Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Leijonien MM-urakka alkaa: maalivahtivalinta on tehty, superlupaus ykkösviisikkoon

Suomen joukkueen kapteeni on NHL-tähti Mikael Granlund.

Harri Säteri torjuu Leijonien maalilla, ja puolustaja Miro Heiskanen on toipunut sairasteluistaan pelikuntoon, kun Suomi aloittaa jääkiekon MM-kisat kello 17.15 Etelä-Koreaa vastaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomi lähtee otteluun seitsemällä puolustajalla ja kahdellatoista hyökkääjällä. Heiskanen aloittaa Ville Pokan puolustajaparina Suomen ykkösviisikossa.

– Seitsemällä pakilla me on menty koko kausi. Me halutaan pelata tietynlaista jääkiekkoa, ja intensiteetin pitää pysyä kovana, Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki kertoi Suomen aamuharjoitusten jälkeen.

Ylivoimalla Suomen puolustajista pelaavat Ville Pokka, Julius Honka ja Markus Nutivaara.

– Se että me saadaan kaikki seitsemän puolustajaa kiertoon, on iso voimavara, Marjamäki sanoi.

Nuoren pelaajapolven puolustajien hyökkäysosaaminen on Marjamäen mukaan suurin muutos Suomen pelaamisessa hänen päävalmentajakaudellaan.

– Pakit tekevät sen, että päästään jalalla paineen alta pihalle ja pystytään puolustamaan ylhäältä asti pakit tiiviinä. Ei tarvitse peruuttaa, luotetaan omaan luisteluun ja paljon enemmän tuollaista karvaus- ja häirintäpelaamista. Tietyllä tavalla on myös satsattu paljon nopeisiin pelin kääntämisiin. Pakit on se isoin, he ovat tehneet ison osan meidän tämän kauden maaleista.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE