Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lauri Lyly: Tämä tieto tarvitaan ennen kuin SAK voi hyväksyä työmarkkinasopimuksen

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan maan hallitukselta tarvitaan tieto veronalennusten suuruudesta ennen kuin SAK voi hyväksyä kilpailukykysopimuksen.

– Veroratkaisusta tarvitsemme tiedon suuruudesta ja toivomme, että se toteutuu hallitusohjelman mukaisesti, Lyly sanoi maanantaina SAK:n hallituksen kokouksen jälkeen.

Kilpailukykysopimuksen liittokohtaisissa soveltamisneuvotteluissa on parhaillaan menossa kirivaihe, sillä takaraja neuvotteluille on huomenna kello 16. Sopimuksen syntyminen ratkeaa vasta sitä seuraavina päivinä, kun työmarkkinajärjestöt ja maan hallitus arvioivat sopimuksen kattavuutta.

Neuvotteluja on viime aikoina rassannut julkisuudessa käyty nokkapokka paikallisesta sopimisesta. Paikallisessa sopimisessa kenkä on puristanut erityisesti etujärjestö Suomen Yrittäjiä, joka on tulkinnut paikallisen sopimisen muutosten tuovan luottamusmiespakon. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi perjantaina hallituksen tehneen kompromissiesityksen paikalliseen sopimiseen liittyvistä tulkinnoista.

SAK:lle maan hallituksen kompromissiesitys kelpaa.

– Me omalta osaltamme voimme hyväksyä sen. Mitä tuossa on ollut esillä, niin meille se käy, Lyly sanoi.

Suomen Yrittäjät ei ole vielä kantaa ottanut maan hallituksen kompromissiesitykseen. Lyly toivoo, että asiassa sopu syntyy.

– Tässä ovat nyt kaikki joustaneet ja kaikki yrittäneet hakea ratkaisua, Lyly sanoi.

Lylyn mukaan Suomen Yrittäjät unohtaa koko ajan, että tässä laajenee paikallinen sopiminen valtavasti järjestäytymättömään yrityskenttään.

– Heidän pitäisi nyt tähän kiinnittää huomiota. Toinen asia on, että kaikki yrityksiä koskevat isot muutokset näissä maksuissa koskevat myös heitä, Lyly sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE