Tolstoi rakasti Kristusta, mutta oli häneenkin nähden itsenäinen. Tolstoi tähdensi, että teko ei ole hyvä tai paha siksi, että evankeliumi niin sanoo, vaan evankeliumi on oikeassa siksi, että se puhuu oikein hyvästä ja pahasta. Jokaisen on siis pidettävä huolta hyvän ja pahan erosta itse. Näin on tehtävä, vaikka Mooses tai Jeesus tai Muhammed tai joku heitäkin rakkaampi ihminen neuvoisi toisin. Jokainen tuntee hyvän ja pahan itse, joten jokainen myös päättää itse, tekeekö hyvää vai pahaa.

Pahuuden alkuperä on Tolstoille selvä: paha syntyy siitä, kun ihminen päättää luopua vapaasta tahdostaan. Päätös tosin jää aina yritykseksi, sillä vapaudesta ei pääse eroon. Toiselle alistuminenkin on oma päätös.

Rolland sanoo, että Tolstoi pystyy katsomaan rävähtämättömillä kotkansilmillään asioita ja ihmisiä suoraan kasvoihin, koska ei yritäkään luovuttaa tahtoaan toisille.

Tahto ja tekojen seuraukset

Telakan ”Sota ja rauha” herättää kunnioitusta jo siksi, että tekijät eivät alista Tolstoita minkään valmiin ajankohtaisen asian (esimerkiksi ”Ukrainan tilanteen”) ajamiseen, vaan tutustuvat Tolstoihin ja selvittelevät hänen kanssaan jotakin, joka on keskeneräistä ja epäselvää.

Vapaa tahto on eri asia kuin tekojen seurausten hallinta. Korkeintaan sellaiset akateemiset ihmiset, joiden toimenkuvaan kuuluu teeskennellä nöyrää tieteellistä ymmärtämättömyyttä, voivat sekoittaa nämä asiat keskenään. Pierre Bezuhov voi ottaa tai olla ottamatta vastaan laillisuudeltaan kyseenalaisen perinnön, mutta hän ei voi hallita niitä välillisiä ja tarkoittamattomia seurauksia, joita hänen tekonsa aiheuttaa.

Vapaasti toisiaan vastaan ja välillä toisten puolestakin tahtovat ihmiset saavat aikaan tilanteen, jossa me kaikki elämme ja jota kukaan ei voi ymmärtää. Tolstoi paljasti kirjoituksissaan tieteellisten selitysten naurettavuuden raivokkaan raikkaasti. Telakan näyttämöllä kotkan katse keskittyy historian suurten tapahtumien asemesta siihen jokapäiväiseen vuorovaikutukseen, jonka varassa historia syntyy. Hannu Hauta-ahon äänimaailmassa kuuluvat kaukaisen sodan äänet lähestyvät kammottavasti, mutta ironia pehmentää hauskasti niiden pateettisuutta. Telakan näyttelijät näyttävät, että jaloista jaloimman asian, eli vapauden, seuraukset synnyttävät tilanteen, joka on liikuttavalla tavalla surkea.

Halju tilanne ja julma komedia

Ihmisiä vaivaa se, että mikään ei tunnu miltään. Bezuhov saa varsinaisen neronleimauksen ja päättää lähteä sotaan. Jospa siellä rupeaisi tuntumaan joltakin! Kaikilla on halju olo. Paitsi maaorjilla, jotka eivät ehdi haljuilla, koska he toteuttavat vapaata tahtoa toisessa tilanteessa kuin aateliset. Ja paitsi nuorella Natashalla, joka on innostunut muun muassa siitä, että saa katsella muiden kanssa tähdenlentoa. Petri Mäkipään luoma maaorjan asiallisuus ja Kaisa Sarkkisen luoma neidon epäasiallisuus vihjaavat, että halju tilanteemme ei sittenkään peitä koko elämää.

Tolstoi oli lapsellinen. Hänen lapsellisuutensa ei ole hyväuskoisuudessa, vaan päinvastoin siinä, että hän sanoi selvästi, mitä näki. Tolstoin tragedia on siinä, että hän ymmärsi, että se, mitä hän näkemästään sanoi, oli totta, mutta että siinä ei ollut aivan kaikki. Syiden ja seurausten kannalta kaikki on käsittämätöntä, mutta juuri tässä käsittämättömyydessä oli jotakin, joka kutkutti, joka sanoi, että keskellä haljua tilannetta voi olla jotakin valoisaa ja rauhaisaa. Siihen on upottava.

Telakan väen käsittelyssä ”Sodasta ja rauhasta” syntyy julma ja sydämellinen komedia. Huumori ei hellitä silloinkaan, kun tapahtuu jotakin järkyttävää. Hellä huvittuneisuus ja tahdikas vakavuus ikään kuin seisovat käsi kädessä rinnatusten.

Näyttelijäntyö on kevyttä sanan brechtiläisessä hengessä. Näin katsojan ymmärrys ei litisty raskaankaan asian alle. Piia Soikkeli esittää näyttelijäkollegoiden ja pukusuunnittelija Henna Mustamon kanssa tyylien hallintaa, joka saa katsojan hytkähtämään optimismista. Kyllä joku sitten keksii, osaa ja ymmärtää! Antti Mankonen lähentää lämpimän lapsekasta Bezuhoviaan Tolstoihin ja Tolstoita Pispalaan.

Mustamon puvut vaikuttavat myös miesnäyttelijöiden yllä. Venäläisten upseerien karikatyyriunivormut tuovat huumorin hengen ulos Venäjältä ja 1800-luvulta. Mutta jos katsoja haluaa rinnastuksia nykyaikaan, hän saa tehdä ne itse. Puhe Euroopan yhdistämisestä oli vaarallista typeryyttä Napoleonin aikana. Mitähän samat sanat saavat aikaan, kun Nato ja EU laajenevat itään?

Pertti Julkunen