Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson perää selvyyttä työvoimapalveluiden ulkoistamiseen – jätti kirjallisen kysymyksen

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson vaatii hallitusta selventämään työvoimaviranomaisten ja yksityisten työllisyyspalveluyritysten välistä vastuunjakoa.

Anderssonin mukaan työttömille vuoden alusta saakka pakollisiin työllisyyshaastatteluihin olisi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan haettu tarjouskilpailulla myös yksityisiä yrityksiä.

– Lain mukaan työttömien haastattelu, työllisyyssuunnitelmien laadinta ja karenssien määrääminen ovat sellaista julkisen vallan käyttöä, jonka tulee säilyä viranomaisten tehtävänä, Andersson muistuttaa.

Taloussanomien mukaan ainakin yksi työllisyyspalveluita tarjoava yritys on jo alkanut rekrytoida kymmeniä uusia työntekijöitä haastatteluita varten.

Hallituksen on selvitettävä, mikä tarkalleen on työvoimaviranomaisten ja yksityisten yritysten välinen vastuunjako.

– Hallituksen on selvitettävä, mikä tarkalleen on työvoimaviranomaisten ja yksityisten yritysten välinen vastuunjako, ja kuinka varmistetaan, etteivät yksityiset yritykset tee esimerkiksi karenssipäätöksiä tai muita julkisen vallan piiriin kuuluvia tehtäviä, Andersson sanoo.

– Lisäksi haluan kuulla hallituksen kannan siihen, että ely-keskus nimeää tarjouspyynnössään työllisyyspoliittiset määräaikaishaastattelut ulkoistettavaksi palveluksi.

Andersson jätti aiheesta tänään eduskunnassa kirjallisen kysymyksen.

Vuoden alusta voimaan astuneen lain mukaan työttömien on osallistuttava työllisyyshaastatteluun kahden viikon kuluessa työnhakujakson alusta ja tämän jälkeen kolmen kuukauden välein työttömyyden jatkuessa.

Haastatteluiden tarkoituksena on tukea työllistymistä ja valvoa, että työnhakijat noudattavat heille laadittua työnhakusuunnitelmaa. Mikäli työtön poikkeaa suunnitelmasta, on seurauksena työttömyysturvan määräaikainen peruminen tai muu sanktiotoimi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE