Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Laurista tulee hemmetinmoinen pelaaja” – tulokas pussitti taas tupla-tuplan

Koripallon NBA:ssa Lauri Markkasen Chicago Bulls on voittanut Atlanta Hawksin pistein 91–86. Voitto on Bullsille kauden ensimmäinen. Joukkueella on takanaan kolme tappiota.

Aloituskokoonpanossa ollut Markkanen nakutti 14 pistettä ja kahmi 13 levypalloa. Kyseessä oli toinen kerta, kun Markkanen saalisti tupla-tuplan eli kaksinumeroisen lukeman kahdessa eri tilastokategoriassa.

Suomalaistulokas sai peliaikaa 30 minuuttia.

Bullsin kovin pistemies oli Robin Lopez 16 pisteellään. David Nwaba nakutti Bullsille puolestaan 15 pistettä. Atlantan kovin pistemies oli Marco Belinelli, joka teki 23 pistettä.

Markkanen ylsi tupla-tuplaan ensimmäisen kerran sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa, kun Bulls hävisi kauden kotiavauksessaan San Antonio Spursille 77–87. Avauskokoonpanossa tuolloinkin ollut Markkanen teki ottelussa 13 pistettä ja napsi 12 levypalloa.

Hän kehittyy vielä entistä paremmaksi.

Tiistain pelikierroksella tulokaspelaaja Markkanen teki puolestaan tähänastisen piste-ennätyksensä NBA:ssa ja vakuutti otteillaan myös Cleveland Cavaliersissa pelaavan supertähti LeBronin Jamesin.

Lisää aiheesta

– Hän pelaa suurella itseluottamuksella. Katsoin häntä paljon, kun hän pelasi yliopistopelejä Arizonassa. Hänellä oli muutaman kerran jalassaan myös nimikkokenkäni, pidin siitä, James totesi urheilukanava ESPN:n mukaan.

– Hän kehittyy vielä entistä paremmaksi. Parasta hänelle on, että hän saa nyt mahdollisuuden näyttää osaamistaan. Hän voi oppia nopeasti, jos hän tekee virheitä. Joka tapauksessa hän saa pelata paljon. Hän on hyvä pelaaja ja vaikuttaa siltä, että hän oppii koko ajan, James jatkoi.

Jamesin lisäksi myös Chicagon valmentaja Fred Hoiberg ylisti Markkasta.

– Laurista tulee hemmetinmoinen pelaaja. Tuollainen taistelu vieraspelissä kertoo hänestä paljon, Hoiberg tuumi.

Markkanen teki tiistain pelikierroksella 19 pistettä ja kaapi kahdeksan levypalloa Bullsille vierasottelussa Cavaliersia vastaan. Bulls hävisi ottelun pistein 112–119.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE