Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lausunto: Lapsipolitiikan kokonaisuus ja tavoitteellisuus hukassa – Varapuhemies: “Eriarvoisuutta pitäisi vähentää eikä lisätä”

Sipilän (kesk.) hallituksen kaudella lapsipolitiikka on ollut sirpaleista ja tempoilevaa, kokonaisuus ja tavoitteellisuus ovat näyttäneet olevan hukassa, katsoo Lastensuojelun Keskusliitto torstaina julkaisemassaan lausunnossa.

Demokraatti

Demokraatti

Kuluvalla hallituskaudella lapsi- ja perhepolitiikkaa sekä lasten arkeen ja oikeuksiin vahvasti nivoutuvaa koulutuspolitiikkaa ovat liiton mukaan leimanneet heti kauden alussa linjatut mittavat leikkaukset sekä asiakasmaksujen ja verojen korotukset.

Nämä ovat Lastensuojelun Keskusliiton mukaan vaikuttaneet lasten ja nuorten arkeen niin heikentyneiden palvelujen kuin perheiden taloudellisen tilanteen kiristymisen kautta.

Varapuhemiehen, kansanedustaja Tuula Haataisen (sd.) mukaan tämän hallituksen päätökset ovat olleet luomassa pohjaa lasten luokkayhteiskunnalle, jossa lapset ja lapsiperheet eriarvoistuvat.

– Tällä hetkellä osalla lapsista ja nuorista menee hyvin, heillä on subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen, harrastuksia ja osalla nuorista on mahdollisuus opiskella.

Haataisen mukaan kaikki eivät ole kuitenkaan yhtä onnellisessa asemassa.

– Osalla lapsilla taas ei ole samoja mahdollisuuksia lapsuudessaan. Tätä lasten välistä eriarvoisuutta pitäisi poliittisella päätöksenteolla vähentää eikä lisätä, kuten tällä hallituskaudella on tapahtunut, Haatainen toteaa tiedotteessaan.

Lisää aiheesta

– Meidän on yhdessä huolehdittava siitä, että kaikki lapset ja nuoret huolimatta vanhempien varallisuudesta ja taustasta ovat yhdenvertaisia, varapuhemies korostaa.

Sipilän hallitus on unohtanut hyvinvoinnin perustan syntyvän lapsuudessa.

Lastensuojelun Keskusliiton lausunnon perusteella voidaan Haataisen mukaan todeta, että Sipilän hallitus on unohtanut hyvinvoinnin perustan syntyvän lapsuudessa.

– Lapsuutta ei tule nähdä kulueränä vaan investointina tulevaisuuteen, Haatainen sanoo

– Asian korjaamiseksi on tärkeää tehdä ensi hallituskaudella kansallinen lapsistrategia, kuten SDP:n perhepaketissa onkin ehdotettu.

Sosialidemokraatit julkaisi tiistaina Lohjalla tiistaina Lohjalla eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puolueen puheenjohtajiston kesäkokouksessa kattavan perhepaketin, jonka päämääränä on tehdä Suomesta maailman perheystävällisin maa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE