Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Levottomuuksien pelätään yltyvän Gazan ja Israelin rajalla – AFP: Yhdysvallat tyrmäsi tutkinnan tapahtumista

Uutistoimisto AFP:n tietojen mukaan Yhdysvallat on tyrmännyt YK:n turvallisuusneuvoston lausuntoluonnoksen, jossa vaaditaan itsenäistä tutkintaa Gazan ja Israelin rajan tapahtumista. AFP:n näkemässä luonnoksessa turvallisuusneuvosto ilmaisee tuohtumuksensa ja surunsa kymmenien surmansa saaneiden palestiinalaisten takia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Turvallisuusneuvosto myös vaatii luonnoksessa itsenäistä ja läpinäkyvää tutkimusta tapahtumista.

Palestiinalaisviranomaisten kertomien tuoreimpien tietojen mukaan ainakin 58 palestiinalaista kuoli eilen raja-alueella järjestettyjen mielenosoitusten yhteydessä, uutisoi muun muassa Washington Post.

Muun muassa WP:n ja BBC:n mukaan palestiinalaisviranomaiset ovat myös kertoneet, että arviolta 2 700 ihmistä on myös saanut vammoja. Israelin sotilaat ampuivat mielenosoittajia.

Tiedot surmansa saaneiden ja vammoja saaneiden määristä ovat vaihdelleet.

Erdogan syytti Israelia kansanmurhasta.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on reagoinut kovin sanoin Gazan ja Israelin rajan tapahtumiin. Asiaa eilisen puolella kommentoinut Erdogan muun muassa syytti Israelia kansanmurhasta ja kutsui maata “terrorivaltioksi”.

Lisää aiheesta

Erdogan myös julisti Turkkiin kolmen päivän suruajan ja ilmoitti, että Istanbulissa järjestetään perjantaina mielenosoitus tapahtumien johdosta. Turkin varapääministeri Bekir Bozdag puolestaan kertoi toimittajille, että Turkki kutsuu sekä Yhdysvaltain että Israelin suurlähettiläät konsultaatiota varten.

Turkki on toistuvasti kritisoinut Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätöstä siirtää suurlähetystö. Aiemmin eilen Turkki myös sanoi, että Yhdysvallat on osasyyllinen eilisiin kuolemiin.

Tapahtumia on kommentoinut myös jo muun muassa EU. EU:n korkea edustaja Federica Mogherini sanoi eilen, että EU pitää tiukasti kiinni kahden valtion mallista, jossa Jerusalem on niin palestiinalaisten kuin israelilaistenkin pääkaupunki.

– Näinä päivinä sekä israelilaiset että palestiinalaiset muistavat tärkeitä hetkiään. Konfliktin molemmilla puolilla on oikeutettuja vaatimuksia ja toiveita, mikä molempien osapuolten täytyy hyväksyä.

Valkoinen talo on puolestaan reagoinut tapahtumiin syyttämällä palestiinalaisjärjestö Hamasia kuolleiden palestiinalaisten kohtalosta. Valkoisen talon tiedottajan mukaan Israelilla oli oikeus puolustaa itseään ja syy kuolemista on Hamasin. Yhdysvallat pitää Hamasia terroristijärjestönä.

“Ojennamme ystävyyden käden Israelille ja palestiinalaisille.”

Yhdysvaltain suurlähetystö Jerusalemissa avattiin juhlallisesti eilen iltapäivällä. Lähetystön tunnuksen paljastivat presidentin tytär ja neuvonantaja Ivanka Trump sekä valtiovarainministeri Steven Mnuchin.

Avajaisissa nauhoitetun videoviestin välityksellä puhunut Trump muistutti, että Yhdysvallat tunnusti päivälleen 70 vuotta sitten ensimmäisenä Israelin valtion sen julistauduttua itsenäiseksi. Trump suitsutti lähetystön avaamisen historiallisuutta, mutta vakuutti samalla Yhdysvaltojen toivovan rauhaa ja olevan valmis välittämään siitä.

– Ojennamme ystävyyden käden Israelille ja palestiinalaisille, Trump sanoi.

Sekä Israel että palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan. Jerusalemin kiistellyn aseman takia pääosa ulkomaiden, muun muassa Suomen, suurlähetystöistä toimii Israelissa Tel Avivissa, josta Yhdysvaltain suurlähetystö nyt siirrettiin pois.

Mielenosoitukset jatkuneet viikkoja.

Mielenosoitukset ja yhteenotot Gazan rajalla ovat jatkuneet jo viikkoja. Maaliskuun lopun jälkeen väkivaltaisesti on kuollut ainakin 91 palestiinalaista. Haavoittuneiden joukossa ei ole israelilaisia, ja Israelin armeijaa on kritisoitu liiallisesta voimankäytöstä.

Eilinen oli kuitenkin Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin verisin päivä sitten Gazan vuoden 2014 sodan.

Yöksi rauhoittuneiden mielenosoitusten on ennakoitu kiihtyvän jälleen myöhemmin tänään.

Palestiinalaiset viettävät tänään nakban eli katastrofin päivää. Päivän tarkoituksena on muistaa niitä satojatuhansia palestiinalaisia, jotka pakenivat ja jättivät kotinsa, kun Israelin valtio perustettiin vuonna 1948.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE