Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Lautakuntiinkin jäsenet yksimielisesti

Entinen pormestari Anna-Kaisa Ikonen luovutti kaupunginjohtajan tunnukset uuden pormestarin Lauri Lylyn harteille.

Sdp:n Johanna Loukaskorpi valittiin maanantaina, 12. kesäkuuta Tampereen kaupungin apulaispormestariksi, joka johtaa sosiaali- ja terveyslautakuntaa sekä sivistys- ja kulttuurilautakuntaa. Vaihtoehto Tampere -ryhmän ainoa valtuutettu Aarne Raevaara esitti pestin hoitajaksi itseään. Äänestyksessä annettiin 66 ääntä, joista Loukaskorpi sai 64 ja Raevaara kaksi.

Elinvoima- ja osaamislautakuntaa sekä asunto- ja kiinteistölautakuntaa johtavaksi apulaispormestariksi valittiin yksimielisesti vihreiden Anna-Kaisa Heinämäki.

Kokoomuksen Aleksi Jäntti puolestaan valiittiin apulaispormestariksi, joka luotsaa yhdyskuntalautakuntaa sekä kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaa ja alueellista jätehuoltolautakuntaa. Tämäkin valinta oli yksimielinen.

Salmesta ensimmäinen varapuheenjohtaja

Tampereen kaupunginvaltuuston uutena puheenjohtajana aloitti entinen pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Sdp:n Pekka Salmi, toiseksi varapuheenjohtajaksi Iiris Suomela (vihr.) ja kolmanneksi Mikko Aaltonen (vas.).

Tampereen kaupunginhallituksen puheenjohtajana työskentelee pormestari Lauri Lyly (sd.) (varajäsen Anne Liimola). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Kokoomuksen Kalervo Kummola (Anneli Taina), toiseksi vihreiden Jaakko Mustakallio (Merve Caglayan) ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi Sdp:n Atanas Aleksovski (Ilpo Sirniö).

Kaupunginhallituksen muut jäsenet ovat: Ilkka Sasi (kok.), Irja Tulonen (kok.), Aila Dündar-Järvinen (sd.), Anneli Kivistö (sd.), Olga Haapa-aho (vihr.), Lassi Kaleva (ps.), Minna Minkkinen (vas.), Veikko Vallin ( tapu) ja Suvi Mäkeläinen (kesk.)

Kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtajaksi valittiin Kokoomuksen Kalervo Kummola ja varapuheenjohtajaksi Sdp:n Atanas Aleksovski. Konsernijaoston muut demarijäsenet ovat Anne Liimola (Aila Dûndar-Järvinen) ja Ilpo Sirniö (Ari Wigelius).

Lautakunnissa demareilla kolmesta neljään edustajaa

Tarkastuslautakuntaan sosialidemokraattien edustajiksi valittiin varapuheenjohtajaksi Esa Kanerva (varajäsen Arto Heikkilä) ja jäseniksi Reima Lampinen (Tapani Tauriainen) sekä Auli Korhonen (Lilli Kilpinen).

Sosiaali- ja terveyslautakunnassa sosialidemokraatteja edustavat apulaispormestari Johanna Loukaskorven (Ulla Kampmaan) lisäksi Ari Wigelius (Mia Estelle Lotta), Jyri Keränen (Tero Mattila) ja Sirpa Koivisto (Rainer Backström). Sivistys- ja kulttuurilautakunnan demarijäsenet ovat apulaispormestari Loukaskorven (Anne Tervo) lisäksi Antti Hiitti (Joanna Leino), Sofia Julin (Eija Nevala) ja Joni Lehtimäki (Henrik Kähkönen).

Elinvoima- ja osaamislautakunnassa sosialidemokraatteja edustavat Inna Rokosa (Helena Nieminen), Ida Piltonen (Paula Majava) ja Jarkko Auvinen (Jari Pitkänen), Asunto- ja kiinteistölautakunnassa Tuula Pohjola (Mari Luhtalampi), varapuheenjohtajana Riitta Lyytikäinen (Marjo Niemenmaa) ja Oscar Lindvall (Raimo Laaksonen) sekä Yhdyskuntalautakunnassa varapuheenjohtajana Ilpo Sirniö (Mikko Rinta-Kiikka) ja jäseninä Ulla Kampman (Katja Kinnunen) sekä Kaisa Penny (Joanna Leino).

Ympäristö- ja rakennusjaoston demarijäseniksi valittiin Ulla Kampman (Katja Kinnunen) ja Ilpo Sirniö (Kaisa Penny), alueelliseen ympäristöterveydenhuollon jaostoon Johanna Hirvimies (Birgit Lignell) ja Lauri Ruoholahti (Pekka Anttila), alueellliseen jätehuoltolautakuntaan varapuheenjohtajaksi Tero Mattila (Pekka Leppänen) ja Katja Kinnunen (Aila Dündar-Järvinen) ja Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan Kirsi Kaivonen (Anne Tervo) ja Matti Rainio (Antti Wallenius).

Sara Hildén Taidemuseon johtokunnassa sosialidemokraatteja edustaa Jyrki Liikka (Pilvi Kuitu).

Infralla ja Vedellä demarivetäjä

Tampereen Infra liikelaitoksessa demareita edustavat puheenjohtajana Risto Ilomäki (Jari Tero) ja Anne Tervo (Anne Liimola), Tampere Kaupunkiliikenne liikelaitoksessa Joanna Leino (Leena Heino), Tommi Surakka (Pentti Herranen), ja Risto Kajanto (Jari Paulamäki).

Vesa Koskinen (Jyrki Koskinen) ja Kirsti Viljanen (Iida Viljanen) ovat Sdp:n edustajat Tampereen Tilakeskus liikelaitoksessa, Tampereen Vedessä puheenjohtajana Esa Kanerva (Ville Peltola), Helena Nieminen (Eija Kamppuri) ja Erkki Salopino (Veikko Tervo) ja Tampereen Voimiassa Eija Kamppuri (Paula Virolainen) ja Tero Mettinen (Jukka Halonen).

Poliisilaitoksen neuvottelukunnan kokouksiin osallistuvat Marko Saarinen (Katja Kinnunen), uskottu mies on Marjo Niemenmaa, Pelastustoimen neuvottelukunnassa vaikuttaa Kari Niemelä (Marjut Leppänen).

Pirkanmaan kuntien edustajainkokouksessa Tamperetta edustaa demareista Atanas Aleksovski (Ilpo Sirniö). Lautamiehiä ovat Päivi Karjalainen, Terhi Leino, Marko Niemi, Aila Dündar-Järvinen, Marie Kuusinen, Jari Paulamäki ja Tapani Lahtiperä.

Keskusvaalilautakunnan varapuheenjohtajana vaikuttaa Marko Koskinen (Päivi Karjalainen). Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa sosialidemokraatteja edustvat Pekka Anttila (Janne Niiniharju) ja Ulla Kampman (Aila Dündar-Järvinen).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE