Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Lauri Markkanen heti Chicagon paras pistemies

Koripalloilija Lauri Markkanen aloitti NBA:n kesäliigan tyylikkäästi. Hän kokosi Chicago Bullsista korkeimman pistemäärän ja otti eniten levypalloja, mutta sekään ei pelastanut Bullsia tappiolta Dallas Mavericksia vastaan.

Mavericks voitti Las Vegasissa pelatun ottelun 91–75. Markkanen heitti 14 pistettä ja kaapi kahdeksan irtopalloa.

Chicago johti vielä ottelun puolivälissä 43–38. Se hyytyi kuitenkin kahdella viimeisellä neljänneksellä pahanlaisesti.

‘Markkanen pelasi numerolla 24, jonka käyttöön hän oli etukäteen kysynyt lupaa. Debyytti oli sikäli koominen, että Markkasen pelipaidan selkämykseen oli sukunimi kirjailtu muotoon “Markkenan”.

Pelin avausneljänneksellä Las Vegasissa nähtiin suoranainen Markkanen-show, kun hän pussitti pallon korisukkaan kahdella perättäisellä donkilla ja kirjautti yhdeksässä peliminuutissa joukkueelleen yhdeksän pistettä ja viisi levypalloa.

“Markkenan” antoi vakuuttavan ensivaikutelman.

– Minulle tuotiin kolmannella neljänneksellä oikein kirjailtu paita, mutta en välittänyt ottaa sitä, Markkanen naureskeli sekaannusta Chicago Tribunen mukaan.

“Paljon opittavaa”.

Kun Chicagon peli alkoi puolivälin jälkeen yskiä, Markkanenkin jäi hieman varjoon. 20-vuotias lupaus tietää, että varsinkin omassa fysiikassa on kehitettävää.

– Minulla on paljon opittavaa. Peli on täällä selvästi kovempaa kuin yliopistosarjassa. Kaikki kaverit täällä ovat ammattilaisia, Markkanen vertaili.

Bulls saapui Vegasiin hallitsevana mestarina voitettuaan vuosi sitten kaikki kesäliigan ottelunsa.

– Sekin osoittaa, että meillä on hyvä joukkue, Markkanen huomautti.

Chicago Bulls pelaa seuraavan kesäliigaottelunsa tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa Atlanta Hawksia vastaan. 11. heinäkuuta Chicago kohtaa Las Vegasissa Washington Wizardsin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE