Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Leonard Cohenin kuolemaa kuvattiin “tapaturmaiseksi” – tästä oli kyse

Leonard Cohen 1934-2016.

Marraskuun alussa kuolleen lauluntekijä Leonard Cohenin manageri julkaisi keskiviikkona tiedotteen, jossa kerrottiin lisätietoja artistin kuolemasta. Sitä oli ehditty kuvata julkisuudessa “tapaturmaiseksi”, mikä oli omiaan herättämään kysymyksiä.

Tiedotteen mukaan Cohen oli pudonnut sängystä Los Angelesin kodissaan ja kuoli tämän jälkeen.

Manageri Robert B. Kory kuvaaa kuolemaa yhtäkkiseksi, odottamattomaksi ja rauhalliseksi.

Kanadanjuutalainen Leonard Cohen oli kuollessaan 82-vuotias.

Kuolinpäivä on 7. marraskuuta. Hänen haudattiin Kanadan Montrealissa kolme päivää myöhemmin.

Cohenia jäivät kaipaamaan hänen lapsensa Adam ja Lorca sekä kolme lastenlasta.

Suomessa hän esiintyi seitsemän kertaa. Ensimmäisen kerran Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1985. Cohenin viimeiseksi esiintymiseksi maassamme jäi konsertti Töölön jalkapallostadionilla vuonna 2012.

Lisää aiheesta

Leonard Cohen loi uran myös runoilijana ja kirjailijana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE