Politiikka
16.3.2017 10:55 ・ Päivitetty: 16.3.2017 10:55
”Lepakko-Putkonen” räjähti tuulivoimaselvityksestä: ”Toivottavasti ei tule lumetutkimusta”
Perussuomalaisten puoluevirkailija Matti Putkonen sanoo toivovansa, ettei tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista tehtävästä selvityksestä tule ”lumetutkimusta”.
Putkosen mielestä tutkimuksen toteuttavissa tahoissa työskentelee tutkijoita, joilla on ennakkoasenne, koska nämä ovat kertoneet suhtautuvansa tuulivoimaan myönteisesti. Hän mainitsee nimeltä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n.
Putkonen sanoi perussuomalaisten mediatilaisuudessa, että tuulivoimasta pitää tehdä riippumaton ja kattava selvitys, jonka toteuttavat puolueettomat tutkijat.
Putkonen kertoo pyytäneensä tuulivoimayhtiöiltä, että nämä pysäyttäisivät voimalansa ainakin yöajaksi, kunnes selvitys on valmistunut. Yhtiöistä oli vastattu kieltävästi.
Perussuomalaiset ovat olleet huolestuneita muun muassa lepakoiden kohtalosta tuulivoimaloiden lähellä. Putkonen on todennut aiemmin, että lepakot ovat jopa räjähtäneet tuulivoiman takia.
Tuulivoimaselvitys on tarkoitus julkaista toukokuussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
28.12.2016 08:02
Tutkimus: Jos et pidä tuulivoimasta, sen äänet häiritsevät sinua enemmän
Politiikka
24.11.2016 19:26
Entä jos tuulivoimaselvityksessä ei ilmene terveyshaittoja, varapuheenjohtajat Kike Elomaa ja Leena Meri?
Politiikka
24.11.2016 12:06
Perussuomalaisten taistelu tuulimyllyjä vastaan jatkuu koko hallituksen tuella — ”Valtion ei tule tukea terveydelle vaarallista tuotantoa”
Politiikka
11.10.2016 20:55
”Lepakot ovat perussuomalaisille rakkaita” — tuulivoimakiista lensi eduskuntaan — ”Katsokaa, tuolla on räjähtävä lepakko”