x

Lentävä hollantilainen harppaa kosketusetäisyydelle yleisöstään

Kuva: Heikki Tuuli
Lentävä hollantilainen on modifioitu ja modernisoitu Kansallisoopperassa meriseikkailusta taiteilijakuvaukseksi. Päähenkilö (Johan Reuter) velloo nyt mielenmyrskyissä ja joutuu tarttumaan pulloonkin.

Vanhoihin, kestäviksi koettuihin oopperoihin kaivataan joskus sitä paljon puhuttua uutta ilmettä. Tarinan miljöön siirto nykyaikaan ja sisällön rukkaus on, jos ei välttämätöntä, niin ainakin luvallista. Mutta hanke onnahtaa monesti enemmän tai vähemmän. Riski on ollut liian iso, eväät riittämättömät.

Kasper Holtenin tulkinta Richard Wagnerin Lentävästä hollantilaisesta välttää karikot. Merenkulkijatarina on vaihtunut taiteilijakuvaukseksi. Myrsky velloo ihmismielessä, haku, kaipuu ´kotisatamaa´ kohti on lakkaamaton. Mutta todellisuus toimii toisin: kodittomuus on elämän ja ammatin kirous ja elinehto.

OOPPERA

Suomen kansallisooppera

Richard Wagner: Lentävä hollantilainen

Libretto: Richard Wagner – Musiikinjohto John Fiore – Ohjaus Kasper Holten – Lavastus Philipp Fϋrhofer – Puvut Anja Vang Kragh – Valaistus Jesper Kongshaug – Videot Luke Halls – Koreografia Signe Fabricius – Kuoron valmennus Marco Ozbič ja Marge Mehilane – Rooleissa Johan Reuter, Camilla Nylund, Gregory Frank, Christian Juslin, Sari Nordqvist, Tuomas Katajala; Suomen kansallisoopperan orkesteri ja kuoro, tanssijat

Holtenin versiossa ihmissielun syväys ulottuu pohjakosketukseen asti, taiteilijakohtalon kuvaus on tuima, hiilenmusta. Näyttämön tapahtumat kohoavat ja syöksyvät hyökyjen lailla, päähenkilön mieli tempoilee kouristuksenomaisesti tarpeiden, toiveiden ja demonisten halujen puristuksessa.

Sanottavakin harppaa näyttämöltä rampin yli. Ihmiseen istutetun toiveikkuuden ja sielun myllerryksen voi tunnistaa myös tavikseksi itsensä luokitteleva lipunostaja.

Oopperoista usein tuttu tönkkö henkilöohjaus on poissa. Esitystä seuraa vailla myötähäpeää ja ällötyksen väreitä. Roolit irtoavat papereista ja kasvavat omiksi elämiksi.

Raskasliikkeinen näyttämökaruselli vie ja pyörittää

Lavastus, valot ja videot ovat kokonaisuus, joka palvelee sekin ohjaajan ajatusta. Näyttämö on kuin raskasliikkeinen karuselli, vie ja pyörittää, hakee, kadottaa ja palauttaa. Pelkistys ei ole kuivakkuutta vaan keino kirkastaa. Että ollaan pääsemässä näyttävistä kokeiluista, näkyy etenkin videoiden käsittelystä.

Ohjaaja on saanut orkesterinkin mukaansa. Syöksyhampain etenevä, merihirviön lailla kiitävä musiikki puistelee, puree ja ohuet kontrastisäikeet kimmeltävät kirkkaina omalla voimallaan.

Esityksen rajut ja notkeat tanssijat on valjastettu demonien rooleihin. Mies hikoaa naistensa kosketuksesta ja houkutuksista, ei pääse irti eikä päästä irti. Kuin tuuli vaihtuvat partnerit.

Kuoro yltää äänijänteittensä rajoille, tosin tenorit alkuvaiheessa oudon kuivuvin sävyin. Solistivalikoimassa on yksi kysymys. Bassoksi määritellyn Dalandin roolissa laulaa Gregory Frank, matalahko baritoni. Kun Hollantilaisen osassa (baritoni) on lujavartinen ja teräksikäs Johan Reuter, miesten äänet ovat turhan lähellä toisiaan. Hahmona Reuter on läpitunkevan todentuntuinen, Frank tarkoituksenmukaisen opportunistinen.

Camilla Nylund Sentana uskaltautuu hänkin syväsukeltamaan. Sopraano saavuttaa dramaattisimman iskunsa raskaan illan loppuvaiheissa. Hahmo kasvaa loppua kohti päätöskohtaukseen asti. Hieno huipennus ja taidonnäyte. Sari Nordqvist Maryna on sopivan omapäinen, tumma mezzosopraano kohdillaan.

Tenorit vetävät lavalle omat pitkät kortensa. Tuomas Katajalan (perämies) potentiaali ja jalo ja sitkas ääni hurmaavat. Christian Juslinin (Erik) kalskahteleva tenori on jopa rooliaan vaikuttavampi.

Orkesterin hehkuva tunnelataus kestää läpi pitkän illan, vilkas ja osaava kapellimestari John Fiore jaksaa uurastaa.

Oopperan uuden yleisön kosintamenojen jälkeen on ilo palata ns. peruskaman pariin. Sanottava(n) parannus.

Matti Saurama

Keskustelua aiheesta

Dylan vastaanottaa vihdoin Nobel-palkintonsa

Kuva: Lehtikuva

Amerikkalaismuusikko Bob Dylan aikoo viimein vastaanottaa viime vuonna saamansa kirjallisuuden Nobel-palkinnon. Ruotsin akatemia kertoi keskiviikkona, että palkinto luovutetaan Dylanille viikonloppuna, kun tämä keikkailee Tukholmassa.

– Akatemia luovuttaa Dylanille Nobel-diplomin ja -mitalin ja onnittelee häntä kirjallisuuden Nobel-palkinnon voittamisesta, akatemian sihteeri Sara Danius kirjoitti akatemian blogissa.

Daniuksen mukaan Dylan ei kuitenkaan pidä viikonloppuna palkinnonsaajilta vaadittavaa Nobel-luentoa. On mahdollista, että Dylan pitää luennon myöhemmin ja se nauhoitetaan.

Varsinaiset Nobel-juhlallisuudet järjestettiin jo joulukuussa. Tuolloin Dylan ilmoitti, ettei pääse paikalle muiden tehtävien vuoksi. Hän kuitenkin painotti kunnioittavansa suuresti Nobel-palkintoa.

Nyt tuli suora vastaus kohuilmoitukselle: ”Kyyninen ja epäinhimillinen”

Kuva: Thinkstock

Ukrainan ja Venäjän umpisurkeat suhteet vajosivat jälleen alaspäin, kun Ukraina kielsi Venäjän edustajaa Julia Samoilovaa osallistumasta toukokuussa pidettäviin Euroviisuihin.

Samoilovalle langetettiin kolmen vuoden maahantulokielto, koska hän oli konsertoinut Krimillä toissa kesänä.

– Kiovan viranomaiset tekivät jälleen pöyristyttävän, kyynisen ja epäinhimillinen päätöksen, ärähti Venäjän apulaisulkoministeri Grigori Karasin uutistoimisto Interfaxin mukaan.

YLE on aikaisemmin kertonut, että liikuntavammainen Samoilova on käynyt suomalaisella kuntoutusklinikalla saamassa hoitoa.

AVAINSANAT

Ukraina kieltää Venäjän edustajan esiintymisen Euroviisuissa

Kuva: Lehtikuva

Ukraina kieltää Venäjän edustajan esiintymisen Euroviisuissa, kertovat maan turvallisuusviranomaiset.

Syynä on venäläislaulajan vierailu Krimillä.

Keskustelua aiheesta

Kansallisoopperan Jevgeni Onegin: Tšaikovski ja Puškin intohimojen ja tunteiden ohjastajina

Kuva: Heikki Tuuli
Tatjana (Olesya Golovneva) ja Jevgeni Onegin (Josef Wagner) tunteittensa tuulispäinä Pjotr T šaikovskin Jevgeni Onegin -oopperan ensi-illassa.

Pjotr Tšaikovskin ooppera Jevgeni Onegin elää musiikin ja runon varassa. Juoni on niukasti esittelevä, värikkään tapahtumakirjon varaan oopperaa ei ole laskettu.

Tarina kertoo tunteista, rakkaudesta. Herkän runollinen Tatjana tapaa maailmanmies Jevgeni Oneginin ja rakastuu. Ylimielinen kavaljeeri torjuu kuitenkin tytön. Kuluu aikaa, ollaan Tatjanan nimipäiväkutsuilla. Jevgeni ja Tatjanan sisaren Olgan sulhanen Lenski riitaantuvat ja Jevgeni saa Lenskin mustasukkaiseksi. Lenski haastaa ystävänsä kaksintaisteluun ja kuolee. Onegin jatkaa tutulla levottomalla tiellään.

Vuosien päästä Tatjana ja Jevgeni tapaavat sattumoisin. Tatjana on naimisissa ja Jevgeni huomaa erheensä ja lähestyy Tatjanaa, joka sanoo edelleen rakastavansa Jevgeniä, mutta torjuu tämän. Elämä jatkuu, Tatjana avioliitossa ja Jevgeni pettyneenä.

Puškinin runoromaanin tunnelataus kannattelee oopperaa hämmästyttävän hyvin. Juonen ohuudesta huolimatta ooppera kulkee eteenpäin, kunnes saavutaan peruuttamattomuuden seisakkeelle. ”Tottumus onnen sijaan annetaan.”

Tšaikovskin musiikki on tavattoman tunnevoimaista. Se soi täyteläisenä ja toisaalta yksinkertaisuutta ja sanomatonta herkkyyttä pelkäämättä. Esitys alkaa kuin tyhjään astuisi.

Runollisuuden kuvastin välkehtii heijastellessaan tarinaa. Haaveet, järki ja tunne järjestelevät näyttämöä.

Ohjauksessa pelkäämätöntä pateettisuutta

Marco Arturo Marellin lavastuksessa maisemakuva on petollisen rauhallinen. Näyttämöllä taas suuri, vino huone on särjetty, seinät ja lattia kallistettu. Ovet ovat lapsen perspektiivistä, valtavat.

Ohjaajana Marelli korostaa pateettisuutta ja ylinäyttelemistä. Mykkä asetelmallisuus taustoittaa orkesteriosuuksia, viitteelliset kuvaelmat ovat lyödä yli koomisuuteen asti. Tyylivalinta häiritsee, mutta perustelee itsensä johdonmukaisuudella. Suuret tunteet kuristavat henkilöitä, pettymys ja rakkaus kamppailevat viimeiseen saakka.

Dagmar Niefindin puvut ovat luonnekuvia. Tatjanan valkea vaatetus on viattomuuden ja puhtauden perikuva. Miehet ovat mustavalkoisessa ryhdissään sukupuolensa vaateripustimia.

Olga on puettu maaväreihin, leski-äiti Larina huomaamaton ja lastenhoitaja Filipjevna äidillinen huolenkantaja.

Mikhail Agrestin johtama orkesteri nautiskeli runollisuuden ja tunteiden sävyissä. Kiintymys, toivo ja kiihko, kauneus, kaikkea vaalittiin kuin hentoa terälehteä. Orkesteri myötäeli tarinaa Agrest hyvänä paimenenaan. Kuoro ja tanssijat toteuttivat osansa ydinroolien ympärillä sekä kontrastoiden tarinaa että siihen sulautuen.

Myötätuntoa herättävä Olesya Golovneva

Sielukas Olesya Golovneva on Tatjanana lähes säikyn koskettava, samalla kärsimätön, haluaan vaivoin hallitseva. Sisäiset jännitteet heittelehtivät, antautuminen ja toivo, häpeä ja epäily sekä tyytyminen raastavat. Loistokkuus puhkeaa kukkaan sopraanon täyteläisessä soinnissa ja sävyjen rikkaudessa.

Josef Wagner Jevgeni Oneginina on aidon ristiriitainen. Kestävä baritoni ilmehtii roolia voimakkaana. Jussi Myllys Lenskinä on ensin pehmeä, sitten kiivas ja lopulta luja tenorinsa kannattelija. Jeni Packalen Olgana sai tuta liioittelun vaarat. Sointuisa mezzosopraano soi hyvinkin lupaavasti.

Jyrki Korhonen ruhtinas Gremininä viritti bassonsa lempeisiin kaariin rooliaan mukaillen. Anu Ontronen (Larina) ja Merle Silmato (Filipjevna) tiesivät tehtävänsä, tärkeät henkilöt. Tenori Juha Riihimäki oli luonteva taikuri. Nicholas Söderlundin matala bassobaritoni jyrkenteli kuuluvasti, hienot (kapteeni, Zaretski) pienet henkilökuvat.

Suomen kansallisooppera
Pjotr Tšaikovski: Jevgeni Onegin
Libretto Pjotr Tšaikovski ja Konstantin Šilovski Alexandr Puškinin mukaan
Musiikinjohto Mikhail Agrest – ohjaus, lavastus ja valaistus Marco Arturo Marelli – puvut Dagmar
Niefind – kuoron valmennus Marge Mehilane ja Marco Ozbič
Rooleissa: Josef Wagner, Olesya Golovneva, Jussi Myllys, Jeni Packalen, Anu Ontronen, Merle
Silmato, Jyrki Korhonen, Juha Riihimäki, Nicholas Söderlund, tanssijat ja lapset
Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri

Matti Saurama

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Reijo Frank on kuollut – ”Hän antoi äänensä työväenliikkeelle”

Kuva: TSL
Suomalaisen työväenlaulun ikoni on poissa. Reijo Frankin laulut elävät.

Perinteisen työväenlaulun merkittävin veteraani Reijo Frank on poissa. 85-vuotias Frank kuoli kuluneella viikolla.

Reijo Frank tuli tunnetuksi erityisesti työväenlaulujen tulkitsijana, mutta hän kunnostautui myös rauhanlaulajana, kansanlaulajana ja tunnelmallisten, nostalgisten melodioiden tulkitsijana.

Pitkälti Frankin ansiosta perinteiset työväenlaulut heräsivät Suomessa uudelleen henkiin 1960-luvun lopulla ja seuraavalla vuosikymmenellä. Osuvasti onkin sanottu, että hän antoi pitkän uransa aikana äänen työväenliikkeelle. Hän kykeni 1970-luvulla tekemään työväen musiikkia koko työväenliikkeelle, laidasta laitaan.

– Koetin esiintymisiin aina puristaa aatetta mukaan, ettei tulisi pelkkää läpilaulettua, Frank totesi Helsingin Sanomien haastattelussa viime vuoden heinäkuussa.

Hän oli tuhansien tilaisuuksien luottoesiintyjä.

Reijo Frankin sooloura alkoi jo 1940-luvulla, pian sotien jälkeen. Työväentalolla, kuinkas muuten.

Frank levytti uransa aikana yhteensä noin 100 kappaletta. Niistä tunnetumpien kärjessä on Elsa Rauteen sanoittama rauhanlaulu Veli, sisko, jonka hän levytti vuonna 1969.

Hän on saanut urastaan lukuisia työväenliikkeen myöntämiä tunnustuksia.

Frankille myönnettiin 1982 ensimmäinen Kansan Sivistysrahaston Työväen kulttuuripalkinto.

Reijo Frank syntyi 8. heinäkuuta vuonna 1931 Helsingissä.

Työväenliikkeen suurmies on poissa.

Keskustelua aiheesta