Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Legendaarinen “Leuka”-Virtanen: “Itse en olisi kehdannut piirtää budjetin kanteen kuvia nauravista lapsistamme”

Työ- ja elinkeinoministeriön elälöitynyt kansliapäällikkö Erkki “Leuka” Virtanen kirjoittaa Ylen kolumnissaan, että arkielämässä lisävelan ottamista itselleen oikeilta maksumiehiltä kysymättä kutsutaan varastamiseksi.

Suomeksi sanottuna me äänestysikäiset olemme valinneet itsellemme päättäjät, jotka lainaavat aina vaan lisää rahaa alaikäisiltä lapsiltamme ja lapsenlapsiltamme, heiltä mitään kysymättä. Arkielämässä tätä ei sanota lainaamiseksi, vaan varastamiseksi.

Virtanen kertoo lukeneensa valtion ensi vuoden budjettiesityksen, joka ei ollut kansiltaan perinteisen keltainen, Virtanen kirjoittaa, vaan “valkoinen, koristeltuna sinisillä hymyilevillä tai nauravilla kasvoilla, pääasiassa nuorten ja lasten”.

— Itse en olisi kehdannut piirtää budjetin kanteen kuvia nauravista lapsistamme.

Valtio suunnittelee ottavansa edelleen lisävelkaa viisi ja puoli miljardia euroa.

— Viime vuonna selvittiin miljardia vähemmällä. Se siitä velkaantumisen hidastamisesta. Itse asiassa velkaa otetaan kokonaisuudessaan melkein 24 miljardia euroa, mistä yli 18 miljardia menee vanhojen velkojen maksamiseen.

Lisää aiheesta

Virtanen jäi eläkkeelle syksyllä 2015.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE