Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson arvioi puhetta: “Herätti kulmakarvojen kohottelua”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kiinnitti presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaispuheessa huomiota siihen, että Niinistö liikkui tavanomaista enemmän teemoissa, jotka eivät kuulu suoraan presidentin toimivaltaan. Niinistö otti puheessaan kantaa talouspolitiikkaan ja EU-asioihin.

Anderssonin mukaan Niinistön kannanotot presidentin toimivallan ulkopuolisiin teemoihin herättivät kansanedustajien keskuudessa “kulmakarvojen kohottelua”.

Niinistö sanoi puheessaan myös, että hän haluaisi kehittää yhteydenpitoaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajien kanssa. Andersson ei näe, että Niinistö ehdotuksellaan pyrkisi vahvistamaan vaikutusvaltaansa sisäpolitiikassa.

– Pidän tärkeänä, että valtaoikeuksiin liittyvästä roolijaosta pidetään kiinni, mutta jos presidentti haluaa tarjota puolueiden puheenjohtajille foorumin käsitellä sellaisia aiheita, jotka eivät liity suoranaisesti päivänpolitiikkaan, pidän sitä ihan tervetulleena, Andersson sanoi toimittajille eduskunnassa.

Hän piti tervetulleena Niinistön toteamusta siitä, että EU-politiikkaan liittyvälle periaatteelliselle keskustelulle on tilausta.

– Euroopan unionin tasolla on edessä aika ratkaisevia aikoja. Suomen tuleva EU-puheenjohtajuuskausi osuu sellaiseen hetkeen, jolloin nämä Euroopan integraatiokysymykset ovat vahvasti tapetilla, Andersson sanoi.

Suomi toimii vuoden 2019 jälkipuoliskolla kolmatta kertaa EU:n puheenjohtajamaana.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE