Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Lex Harakka” saa kiitosta – “Nykyään verkosta saa satasella pöytälaatikkoyhtiön vaikkapa Virosta”

Jukka-Pekka Flander

SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen iloitsee hallituksen esityksestä holdingyhtiöiden verovelvollisuuden laajentamisesta.

Demokraatti

Demokraatti

Valtioneuvosto on tänään yleisistunnossaan antanut eduskunnalle esityksen, jonka perusteella ulkomaille rekisteröityjä yhtiöitä voitaisiin verottaa kaikista tuloistaan Suomessa, jos niitä tosiasiallisesti johdetaan täältä.

– On hienoa, että Marinin hallitus tarttuu toimeen veropohjan tiivistämiseksi ja aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi. Esityksellä siirrytään kohti nykyaikaa ja kansainvälisiä käytäntöjä, kun yhteisöjen verovelvollisuus perustuu jatkossa siihen, missä niiden toimintaa oikeasti harjoitetaan, eikä siihen, missä yhteisö on näennäisesti rekisteröity, Viitanen toteaa tiedotteessa.

Viitanen painottaa tämän olevan välttämätöntä, sillä nykyään verkosta saa muutamalla klikkauksella ja satasella pöytälaatikkoyhtiön vaikkapa Virosta ilman, että maahan astuu jalallakaan.

Hän muistuttaa, että koronakriisistä toipumisen jälkeen julkista taloutta tulee vahvistaa nimenomaan tiivistämällä veropohjaa ja kohdentamalla verot oikeudenmukaisesti. Hallituksen esityksellä estetään verovälttelyä pöytälaatikkoyhtiöillä ja turvataan Suomen laajaa veropohjaa.

– Ei ole reilua, että voittoa tekevät yritykset ja sijoittajat voivat vältellä verojen maksua verokeitaissa, kun tavalliset yritykset ja kansalaiset maksavat veronsa tuloistaan yhteisten sääntöjen mukaisesti.

Viitasen mielestä hallituksen esitystä voisi kutsua “Lex Harakaksi”.

Timo Harakka teki asiasta lakialoitteen jo vuonna 2018, jonka itsekin tuolloin allekirjoitin. Kertoo hyvää suomalaisen kansanvallan tilasta, että kansanedustajan lakialoitteet voivat yhä johtaa muutokseen lainsäädännössä näinkin nopealla aikataululla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE