitettua mahdollistamalla molemmille työtä. Pääministeri esittää myös palkkojen korotuksia, kun talous kasvaa.

Molemmissa maissa käydään keskustelua myös ulkomaisen työvoiman lisäämisestä, mutta varsin eri tavoin. Japanissa on ministeriötasolla tavoite käydä kansalaiskeskustelua asiasta. Suurin ero on, että kun meillä puhutaan aktiivisesti tarveharkinnan poistamisesta, jotta pienipalkkaisiin töihin saataisiin lisää työntekijöitä, on Japani valinnut linjan, jossa se haluaa maahan korkeasti koulutettuja osaajia kehittämään innovaatioita ja viemään eteenpäin niin yrityksiä kuin yhteiskuntaa. Molemmissa maissa on mahdollista esimerkiksi maataloudessa kausityöntekijöiden käyttö sekä erityisammattilaisten nopea oleskelu- ja työluvan käsittely.

Missään Euroopan maassa, paitsi Ruotsissa, ei ole poistettu arviointia kotimaisen työvoiman löytymiseksi ennen ulkomailta (EU ja ETA maiden ulkopuolelta) tulevan työntekijöiden palkkaamista. Vaikka meillä on varsin tiukat kriteerit ulkomaisten työntekijöiden palkkaamiseen, ei valvonta työolosuhteissa ja palkoissa, tai joskus jopa ihmiskaupassa, osalta ei toimi riittävästi tälläkään hetkellä.

Sirpa Paatero

Kirjoittaja on kansanedustaja.

Kolumni

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

Nyt Kalle Päätalon kirjoista tuttu Ii on Euroopan paras, ja näin ihme syntyi

Kalle Päätalon kirjoissa Ii kuvataan mahtipitäjänä, minne varta vasten mentiin katsomaan uutta ja ihmeellistä. Herkolle ja Riitulle matka Taivalkosken Jokijärveltä hevosella Iin merimaisemiin oli maailman ääripää maailmankuvan huippuhetki.

Ii on jälleen mahtipitäjä. Parisen vuosikymmentä sitten Lipposen 1. hallituksen työministerinä minulla oli kunnia vihkiä Iin Micropolis. Silloin mikroelektroniikka oli kovassa nousussa. Kymmenkunta vuotta sitten Iin ideanikkarit vaihtoivat konseptia: älykäs energiapolitiikka on tulevaisuuden juttu ja niin Micropoliksesta tuli ”Greenpolis”.

Iitä ”ei ujot nakkele”, sanoisi Kalle Päätalo. Ii halusi olla Suomen paras, mitä tulee vähähiiliseen talouteen. Nyt Ii on Euroopan paras! Ii palkittiin runsas viikko sitten Brysselissä Regio Stars kilpailussa Euroopan parhaaksi.

Rakenteet eivät uudista, ihmiset uudistavat.

Mistä Iin ihme syntyi? Ihmisistä ja ihmisten ideoita tukevista rakenteista. Rakenteet eivät uudista, ihmiset uudistavat. Ihmisten ideat tarvitsevat tukea, kuten Iin ihmeessäkin tapahtui. Tukea tuli EU:n rakennerahastoilta ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliitolta.

Iin kunta kysyi ensiksi kunnan asukkailta heidän ideoitaan, miten vähentää kasvihuonepäästöjä ja ideoita uusiutuvien energialähteiden käytöstä. Kuntaan hankittiin sähköautoja ja julkiset rakennukset ryhtyivät käyttämään uusiutuvia energialähteitä. Kotitalouksille luotiin kannustimia. Veden, sähkön ja lämmön kulutusta ryhdyttiin seuraamaan uudelle digitaalisella järjestelmällä.

Ii on jo inspiroinut muita pieniä kuntia ilmastotalkoisiin, Iissä on noin 10.000 asukasta. Samankokoisia on Suomessa noin 80 prosenttia kaikista kunnista, joten kaikkiaan noin 250 kuntaa voisi teoriassa ottaa käyttöönsä Iin mallin. Isommilla kaupungeilla on omat vähähiilistrategiat käynnissä, joten isot ja pienet voisivat ainakin tässä asiassa kulkea käsi kädessä.

Liisa Jaakonsaari

Kirjoittaja on europarlamentaarikko.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Tino Aalto

Kirjoittaja on punavuorelainen SDP:n rivijäsen, jonka mielestä Turku on Suomen kaunein kaupunki

Vähemmän mielensäpahoittajia, enemmän maailmanparantajia

Politiikan tekeminen on väsyttävää ja usein pelkästään sen seuraaminen ahdistaa. Riitely, syyttely, nurkkakuntaisuus, tahallinen väärinymmärtäminen, pilkkaus – aiheita, jotka moni yhdistää politiikkaan.

Kukaan tuskin on ihmeissään, että puolueiden jäsenmäärät ovat alhaisella tasolla, äänestysprosentti kipuaa vaivoin säädyllisiin lukemiin ja iso osa kansasta ei osaa nimetä hallituspuolueita ministereistä puhumattakaan.

Politiikka väsyttää helposti positiivisemmankin ihmisen.

Aiemmin syksyllä julkaistiin kirja, joka kaikesta edellä mainitusta synkistelystä huolimatta valoi itselleni uskoa siihen, että ehkä kaiken ei politiikassa tarvitse perustua suhmuroinnille sekä yleiselle epäluottamukselle.

Poliitikko ja huippusuorittaja, maakunnallisten siltarumpupoliitikkojen kauhistus, Alexander Stubb (kok.) kuvaa avoimesti Alex-kirjassaan (Otava, 2017) tunnemyrskyjään ja kokemuksiaan. Kirjasta huokuu kunnioitus niin kanssapelureita kuin poliittisia vastustajia kohtaan.

Politiikka olisi vähemmän väsyttävää, jos julkisessa keskustelussa otettaisiin useammin mallia tyylistä, jolla Stubb käsittelee kirjassa kollegoitaan. Joku nuori voisi joskus jopa innostua politiikasta, jos poliitikkojen tärkeimpänä tavoitteena ei ole heittää leimakirvestä vauhdikkaasti kärjistävien sanojen saattelemana.

Rentous ja aitous vetoavat ihmisiin enemmän kuin heikko poliittinen teatteri.

Aikanaan Stubbia kohdeltiin julkisuudessa monesti kaltoin. Esitettiin kaikkitietäviä lausuntoja siitä, miksi pääministeri ei saa tulla shortsit jalassa kesällä tiedotustilaisuuteen tai miksi perheenisä ei voi leikkiä Duudsonien puistossa.

Kulttuurit, normit ja käytöstavat ovat valtavassa murroksessa. Samalla poliitikoilta odotetaan kuitenkin suurelta osin samanlaista käytöstä kuin silloin hyvinä Kekkosen aikaan. Jos haluamme uusia kasvoja politiikkaan, on ihmisille annettava mahdollisuus olla oma itsensä. Pääministeri on Suomen vaikutusvaltaisin henkilö, mutta samalla hän on myös ihminen. Pukeutuminen kesällä tai käynti teemapuistossa tuskin vähentää kykyä analysoida Suomen asemaa EU:n päätöselimissä ikuisesta sote-väännöstä puhumattakaan.

Politiikassa ja sen liepeillä hännystelevien tulisi pahoittaa mielensä harvemmin epäolennaisuuksien vuoksi. Rentous ja aitous vetoavat ihmisiin enemmän kuin heikko poliittinen teatteri opeteltuine fraaseineen.

Suomen ja miksei koko Euroopan unionin tulevaisuuden kannalta toivon, että politiikkaan hakeutuisi tulevaisuudessa enemmän idealistisia maailmanparantajia ja vähemmän mielensäpahoittajia. Uskallan väittää tähän vaikuttavan se, miten politiikassa mukana olevat kohtelevat toisiaan.

Tino Aalto

Kirjoittaja on punavuorelainen SDP:n rivijäsen, jonka mielestä Turku on Suomen kaunein kaupunki

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta