Politiikka

”Leimallista, että uskontoa tarkastellaan uhkana” – Valiokunta varoittaa kirkkoa maallistumiskertomuksen ansasta

Jari Soini
Jari Soini
Jari Soini

Kirkolliskokouksen tulevisuusvaliokunnan mielestä suomalaista julkista uskontokeskustelua hallitsee ”sekularisaatiokertomus”, jonka ansaan sen mielestä kirkon ei pidä langeta.

Sekularisaatio tarkoittaa maallistumista.

Valiokunnan mukaan sekularisaatiokertomuksessa uskonto syrjäytyy asteittain yhteiskunnan rakenteista ja ihmisten elämästä. Kirkon rooliksi jäisi näin kehityksen jarrutus tai muutoksiin alistuminen.

Valiokunta varoittaa kirkkoa hahmottamasta tilannetta sekularisaatiokertomuksen valossa. Se katsoo uuden tutkimuksen haastaneen kertomuksen.

Valiokunnan mukaan uskonnollinen tarve ei katoa. Sen sijaan on tapahtumassa kulttuurinen siirtymä, jossa uskonto osana yhteiskuntaa ja yksilöiden elämää on hakeutumassa uuteen paikkaan ja uudenlaisiin rakenteisiin.

”Osa uskonnosta on siirtynyt pois perinteisestä uskonnon kategoriasta. Uskonnollistyyppiset arvostukset ja luottamussuhteet säilyvät, vaikka niitä ei sanoiteta perinteisen uskonnon sanoin.”

Kirkolliskokous kokoontuu seuraavan kerran marraskuussa. Vastavalmistunut valiokuntamietintö tarkastelee Kirkon nelivuotiskertomusta. Mietintö keskittyy kirkon roolin hahmottamiseen yhteiskunnassa muun muassa viimeaikaisen uskonnonvapauskeskustelun kautta.

Valiokunta vetoaa instituutioiden yleiseen heikkenemiseen.

Valiokunnan mukaan kirkko on pitänyt jäsenmääränsä hämmästyttävän hyvin, vaikka se pitää samalla eroamisen trendiä kiistatta todellisena ja huolestuttavana. Trendin nähdään kuitenkin liittyvän yleisempään instituutioden kaihtamiseen.

”Esimerkiksi poliittisten puolueiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on kutistunut jo vuoden 1950 tasoa pienemmäksi ja lähenee puolikasta huippuvuosien määrästä”.

Instituutioiden heikentyessä se jopa katsoo kirkon suhteellisesti voimistuneen ja näkee sen painoarvon yhteiskunnallisessa keskustelussa kasvavan.

”Kun yhteiskunnan arvopohja linkittyy uskonnollisiin arvoihin, on yllättävää, että kirkon ja uskonnon asemasta käytävä keskustelu keskittyy niin voimakkaasti uhkien ja negatiivisen uskonnonvapauden ympärille. Jalansijaa ovat saavuttaneet sellaiset uskontoon varauksellisesti suhtautuvat perustuslain ja uskonnonvapauslain tulkinnat, joita ei näitä lakeja säädettäessä tarkoitettu”, tulevaisuusvaliokunta katsoo.

Väitettään perustellessaan se käy läpi esimerkkejä yhteiskunnallisista debateista. Niissä on puitu koulujen uskonnollisia päivänavauksia, todistajan- ja tuomarinvalaa sekä käräjähartauksia.

Valiokunnan mukaan on leimallista, että uskontoa tarkastellaan uhkana. ”Uskonnottomuuden aiheuttamasta painostuksesta tai positiivisen uskonnonvapauden toteutumisesta ei kanneta huolta”, se ihmettelee.

”Kaikki muu uskontoperäinen aines jää tunnistamatta.”

Valiokunnan mielestä uskonnollinen vakaumus tulkitaan Suomessa myös puhtaasti yksilölliseksi eikä sen kollektiivista tai yhteiskunnallista luonnetta havaita.

”Uskonnonvapauskeskusteluissa käsitys uskonnosta keskittyy pinnallisesti Jumala-sanan etsimiseen. Kaikki muu uskontoperäinen aines jää tunnistamatta. Sotilasvalan vaihtoehtona on uskonnottomaksi ymmärretty vakuutus kunnian ja omantunnon kautta eikä siinä mainita Jumalaa. Valan ja vakuutuksen teksti on muuten täysin yhtenevä ja heijastelee luterilaista esivaltaoppia. Omatunto on selvästi kristillinen käsite, mutta se mainitaan vain vakuutuksessa.”

Tulevaisuusvaliokunnan argumentoinnissa ”uskonnonvapauteen keskittyvä ja heikosti argumentoitu uskontopolitiikka on todennäköisesti kytköksissä 2000-luvun alun niin sanottuun uusateismiin. Julkisessa keskustelussa uusateismin viehätys on kuitenkin pitkälti kadonnut.”

Kirkon nelivuotiskertomus osoittaa valiokunnan mielestä, että luterilaisen kulttuurin näkymiselle on laaja yhteiskunnallinen kannatus, myös kirkkoon kuulumattomien parissa.

”Tulevaisuusvaliokunta katsoo, että kirkon tulisi siirtyä puolustautuvan keskustelijan roolista rohkeisiin avauksiin. Niissä tulee kiinnittää huomiota siihen, miten kristillinen usko leimaa yhteiskuntaamme”, valiokunta päättelee kirkolliskokousta evästäen.

Soten uskotaan lisäävän diakonian tarvetta.

Mietinnöstä käy ilmi myös se, että sote-uudistuksen uskotaan kasvattavan diakonian tarvetta ainakin muutosvaiheessa.

Lisäksi valiokunta huomauttaa, että 2008 alkaneen taloudellisen laman seurauksena kirkko ei ole lainkaan samalla tavoin panostanut diakoniaan kuin 1990-luvun lamassa, jonka jälkeen kirkosta eroaminen vähentyi dramaattisesti.

Valiokunta vaatiikin selvitystä, mikä on vaikuttanut diakonian heikompaan rooliin 2000-luvun taantumassa. ”Onko kyseessä vain tilastoharha, joka on kompensoitunut tilastoimatta jääneellä laajentuneella vapaaehtoistyöllä?”

Tulevaisuusvaliokunta kysyy myös, onko diakonian roolin heikkeneminen yhteydessä kriittisyyteen, jota alemmissa tuloluokissa koetaan kirkkoa kohtaan.

Kirkon nelivuotiskertomuksen tarkastelusta ilmenee, että kirkko on erityisesti keski- ja korkeatuloisten kirkko. Pienituloiset suhtautuvat kirkkoon kaikkein kriittisimmin, mikä näkyy myös jäsenyydessä.

Vuonna 2015 alle 10 000 euroa vuodessa tienaavista kuului kirkkoon vain 65,1 %. Tulohaitarin toisessa päässä yli 70 000 euroa tienaavista kirkkoon kuului 76,8 %.

Parhaimmin tienaavat ovat yleensä korkeasti koulutettuja. Näin ollen jakolinja on myös kulttuurinen ja koulutuksellinen.
Valiokunnan mukaan kirkko voisi tuoda vastavoimaa tulo- ja koulutustason perusteella syntyvään yhteiskunnan sirpaloitumiseen.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat