Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lausuntopalaute on karmeaa luettavaa” – Orpo jättäisi uudistuksen sote-ministeriön pöytälaatikkoon, “josta se on tullutkin”

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ei näe hallituksen sote-esityksessä käytännössä mitään hyvää.

Demokraatti

Demokraatti

– Eilen perjantaina päättyi lausuntokierros hallituksen sote-esityksestä. Lausuntopalaute on karmeaa luettavaa. Kriittisiä mallille ovat niin kaupungit, yritykset kuin eri alojen asiantuntijatkin, hän totesi puhuessaan puoluevaltuuston kokouksessa lauantaina.

Orpo viittasi entiseen keskustavaikuttajaan Mikko Alkioon, joka kritisoi piikikkäästi haastattelussa erityisesti keskustaa.

– Hän kysyi haastattelussa, onko kukaan keskustalainen edes lukenut esitystä, sillä ei siinä perusteta mitään itsehallinnollisia maakuntia, joita keskusta tavoittelee. Alkion kritiikki osui ja upposi, mutta sai samalla miettimään, onko hallituksessa yhtään muuta ministeriä kuin Krista Kiuru, joka aidosti on sisäistänyt ja ymmärtänyt, mitä tämä hallituksen esitys tarkoittaa?

Orpon mielestä hallituksen esitys ei vähennä kustannuksia, eikä paranna hoitoonpääsyä.

– Se itse asiassa tulee lisäämään terveyseroja ja heikentämään heikoimmassa asemassa olevien suomalaisten palveluja.

Keskeisiksi syiksi hän löysi rahoitusmallin puutteet sekä yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden toiminnan hyvin laaja rajoittaminen.

– Rahoitusmallin ongelma on yksinkertainen. Mitä huonommin hoidat ihmisiä, sitä enemmän rahaa saat. Jos maakunta hoitaa hyvin asiansa ja saa ihmisten terveyttä ja hyvinvointia parannettua, tästä ei ole tiedossa minkäänlaista palkintoa, vaan rahojen vähentymistä.

“Suomi ei tarvitse 22 uutta maakuntaa, eikä lisää hallintoa.”

Orpon mielestä esityksen yritysvastaisuus on aivan omassa mittaluokassaan.

– Jos esimerkiksi lääkäreiden oikeutta toimia ammatinharjoittajina rajoitetaan esityksessä kuvatulla tavalla, se tulee viemään monta alue- ja keskussairaalaa vaikeuksiin lääkäreiden siirtyessä yksityisten toimijoiden palvelukseen.

Kokoomuksen puheenjohtaja varoitti kehityksen johtavan pahimmillaan siihen, että palvelujen heikentyessä terveydenhuollon eriarvoisuus vain jatkaa kasvuaan, eikä ratkaisuja sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiin löydy.

Orpon mukaan viime kauden kova työ teki selväksi, että maakuntapohja ei ole ratkaisu soteen.

– Ei toisteta samaa virhettä. Suomi ei tarvitse 22 uutta maakuntaa, eikä lisää hallintoa. Tämä esitetty malli ei yksinkertaisesti vastaa niihin ongelmiin, joita sosiaali- ja terveydenhuollossa on. Se ei lyhennä lääkärijonoja, eikä lisää palveluiden kustannustehokkuutta. Se ei ratkaise rahapulasta kärsivien kuntien ongelmia, vaan pahentaa niitä.

Orpo korosti, että “kokoomus ei tavoittele vallankumousta”, vaan asteittaista kehitystä, jossa sotepalvelut siirtyvät riittävän laajoille hartioille.

– Me emme pidä yrityksiä ja järjestöjä vastenmielisinä, vaan luontevina kumppaneina, jotka kuuluvat osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Kokoomus esittelee oman mallinsa syksyn aikana.

Hän ei usko, että “tätä uudistusta voivat hyväksyä ne hallituspuolueiden edustajat, jotka pitävät itseään porvareina”.

– Meidän tehtävämme on asettaa painetta, että tämä uudistus jää sinne sosiaali- ja terveysministeriön pöytälaatikkoon, josta se on tullutkin. Uudistuksen läpimeno olisi katastrofi niin suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kuin kuntien tulevaisuuden kannalta.

Kokoomus esittelee oman kuntaperusteisen mallinsa vielä syksyn aikana.

Orpo myös totesi, että “kovasti näyttää siltä, että olemme Suomen ainoa kuntapuolue”.

– Me emme hyväksy kuntien hiljaisia hautajaisia, vaan lähdemme puolustamaan niitä kevään vaaleissa. Me voitamme ne vaalit, hän sanoi voitonvarmasti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE