Kasper Holtenin tulkinta Richard Wagnerin Lentävästä hollantilaisesta välttää karikot. Merenkulkijatarina on vaihtunut taiteilijakuvaukseksi. Myrsky velloo ihmismielessä, haku, kaipuu ´kotisatamaa´ kohti on lakkaamaton. Mutta todellisuus toimii toisin: kodittomuus on elämän ja ammatin kirous ja elinehto.

Holtenin versiossa ihmissielun syväys ulottuu pohjakosketukseen asti, taiteilijakohtalon kuvaus on tuima, hiilenmusta. Näyttämön tapahtumat kohoavat ja syöksyvät hyökyjen lailla, päähenkilön mieli tempoilee kouristuksenomaisesti tarpeiden, toiveiden ja demonisten halujen puristuksessa.

Oopperoista usein tuttu tönkkö henkilöohjaus on poissa. Esitystä seuraa vailla myötähäpeää ja ällötyksen väreitä. Roolit irtoavat papereista ja kasvavat omiksi elämiksi.

Raskasliikkeinen näyttämökaruselli vie ja pyörittää

Lavastus, valot ja videot ovat kokonaisuus, joka palvelee sekin ohjaajan ajatusta. Näyttämö on kuin raskasliikkeinen karuselli, vie ja pyörittää, hakee, kadottaa ja palauttaa. Pelkistys ei ole kuivakkuutta vaan keino kirkastaa. Että ollaan pääsemässä näyttävistä kokeiluista, näkyy etenkin videoiden käsittelystä.

Ohjaaja on saanut orkesterinkin mukaansa. Syöksyhampain etenevä, merihirviön lailla kiitävä musiikki puistelee, puree ja ohuet kontrastisäikeet kimmeltävät kirkkaina omalla voimallaan.

Esityksen rajut ja notkeat tanssijat on valjastettu demonien rooleihin. Mies hikoaa naistensa kosketuksesta ja houkutuksista, ei pääse irti eikä päästä irti. Kuin tuuli vaihtuvat partnerit.

Kuoro yltää äänijänteittensä rajoille, tosin tenorit alkuvaiheessa oudon kuivuvin sävyin. Solistivalikoimassa on yksi kysymys. Bassoksi määritellyn Dalandin roolissa laulaa Gregory Frank, matalahko baritoni. Kun Hollantilaisen osassa (baritoni) on lujavartinen ja teräksikäs Johan Reuter, miesten äänet ovat turhan lähellä toisiaan. Hahmona Reuter on läpitunkevan todentuntuinen, Frank tarkoituksenmukaisen opportunistinen.

Camilla Nylund Sentana uskaltautuu hänkin syväsukeltamaan. Sopraano saavuttaa dramaattisimman iskunsa raskaan illan loppuvaiheissa. Hahmo kasvaa loppua kohti päätöskohtaukseen asti. Hieno huipennus ja taidonnäyte. Sari Nordqvist Maryna on sopivan omapäinen, tumma mezzosopraano kohdillaan.

Tenorit vetävät lavalle omat pitkät kortensa. Tuomas Katajalan (perämies) potentiaali ja jalo ja sitkas ääni hurmaavat. Christian Juslinin (Erik) kalskahteleva tenori on jopa rooliaan vaikuttavampi.

Orkesterin hehkuva tunnelataus kestää läpi pitkän illan, vilkas ja osaava kapellimestari John Fiore jaksaa uurastaa.

Oopperan uuden yleisön kosintamenojen jälkeen on ilo palata ns. peruskaman pariin. Sanottava(n) parannus.

Matti Saurama