Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson pöyristyi: “Yhteiskunta ei ole yritys, eikä media ole pääministerin alainen, jota voi komentaa ja painostaa”

Vasemmistoliiiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi Facebook-sivuillaan Suomen Kuvalehden tänään julkiasemaa uutista, että pääministeri Juha Sipilä painosti Yleisradiota.

“Yleisradion johtaja Atte Jääskeläinen on tänään kiistänyt, että päätös juttujen julkaisematta jättämisestä olisi tehty pääministerin painostuksen seurauksena. Herää kuitenkin kysymys, miksi näitä sitten ei julkaistu, varsinkin, kun on tiedossa että pääministeri oli oman kantansa tehnyt toimittajille varsin selväksi?”

Andersson muistuttaa, että on itse toimittajan tytär.

“Vaikka poliitikkona kaikkien muiden tavalla monesti olen joutunut myös vähemmän miellyttäviin haastattelutilanteisiin, pidän lehdistön ja tiedotusvälineiden vapautta, riippumattomuutta ja luotettavuutta jokaisen toimivan demokratian ja oikeusvaltion kulmakivenä. Kuten eräs Yleisradion toimittaja Terrafamesta kommentoi, missä sananvapaassa demokratiasta sellaisesta kytköksestä ei olisi uutisoitu?”

Anderssonin mukaan sekä Sipilän että Ylen johdon toiminta herättää todella vakavia ja perustavanlaatuisia kysymyksiä, joihin pitää saada kunnolliset vastaukset.

“Yhteiskunta ei ole yritys, eikä media ole pääministerin alainen, jota voi komentaa ja painostaa. Tällainen toiminta ei ole missään nimessä hyväksyttävää.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE