Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lepakko-Putkonen” räjähti tuulivoimaselvityksestä: “Toivottavasti ei tule lumetutkimusta”

Perussuomalaisten puoluevirkailija Matti Putkonen sanoo toivovansa, ettei tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista tehtävästä selvityksestä tule “lumetutkimusta”.

Putkosen mielestä tutkimuksen toteuttavissa tahoissa työskentelee tutkijoita, joilla on ennakkoasenne, koska nämä ovat kertoneet suhtautuvansa tuulivoimaan myönteisesti. Hän mainitsee nimeltä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n.

Putkonen sanoi perussuomalaisten mediatilaisuudessa, että tuulivoimasta pitää tehdä riippumaton ja kattava selvitys, jonka toteuttavat puolueettomat tutkijat.

Putkonen kertoo pyytäneensä tuulivoimayhtiöiltä, että nämä pysäyttäisivät voimalansa ainakin yöajaksi, kunnes selvitys on valmistunut. Yhtiöistä oli vastattu kieltävästi.

Perussuomalaiset ovat olleet huolestuneita muun muassa lepakoiden kohtalosta tuulivoimaloiden lähellä. Putkonen on todennut aiemmin, että lepakot ovat jopa räjähtäneet tuulivoiman takia.

Tuulivoimaselvitys on tarkoitus julkaista toukokuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE