Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson kommentoi somessa leviäviä tietoja – vaatii ymmärrystä

Li Andersson.

Valtioneuvoston tämän päivän tiedotustilaisuudessa media kysyi opetusministeri Li Anderssonilta (vas.) kantaa somessa kerrottaviin tapauksiin työnantajien toiminnasta.

Demokraatti

Demokraatti

Jotkin työnantajat pyytävät nyt etätyötä tekeviä vanhempia kirjaamaan ylös ajan, joka menee lapsen hoitoon tai etäkoulun ohjaamiseen. Työaikaa pitäisi tehdä sisään myöhemmin.

Li Andersson totesi alkuun, että asia työnantajien päätäntävallassa.

– Kyllä minä toivon, että yleisesti koko suomalaisen yhteiskunnan tasolla tällä hetkellä muistetaan armollisuus. Me olemme nyt kaikki suomalaisina uudentyyppisessä tilanteessa, joka vaatii aika paljon meiltä kaikilta.

– Toivon, että myöskin työnantajilla on valmiutta sekä joustoon että armollisuuteen ja on ymmärrystä sille, että myöskin perheissä nyt varmasti kaikki yrittävä järjestää parhaansa mukaan arjen niin, että on aikaa sekä omalle etätyölle että myöskin omien lasten koulunkäynnin tukemiseen. Haastavaa se on ja siksi on tärkeää minun mielestä, että myöskin työnantajilla on valmiutta tukea perheitä tällaisessa tilanteessa, Andersson vastasi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE