Lauri Ihalainen: Olisiko aika lopettaa nyhrääminen?

Kuva: Kari Hulkko

Keskustelu työttömyyden aikaisesta turvasta on huolestuttavasti työttömiä syyllistävä. Keskustelussa annetaan myös kuva, että työttömyysturvan etujen heikentäminen johtaa parempaan työllistävyyteen.

Työllistämisen eväät ovat muualla. On tärkeätä muistaa, että Suomessa on edelleenkin noin 100 000 yli vuoden työttömänä ollutta. Pitkittynyt työttömyys tiputtaa ihmisiä ansioturvasta. Työttömyysturvan ehtojen heikentäminen on lisännyt työttömien taloudellista ahdinkoa. Työttömyysturvan heikennykset ovat johtaneet myös siihen, että kunnalliset toimeentulomenot kasvavat samalla työnantajan rahoitusvastuuta on siirretty palkansaajille, kunnalle ja valtiolle.

Työttömyyden taloudelliset kokonaiskustannukset ovat vuositasolla noin 6 miljardia euroa. Jo yhden prosentin työllisyysasteen parantaminen tuo noin 800 miljoonaa julkiseen talouteen ja vähentää työttömyysturvamenoja.

Rahoituksen siirtäminen enemmän tukemaan aktiivista työllistämis- ja koulutuspolitiikkaa on perusteltua. Hyvä esimerkkejä tästä voisivat olla nykyistä kannustavampi mahdollisuus opiskella työttömyysturvalla.

Toinen idea voisi olla kehittää osa-aikatyön ja osa-aikaopiskelun yhdistämistä. Edellisellä hallituskaudella tehty työttömyysturvan suojaosan nosto 300 euroon kannustaa ottamaan vastaan myös lyhytkestoisempaakin työtä. Suojaosan nosto voisi olla hyvää työn vastaanottamisen kannustamista. Omaehtoisen ammatillisen koulutuksen edellytyksiä tulisi parantaa.

Velvoitteita etsiä työtä lisätään, mutta yhteiskunta ei luo edellytyksiä saada töitä ja koulutusta.

Vuorotteluvapaan kannustimet voisivat olla suuremmat niillä, jotka käyttävät sitä koulutukseen. Vaikuttava keino olisi ottaa käyttöön niin sanottu Rinteen malli työllistämissetelistä ja sen avulla madaltaa yritysten kynnystä työllistää.

Hallituksen esitys siitä, että yrittäjäpolulle lähtevän työttömyysturva voisi jatkua tietyn ajan yrityksen lähtiessä liikkeelle, on hyvä. Samanaikaisesti, kun työttömyysturvaehtoja on heikennetty muun muassa kestoa lyhentämällä – olisi odottanut, että työttömille tarjotaan palkkatuki- ja työllisyyskoulutusrahoitusta lisäten tukea työllistyä.

Nyt näistä rahoituksista on leikattu.  Velvoitteita etsiä työtä lisätään, mutta yhteiskunta ei luo edellytyksiä saada töitä ja koulutusta. Kolmannen sektorin työllistämistoimelle on asetettu 3000 määrällinen katto. Kolmannen sektorin toimijat tekevät tärkeätä työtä juuri vaikeammin työllistettävien työpoluille tukemisessa. Määrällinen katto pitäisi puhkaista ja antaa kolmannen sektorin järjestölle mahdollisuus auttaa vaikeammin työllistettäviä.

Joka päivä häviää keskimäärin noin 400 työpaikkaa ja vastaavasti syntyy lähes yhtä paljon uusia.

Minusta suhtautumista työttömyyden aikaisiin toimeentuloturvan ja työntekijöiden mahdollisuuksiin koulutuksen alueella tulee pohtia uusi tulokulma, ottaen huomioon sen, miten työmarkkinat ja työelämä muuttuvat. Otan muutamia esimerkkejä mihin suuntaan myös työttömyysturvaa voisi kehittää ja ennakoida.

Joka päivä häviää keskimäärin noin 400 työpaikkaa ja vastaavasti syntyy lähes yhtä paljon uusia, mutta usein eri paikoille ja osaamistarpeisiin.

Tämä hiipivä jokapäiväinen rakennemuutos ei aina näy julkisuudessa, mutta mittakaava on merkittävä. Tässä murroksessa tarvitaan työttömyysaikaista turvaa ja koulutusta. Se vaatii myös työnantajilta lisäpanostuksia henkilöstönsä kouluttamiseen.

On huolestuttavaa, miten heikosti yrityksissä on tartuttu ns. henkilöstön kolmen päivän koulutusmahdollisuuteen. Valtio on ollut vielä valmis tukemaan yrityksiä verokannustimilla koulutuksen järjestämisessä.

Työntekijöiden työn tekemisen muodot ovat moninaistuneet.

Työntekijöiden työn tekemisen muodot ovat moninaistuneet. Työntekemisen muotojen vaihtelu voi johtaa siihen, että sama työntekijä voi lyhyellä aikaa olla peräkkäin tai limittäin kokoaikatyössä, pätkätyössä, koulutuksessa, yksin yrittäjänä ja työttömänä.

Siksi olennaista on rakentaa turvasillat koulutuksen, työttömyys- ja sosiaaliturvan keinoin tukemaan siirtymistä jouheasti työntekemisen muodosta toiseen. Työttömyysturvan ja riittävän palkkatuen rahoitus auttaa ihmiselle siirtyä työstä ja ammatista toiseen.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu hyvin mielenkiintoinen havainto laadukkaan työttömyysturvan merkityksestä uusien innovatiivisten yritysten syntymiselle ja työvoiman saatavuudelle. Syntyy uusia myös riskipitoisia yrityksiä, jotka tarvitsevat osaavaa työvoimaa.

Osa näistä yrityksistä lähtee lentoon, osa ei. Se kuuluu alan kuvaan. Jotta nämä yritykset saavat työvoimaa edellyttää se hyvä työttömyysturva, koska se pienentää työntekijöiden riskiä sitoutua näihin yrityksiin ja siirtyä uusiin tehtäviin, kun on tiedossa asiallinen työttömyysturva.

Tästä voisi päätellä, että hyvätasoinen työttömyysturva onkin myös uusien paikkaansa hakevien yritysten etu. Työttömyysturva ja koulutus lisäävät työntekijöiden joustavuutta ja uskallusta siirtyä uusiin tehtäviin. Ammatillinen monitaitoisuus tukee myös edellytyksiä hakeutua uuteen työhön.

Olisiko aika siirtyä työttömyysturvaetujen nyhräämisestä sellaisen turvan kehittämiseen, joka vastaa paremmin tulevaisuuden työelämää?

”Iskulause ’porvari nukkuu huonosti’ saattoi sisältää suuremman totuuden” – Louekoski näkee vertailukohtia tähän päivään

Kuva: Kari Hulkko

Viime joulukuussa julkistettiin Turun yliopistossa tohtori Ville Okkosen väitöskirja aiheesta ”Peruskoulua vastaan – yksityiskoulut ja yhteiskuntajärjestys 1966–1975”. Väittelijä käy tutkimuksessaan hyvin perusteellisella ja mielenkiintoisella tavalla läpi sitä ideologista kamppailua, jota poliittinen oikeisto piti välttämättömänä vanhojen etuoikeuksien puolustamiseksi. Oli torjuttava Suomen muuttuminen sosialistiseksi.

Oikeiston mielestä tarvittiin ryhtiliike, ettei eräänä demokraattisen kehityksen arvoalueena oleva koululaitos joutuisi antautumaan tasapuolisen koulunkäynnin mahdollisuutta vaativien edessä. Tätä taistelua varten oli koottava voimat ja järjestäydyttävä.

Oli koottava varoja ja perustettava yhteisöjä puolustustaisteluun. Sellainen oli muun muassa Vapaan koulutuksen tukisäätiö (VKTS), joka Okkosen mukaan voidaan rinnastaa jo vuonna 1952 perustettuun ja talouselämän rahoittamaan ja porvarilehdistön laajasti tukeman Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki (SYT) -nimiseen järjestöön.

Myöhemmin 1970-luvulla samaa perinnettä jatkoi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA sille tyypillisin pehmeämmin ja diplomaattisemmin keinoin.

Järjestöjen tavoitteena oli ei-sosialistisen yhteiskunnan rakentaminen ja vasemmistovaaran torjuminen.

Vasemmiston voiman vahvistuttua 1960- ja 70- luvuilla sai peruskoulun vastustaminen muotoja, joita jälkikäteen on suorastaan vaikea ymmärtää. Jopa eduskuntakeskustelujen kielenkäyttö peruskoulun tuomien uhkien kuvailussa saa aineistoon tutustuvan tuntemaan myötähäpeää puhujia kohtaan.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla.

Vasemmistonuorison piirissä ollut suosittu iskulause ”porvari nukkuu huonosti” saattoi sisältää suuremman totuuden kuin hokemaa toistelleet ymmärsivätkään.

Lyhyesti sanottuna 1960- ja 70-luvuilla käytiin ankaraa ideologista kamppailua, suorastaan hegemonia-taistelua, suomalaisen yhteiskunnan suunnasta. Tämän päivän politiikasta voisi hakea vertailukohtia 50 vuotta sitten tapahtuneeseen, vaikkapa työmarkkinoilta. Yhtä rajua sanailua ei sentään esiinny, mutta monia sellaisia piirteitä on ilmassa, jotka osoittavat eräänlaisen hegemoniakilpailun olevan menossa.

EK muutti sääntöjään, ettei sen ole mahdollista olla mukana tekemässä tulosopimuksia. Samalla muuttui myös SAK:n ja muidenkin palkansaajien keskusjärjestöjen asema. Ne eivät ole enää sopimusten osapuolia. Tämä rooli siirtyi liitoille samalla, kun työnantajat ajavat yhä vahvemmin sopimusten tekemistä paikallisella tasolla.

Tuskin EK sääntömuutoksellaan on halunnut luopua vaikutusvallastaan työmarkkinoilla. Se on vain omaksunut välillisen vaikuttamisen keinon.

EK laskenee, että sen tahto ja vaikutusvalta toteutuvat riittävästi oman viiteryhmän kiinteästä yhteistyöstä ilman keskusjärjestöjen muodollisia sopimuksiakin. EK:n vaikutusvalta ulottuu hyvin pitkälle myös paikalliseen sopimiseen, jossa lähtökohtaisesti työnantaja on aina niskan päällä.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle olla ihan helppo asia.

Palkansaajapuolella muutoksen vaikutukset eivät ole läheskään yhtä mutkattomia. Yhteisen vaikutusvallan säilyttämiseksi on ryhdytty kokoamaan suurliittoja, joiden jäsenkunnat ovat kuitenkin varsin heterogeenisia. Yhteisten tavoitteiden ajaminen näyttää vaikeutuvan varsinkin, kun vastapuoli voi laajassa mitassa turvautua porvarihallituksen tukeen.

Hegemoniataisteluun viittaavat myös ne puheenvuorot, joissa työtaistelutoimia enenevässä määrin leimataan poliittisiksi operaatioiksi.

Paikallinen sopiminen ei taida myöskään työnantajalle – vahvasta lähtöasetelmasta huolimatta – olla ihan helppo asia. Sitä osoittaa pankkialaa parhaillaan tulehduttava neuvottelu viikonloppujen aukioloajoista. Paikallisia ja pankkikohtaisia sopimuksia ei tunnu syntyvän kovin helposti eikä halvalla.

Vastakkain on muitakin arvoja kuin viikonlopputyöstä maksettava rahallinen korvaus. Miten perheestä huolehditaan, jos edes viikonloppua ei siihen voi varata?

Tarvittaisiinko sittenkin laajempaa sopimista?

Keskustelua aiheesta

Olympialaiset tuo hauskoja muistoja mieleen: ”Ihan hyviä ketsupilla” – vastasi Toni Nieminen ranskalaistoimittajan kysymykseen

Citius, altius, fortius. Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin. Olympialaiset on elämää suurempi näytelmä. Se ylittää rajoja. Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto. Suosii suomalaisia. Vaikkakin elämme voittoja ikävöiden. Sentit ja sekunnit ovat vain osa olympiahenkeä. Mitkä spektaakkelit ovatkaan kisojen avajaiset ja päättäjäiset. Urheilu yhdistää ja pyrkii tarjoamaan sovinnon kättä toinen toisillemme

Urheilu on politiikkaa. Kuten nyt Korean niemimaalla. Kahtia jaettu kansa löi kättä toisilleen urheilun avulla. Suurenmoista. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet. Kisojen rakentaminen on vaatinut kansalaisilta paljon. On onnistuttu. Eri maiden kulttuurit ovat kohdanneet.

Eipä silti, urheilu on monille totista vääntöä, kansallisuuskysymys pulpahtaa usein pinnalle ja yksilöillä kiehahtaa joskus totiseksi torvensoitoksi. Mutta sehän on vain elämää, ymmärrettävää menoa.

Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin.

Korean kisoja on vielä jäljellä tämä viikko. Puolitoista viikkoa on jo eletty. Suomella on kolme pronssia. Krista Pärmäkoski on tuonut niistä kaksi ja Enni Rukajärvi yhden. Siis naisemme. Upeaa. Muilla ei suksi ole sujunut toivotusti.

Pohjolan kaksi naapuriamme Ruotsi ja Norja ovat sensijaan olleet mahtimaita. Suomen urheilu ontuu ja ontuu pahastikin. Syitä etsitään, tehdään jotain tai ei osata tehdä tuloksellisia ratkaisuja. Nykypäättäjät eivät ymmärrä vetäytyä ja tunnustaa osaamattomuuttaan.

Korean talvikisojen mitaliemme määrän kartuttamistoive elää, mutta mitä huominen tuokaan tullessaan? Mika Poutala (tänään 500 metrillä neljänneksi jäänyt) on sprintterinä maailman huipputasolla. Krista Pärmäkoskella on jäljellä yksi lempilajeistaan. Iivo Niskanen on arvoitus viidelläkympillä, mutta molemmilla lätkäporukoillamme on yhä saumansa mitalitasolle. Myöskään yhdistetyn Eero Hirvosta eikä Ilkka Herolaa sovi unohtaa.

Yleisradio on kuunnellut kansan ääntä ja satsannut kisojen katsottavuuteen mallikkaasti. Tarjontaa tulee monilta kanavilta niin tässä ja nyt kuin arkistojen aarteita penkoenkin. YLE ansaitsee suuret kiitokset asiantuntemuksella tekemästään tarjonnastaan.

Hauskaa oli myös kuulla, mitä kaksinkertainen 16-vuotias mäen kultamitalisti Toni Nieminen vastasi 1992 ranskalaistoimittajan kysymykseen, mitä hän pitää ranskalaisista (tarkoitti ihmisiä):

– Ihan hyviä ketsupilla.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa.

Täällä Suomessa Helsingin IFK on esimerkin näyttäjä, miten ymmärretään seuran mahdollisuudet ja halu toimia yhteiskunnan toimintojen rakentajana laajemminkin. Seura on aloitteellinen monipuolisten rakennusten aikaansaamisessa. Myös sen järjestämissä urheilukilpailuissa muistetaan sotiemme veteraaneja, vammaisia ja oman seuran menneitä urheilusankareita.

HIFKssa ymmärretään, että urheilu on yhteiskunnallista toimintaa avarassa mielessä.

Tämä tie on hyvä esimerkki siitä, miten itse urheilulajia markkinoidaan. Lätkä on myös oivaltanut sirpaloida ottelunsa televisioon lähes jokaiselle päivälle, joten se on aina katsottavissa.

Keskustelua aiheesta

Tuoko varhaiskasvatus apua lukutaidottomuuteen?

Hallitus on antamassa esitystä varhaiskasvatuksen laadun nostamiseksi. Ajatus on kannatettava.

Laatua nostetaan kiristämällä lastentarhanopettajien pätevyysvaatimuksia. Tulevaisuudessa opettajaksi kelpaa vain kasvatustieteiden kandidaatti. Tällä hetkellä lastentarhanopettajilla voi olla myös sosionomin tutkinto.

Tarkoitus on, että vuonna 2030 henkilökunnasta 2/3 on suorittanut korkeakoulututkinnon ja 1/3 ammatillisen lastenhoitajan tutkinnon. Tällä hetkellä yliopistokoulutuksen saaneista lastentarhanopettajista on pulaa. Ala on huonosti palkattu, maisterit hakeutuvat muualle. Toivoa sopii, että varhaiskasvatukseen suunnattu sosionomitutkinto on tulevaisuudessa yhtä suosittu kuin nyt, vaikka nimike ei enää olekaan lastentarhanopettaja. Jollei näin ole, olemme hyvistä suunnitelmista huolimatta pulassa. Päiväkodeissa pelätään, että uutta yliopistokoulutettua maisterisväkeä ei ennätetä saada eläkkeelle lähtevien nykyisten lastentarhanopettajien tilalle.

Ei riitä, että osa pärjää hyvin.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen rinnastaa varhaiskasvatuksen uudistuksen aikanaan tehtyyn koulutusjärjestelmän uudistukseen, jossa opettajaseminaarit vaihdettiin yliopistoihin. Muutos oli aikoinaan hyvä, mutta taso horjuu nyt. Toivoa sopii, että varhaiskasvatuksen uudistus parantaisi lasten mahdollisuuksia peruskoulussa ja vähentäisi tulevaisuudessa koulupudokkuutta.

Vuosituhannen alussa 0,29 prosenttia oppilaista ei saanut lainkaan peruskoulun päästötodistusta. Nyt luku on noussut 0,54 prosenttiin. Lisäksi liian monen peruskoulunsa päättävän luku- ja kirjoitustaito on alle arvostelun. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on todennut, että joka kahdeksas peruskoulun loppuvaiheessa oleva poika ei osaa lukea niin hyvin, että menestyisi jatko-opinnoissa tai työelämässä.

Pelkään pahoin, että meneillään oleva ammatillisen koulutuksen reformi ei heidän tilannettaan paranna. Reformissa vähennetään lähiopetusta kouluissa ja siirretään opetusvastuuta työpaikoille. Ei riitä, että osa pärjää hyvin.

Varhaiskasvatuksen laadun nostaminen helpottaa varmasti heikoimpien tietä tulevaisuudessa, mutta tulokset näkyvät vasta 20 vuoden kuluttua. Tämäkin sillä varauksella, että varhaiskasvatuksen eriasteisiin koulutuksiin saadaan nopeasti tarpeeksi opiskelijoita.

On hyvä muistaa, että tulevaisuus on nyt, ei 20 vuoden päästä.

Jutun kirjoittaja on korjattu klo 13:46.

Keskustelua aiheesta

SDP on yhteiskuntaa ja työelämää uudistava arvopuolue, kirjoittaa Lauri Ihalainen

Kuva: Kari Hulkko

Olen iloinen siitä, että SDP:ssä käydään moniarvoista keskustelua puolueen visiosta, strategiasta ja näiden pohjalta poliittisista arkitavoitteista seuraavalle vaalikaudelle. Puoluetoimiston väki on rakentanut innostavia jalustoja tälle keskustelulle.

Lähtökohtana on, että olemme tulevaisuuteen suuntaava liike, joka on ratkaisuhakuinen, yhteiskuntaa uudistava ja yhteistyökykyinen arvopuolue. SDP:n tulee olla kansanliike, joka tarjoaa ihmiselle väylän osallisuuteen ja vaikuttamiseen yhteiskunnassa ja omassa elinpiirissään.

Voidakseen uudistaa yhteiskuntaa puolueen pitää uudistua. Puolueen tehtävänä on tukea ihmisten aitoja valintoja ja luoda positiivista turvaa muutosten keskellä yhteiskunnallisilla ja työelämäuudistuksilla.

Nyt ei pidä kadottaa aloitteellisuutta.

SDP:n tulee jatkossakin olla tasa-arvoa tavoitteleva puolue. Ydinasia on, että Suomi on tasa-arvoisia mahdollisuuksia tarjoava sivistys- ja osaamisyhteiskunta. Puolueen pitää antaa ääni hiljaisille ja heikoimmille. SDP:n tehtävänä on vahvistaa luottamus- ja sopimusyhteiskunnan toimivuutta ja varmistaa, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa hilata markkinayhteiskunnaksi.

Tehtävämme on olla aloitteellinen rakentaja. Tässä ajassa tarvitaan hyvinvointiyhteiskunta 2.0, jossa tarkennetaan hyvinvointiyhteiskunnan tehtävät ja rakennetaan kumppanuusraamit julkisen ja yksityisen sektorin välille. SDP:n historiallinen tehtävä on olla tämän uudistuksen kärjessä ja varmistaa, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa rapauteta pala kerrallaan.

Meidän on löydettävä keinot palkansaajien pärjäämiseen työn murroksen ja teknologisen kehityksen, digitalisaation sekä tekoälyn maailmassa. Näiden ratkaisujen hakeminen on syvällä puolueen identiteetissä. Nyt ei pidä kadottaa aloitteellisuutta, palkansaajat tarvitsevat tukea työelämätavoitteisiin, joissa muutosvalmius ja muutosturva ovat tasapainossa. Meidän arvopohjassamme työ on enemmän kuin vain keino tulla taloudellisesti toimeen.

Työelämän murrosta on tutkittu ja ennustettu laajasti. Johtopäätökset ovat olleet ristiriitaisia mm. työn polarisaatioon ja työn riittävyyteen liittyen. Yksi yhdistävä tekijä – punainen lanka – on kuitenkin elinikäinen oppiminen. Työn ja oppimisen ”liitto” ja kaikkien osaamisen päivittäminen on keskeisin keino, jolla ihminen toisaalta löytää tiensä ja toisaalta pysyy mukana työmarkkinoilla.

SDP:llä on ay-liikkeen kanssa yhteystyössä kaikki edellytykset toimia aloitteellisena ja ratkaisuja edistävänä liikkeenä työelämän uudistamisessa.

Teknologinen kehitys sekä hävittää että luo samanaikaisesti uutta työtä. Uudet työpaikat edellyttävät erilaista kykyä, tietoa ja taitoja, myös sosiaalisia- ja vuorovaikutustaitoja. Parempi koulutustaso nostaa työllisyysastetta, pidentää työuria ja lisää joustavuutta. Yksittäisen työpaikan turvaamisen painopiste siirtyy työntekijöiden työllisyyden turvaamiseen työstä ja ammatista toiseen.

Edelleen yli 60% palkansaajista työskentelee kokoaikastyöyhteisössä. Kuitenkin työn tekemisen muodot lisääntyvät ja työntekijät voivat lyhyellä aikavälillä liikkua kokoaikaisen, pätkätyön, itsensä työllistämisen, koulutuksen ja työttömyyden välillä. Olennaista on tehdä muutos työn tekemisen muodosta toiseen turvaamiseksi. Siinä keinoina ovat koulutus ja kattava työttömyysturva sekä työntekijöiden ammatillisen ja alueellisen liikkuvuuden tukeminen.

SDP:llä on ay-liikkeen kanssa yhteystyössä kaikki edellytykset toimia aloitteellisena ja ratkaisuja edistävänä liikkeenä työelämän uudistamisessa. Tässäkin on tärkeää siirtyä puolustuksesta aloitteen tekijäksi.

SDP:n tulee nähdä työelämän uudistaminen niin, että pystymme hahmottamaan yhtä aikaa työelämän murroksellisuutta ja työvoimapolitiikalle asetettavia tavoitteita. Meidän on liitettävä koulutus keskeiseksi työelämän uudistuksen kohteeksi ja ymmärrettävä, että työn tulee joustaa myös perhe-elämän tarpeille.

SDP:n tulee antaa työelämän murroksessa ihmiselle tukea, toivoa ja ratkaisuvaihtoehtoja sekä kanava vaikuttaa. SDP voi järjestää Kättä Päälle -hankkeen kokemusten pohjalta kaikille avoimia työn tulevaisuutta käsitteleviä työpajoja. SDP voisi tarjota kansalaisyhteiskunnalle äänen ja keskustelufoorumin sekä ottaa ihmiset mukaan löytämään tulevaisuuden työelämän kehittämistavoitteita.

Työnantajille hyvä muistisääntö on, että voit ostaa ihmisiltä aikaa, läsnäoloa ja ammattitaitoa, mutta et voi ostaa motivaatiota, iloisuutta, innostusta, luovuutta, kehityshalua ja sitoutumista. Ne sinun pitää ansaita.

Liian moni kokee arvottomuuden, tarpeettomuuden ja turvattomuuden tunnetta. Kaikki tämä on vaikuttanut myös ihmisten suhtautumiseen puolueeseemme.

Työtä ja toimeentuloa ei pidä repiä irti toisistaan. Tarvitsemme kuitenkin työn, toimeentulon ja sosiaaliturvan toisiaan tukevaa yhteensovittamista. Keskustelu liittyy myös siihen, mitä johtopäätöksiä seuraa osittaisen perustulokokeilun jälkeen. SDP:llä on hyvät valmiudet tähän keskusteluun. Meidänkin pitää pohtia onko ns. negatiivisen tuloveron mallista jotakin itua tähän keskusteluun.

SDP:n arvostus ja kannatus on rakentunut työn liikkeen, turvallisuuden rakentamisen ja hyvinvointiyhteiskunnan kehittäjän kautta. Kaikki nämä kiinnittymiskohteet ovat murroksessa ja ihmiset ovat epävarmoja tulevaisuudestaan. Liian moni kokee arvottomuuden, tarpeettomuuden ja turvattomuuden tunnetta. Kaikki tämä on vaikuttanut myös ihmisten suhtautumiseen puolueeseemme.

Meidän tehtävämme on rakentaa ihmisille toivoa paremmasta ja pitää kaikki mukana. Meidän politiikkamme voima on sinnikkyys ajaa tasa-arvoisuutta ja rakentaa yhteisvastuuta yli sukupolvien. Hyvätkään ohjelmat eivät riitä, jos meiltä puuttuu liikkeenä poliittinen sielu myötäelää ja tavoittaa ihmiset myös tällä tunnetasolla.

Keskustelua aiheesta

Mielipide: Presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilä! Pankaa yli-intoinen puolustusministeri kuriin

Tuula Haatainen toi vaalikisassaan jämäkästi esiin maamme poliittisen johdon asevientipolitiikan, josta vientilupien osalta vastaavat viime kädessä presidentti, pääministeri sekä ulko- ja puolustusministerit. Voin todeta, että Suomen laiton asevienti sotaa käyvin maihin on alkanut jo 1960-luvulta ja että silloin rikottiin yksiselitteisesti sekä Pariisin rauhansopimusta että Suomen YK:ssa tekemiä sitovia päätöksiä olla viemättä sotamateriaalia sotia käyviin maihin. Rauhansopimuksen rikkomisen osalta ei jää mitään jossiteltavaa.

Kansainvälisen oikeuden silloiset parhaimmat asiantuntijamme Erik Castren ja Allan Rosas arvioivat tutkimuksessani yksiselitteisesti, että Pariisin rauhansopimus kielsi Suomelta kaiken sota-aseviennin. Sopimushan sanoi, että ”Suomi älköön ylläpitäko sotamateriaalin tuotantokoneistoa yli sen, mikä on tarpeen omien puolustusvoimien ylläpitämiseen”.

Sopimuksista huolimatta veimme jatkuvasti esimerkiksi rynnäkkökivääreitä Lähi-idän sotaa käyville valtioille. Kun tein aikanani Tampereen yliopistossa aiheesta opinnäytettä, puolustusministeriö vaikeutti työtäni. Ministeriön virkamies ei edes suostunut kertomaan, mitkä tehtaat tuottavat Suomessa asemateriaalia, vaikka tieto oli laajasti julkista. Miten on tänä päivänä?

Nyt peli on vihellätävä Tuula Haataisen esittämällä tavalla poikki. Näin tekee myös Norja. On ikuinen häpeä maallemme, että panssarimme ovat tänään mukana tuhoamassa Saudi-Arabian toimesta Jemenin siviilejä, sairaaloita ja kouluja.

Presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilä! Pankaa yli-intoinen puolustusministeri kuriin ja palauttakaa vihdoinkin luottamus maamme asevientipolitiikkaan. Millä oikeudella ja moraalilla Suomen puolustusministeriö puoltaa vientilupia kuolemankaupalle Lähi-idän siviilejä tappamaan?

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta