Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Leijonat ja Sveitsi tasoissa puolivälierässä – Venäjä kiusasi Kanadaa jatkoajalle saakka, Patrick Kane kaatoi kahdella maalillaan Tshekin

Suomen pelaajat juhlivat puolivälieränsä avausmaalia.

Suomi lähti 1–0-johdossa ensimmäiselle erätauolle jääkiekon MM-kisojen puolivälieräottelussa Sveitsiä vastaan Herningissä. Markus Nutivaara laukoi Suomen johtoon, kun ottelua oli pelattu 7.01 minuuttia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sveitsi kuitenkin tasoitti pelin, kun toista erää oli jäljellä 10 minuuttia ja 44 sekuntia. Peli on parhaillaan käynnissä 1-1-tilanteessa. Ottelusta on pelaamatta noin puolet.

Suomen ja Sveitsin välisen ottelun voittaja kohtaa ylihuomenna välierissä Kanadan, joka pudotti aikaisemmin tänään viihdyttävässä kiekkopelissä Venäjän jääkiekon MM-kisojen puolivälierissä. Ryan O’Reilly ohjasi jatkoajalla Kanadan 5–4-voittoon Connor McDavidin syötöstä, kun Kanada pelasi ylivoimaa neljällä kolmea vastaan.

Ottelu polveili Kanadan johtoasemassa ja Venäjän tasoituksin, kun Kanada luovutti aina johtoasemassa vastustajalle enemmän tilaa. Myös molemmilla maalivahdeilla oli osansa maali-ilotteluun. Kanadan Darcy Kuemper ja Igor Shestjorkin olivat torjunnoissaan yhtä epävarmoja.

Kanada hallitsi ottelua toisen erän puoliväliin. Colton Parayko ja Ryan Nugent-Hopkins iskivät joukkueen kahden maalin johtoon, mutta sen jälkeen ote luiskahti Venäjälle.

Ilja Mihejev ja Aleksandr Barabanov nostivat Venäjän tasoihin.

Sekavassa kolmannessa erässä Kanada kävi kahdesti maalin johdossa, mutta Venäjä nousi molemmilla kerroilla tasoihin ja venytti pelin jatkoajalle.

Lisää aiheesta

Jatkoaika ratkesi käytännössä Kirill Kaprizovin kahden minuutin rangaistukseen huitomisesta.

Kanadan pelin moottori McDavid syötti Kanadan ensimmäisen, toisen ja viidennen maalin.

Kanada kohtaa lauantain välierissä Suomi–Sveitsi-ottelun voittajan.

Yhdysvallat löi Tshekin.

Patrick Kane johti puolestaan kahdella maalillaan Yhdysvallat jääkiekon miesten MM-kisojen välieriin torstaina. Yhdysvallat kukisti Tshekin Kanen ja Cam Atkinsonin maaleilla 3–2 (2–0, 0–2, 1–0).

Yhdysvallat aloitti ottelun terävästi. Kane ja Atkinson iskivät ensimmäisessä erässä joukkueen 2–0-karkumatkalle.

Toisessa erässä etu kääntyi Tshekille, kun Michael Repik ja Martin Necas hyödynsivät harvat tekopaikat tehokkaasti. Repik teki Tshekin kavennusmaalin toisen erän alkupuolella, ja Necas ohjasi 2–2-tasoituksen komeasti ylänurkkaan ylivoimatilanteessa.

Yhdysvallat painosti, mutta Tshekin maalivahti Pavel Francouz esti maalintekoyritykset.

Kolmannessa erässä Yhdysvallat otti pelin terävämmin komentoonsa. Kanen ratkaisu tuli jo erän alkupuolella. Lopun Yhdysvallat puolusti huolella ja jätti Tshekin maaleitta maalivahti Keith Kinkaidin torjuntojen turvin.

Lauantain välierissä Yhdysvallat kohtaa Ruotsi–Latvia-puolivälierän voittajan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE