Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Legendat muistelivat Kobe Bryantia – Michael Jordan puhkesi kyyneliin

Tammikuun lopulla helikopterionnettomuudessa kuolleen NBA-koripalloilijan Kobe Bryantin muistotilaisuuteen osallistui Los Angelesissa 20 000 pääsylipun ostanutta ihmistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Bryantia ja samassa onnettomuudessa kuollutta Bryantin Gianna-tytärtä muisteltiin Los Angeles Lakers -koripallojoukkueen kotihallissa Staples Centerissa maanantaina päivällä paikallista aikaa.

Bryant pelasi Lakersin riveissä 20 vuotta ja voitti tuona aikana viisi NBA-mestaruutta. Hän lopetti aktiiviuransa vuonna 2016.

Osa paikallisista kokoontui erilaisiin julkisiin tiloihin seuraamaan tilaisuudesta lähetettyä striimiä.

Bryantia muistelemaan nousi esimerkiksi koripallolegenda Michael Jordan, joka liikuttui kyyneliin puheensa aikana. Jordan kutsui Bryantia pikkuveljekseen ja sanoi kokevansa, että osa hänestä kuoli Bryantin mukana.

Toinen lajilegenda, Bryantin kanssa Lakersissa vuosikausia pelannut Shaquille O’Neal keskittyi kertomaan parivaljakon voitoista pelikentillä.

– Kobe ja minä saimme toisemme pelaamaan ajoittain parasta mahdollista koripalloa.

Lisää aiheesta

“Kun kamerat sammuivat, iskimme toisillemme silmää.”

O’Neal palasi myös kaksikon ajoittain riitaisilta näyttäneisiin väleihin.

– Solvasimme ja piikittelimme toisiamme puolivillaisilla heitoilla. Meidän luultiin olevan huonoissa väleissä, mutta kun kamerat sammuivat, iskimme toisillemme silmää, O’Neal vakuutti.

Kobe Bryantin lesken Vanessa Bryantin kerrottiin maanantaina haastaneen turmakopterin omistavan yrityksen oikeuteen kuolemantuottamuksesta. Asiasta uutisoivat muun muassa Los Angeles Times ja NBC.

Bryantin ja hänen tyttärensä lisäksi onnettomuudessa kuoli seitsemän muuta ihmistä. Kanteen mukaan Island Express Helicopters -yrityksen ei olisi pitänyt päästää kopteria ilmaan niin huonossa säässä.

Muistotilaisuudessa Vanessa Bryant purki suruaan esimerkiksi siitä, ettei näe toiseksi vanhimman tyttärensä kasvavan aikuiseksi.

– Hän oli kaikkeni, hän puolestaan totesi 41-vuotiaana kuolleesta Kobe Bryantista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE