Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Leikkaukset ovat olleet väärää ja haitallista politiikka” – SDP:n ryhmäpuheenvuorossa vaadittiin koulutuspolitiikan korjausliikettä

Kansanedustaja Joona Räsänen.

Kansanedustaja Joona Räsänen (sd.) vaatii Suomessa tehtyyn koulutuspolitiikkaan korjausliikettä.

Hän on huolissaan siitä, että viime vuosina toteutetun koulutuspolitiikan seurauksena Suomen osaamistaso laskee ensimmäistä kertaa sataan vuoteen.

Puolueiden tulisi Räsäsen mukaan yhdessä pyrkiä kääntämään osaamistaso takaisin nousuun. Tavoitteen toteuttamiseen tarvitaan sitoutumista hallituspohjasta riippumatta.

– Viime vuosina harjoitetusta koulutuspolitiikasta tulisi viipymättä laatia välitarkastelu riippumattomana selvityksenä. Tämä selvitys loisi pohjaa koulutuspolitiikan tulevaisuuden tarpeiden arvioinnille, Räsänen sanoi.

– Selvityksen yhteydessä kaikkien puolueiden tulisi sitoutua kääntämään Suomen osaamistaso uudelleen nousuun. Tavoitteen tulisi olla puolueita yhdistävä ylivaalikautisesti riippumatta hallituspohjasta.

Työn murroksen keskellä parasta tulevaisuuspolitiikkaa on koulutukseen panostaminen.

Räsänen käytti sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron tänään eduskunnan täysistunnossa. Istunnossa käsiteltiin valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa työn murroksesta.

Lisää aiheesta

Hän huomautti puheessaan, että työn murroksen keskellä parasta tulevaisuuspolitiikkaa on koulutukseen ja osaamiseen panostaminen.

– Osaamisen merkityksen jatkuvasti kasvaessa viime aikoina toteutetut massiiviset koulutusleikkaukset ovat olleet väärää ja haitallista politiikka, Räsänen totesi.

– Aikaisempina vuosikymmeninä on hyvin nähty se tosiseikka, että Suomen menestyksen avaimet ovat juuri koulutukseen ja osaamiseen panostamisessa. Niiden varaan myös tuleva menestyksemme pitkälti rakentuu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE