Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson ehdottaa yli vaalikausien ulottuvaa suunnitelmaa: Ratahankkeisiin tarvitaan lisää vähintään 100 miljoonaa euroa

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson ehdottaa yli vaalikausien ulottuvaa investointisuunnitelmaa raideliikenteen parantamiseksi.

–  Raideverkon pitää olla kunnossa, jotta liikennettä voidaan lisätä. Ensiksi on siis korjattava niin sanotut pullonkaulat, jotka estävät raideliikenteen laajentumisen ja aiheuttavat vikoja ja myöhästymisiä. Myös liikenteen ohjausjärjestelmät pitää laittaa kuntoon, Andersson esittää. 

Suomen henkilöliikenteestä noin viisi prosenttia kulkee raiteita pitkin. Anderssonin mukaan raideliikenteen kehittäminen helpottaisi liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttamista. Se myös vähentäisi ruuhkia ja joustavoittaisi liikkumista.

Suomen kaltaisessa suuressa maassa raideliikenne on peruspalvelu.

Andersson ehdottaa, että raideliikenteen kehittämiseksi laaditaan konkreettinen toimenpideohjelma, jonka rahoituksesta tehdään yli vaalikausien ulottuva parlamentaarinen sopimus. Ratahankkeiden nykyisen, noin 100 miljoonan euron vuotuisen rahoituksen lisäksi tarvitaan hänen mukaansa vähintään toinen 100 miljoonaa euroa.

– Suomen kaltaisessa suuressa maassa raideliikenne on peruspalvelu, jonka laadun kehittämisestä tulee olla pitkän tähtäimen suunnitelma. Parin seuraavan vaalikauden aikana ratahankkeiden rahoitustarve on ainakin parin miljardin luokkaa, hän sanoo.

– Tieverkon korjausvelan kohdalla tällainen sopiminen onnistui, ja samaa yrittää nyt (Anne) Bernerin (kesk.) parlamentaarinen työryhmä. Henkilö- ja tavaraliikenteellä on osittain eri ongelmakohdat, mutta niitä tulee kehittää samanaikaisesti. Kokonaisuudessaan sujuva liikenne hyödyttää sekä henkilö- että tavaraliikennettä.

Lisää aiheesta

Investointien kiireellisyysjärjestyksessä Andersson nojaisi Liikenneviraston asiantuntija-arvioon. Esimerkkejä tarpeellisista korjauskohteista ovat Pasila–Riihimäki-rataosan parantaminen, Oulu–Kemi- ja Ylivieska–Iisalmi-yhteysvälien korjaus, Hangon radan sähköistys sekä Joensuun, Kouvolan ja Kuopion ratapihojen modernisointi.

Oppositio on jättänyt aiheesta myös yhteisen välikysymyksen koskien raideliikennettä ja valtion omistajaohjauspolitiikkaa. Hallitus vastaa tänään ensimmäiseen välikysymykseen perussuomalaisten hajoamisen jälkeen.

Välikysymyksen on allekirjoittanut 71 kansanedustajaa SDP:stä, perussuomalaisista, vihreistä, vasemmistoliitosta, RKP:stä ja kristillisdemokraateista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE