Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson: Tämä on tehokkain keino estää epidemian laajeneminen liian suureksi

Opetusministeri Li Andersson (vas.) vastasi tänään hallituksen tiedotustilaisuudessa kysymykseen, pitääkö 1–3 luokan opettajien hoitaa sekä lähi- että etäopetus, kun oppilailla on oikeus olla koulussa tai jäädä kotiin etäopetukseen.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Muutama sana yleisestä ohjeistuksesta edelleen. Kaikki toimenpiteet tähtäävät edelleen siihen, että saadaan lähikontaktien määrä vähennettyä koko suomalaisessa yhteiskunnassa ja tämä koskee kaikenikäisiä suomalaisia, se koskee myös lapsia. Tämä on tehokkain keino, jolla voidaan huolehtia siitä, että epidemia ei laajene liian suureksi ja samanaikaisesti turvata sosiaali- ja tarveydenhuollon kapasiteettia.

Anderssonin mukaan tämän vuoksi on tärkeää, että vanhemmat vähentävät myös lapsiensa lähikontaktit minimiin.

– Viestini vanhemmille on edelleen, että mikäli lapsesi on varhaiskasvatuksessa tai vuosiluokilla 1–3, älä vie lastasi lähiopetukseen, ellei ole aivan pakko. Ainakin tämänhetkisten tietojen mukaan vanhemmat ovat myös hienosti noudattaneet viranomaisten ohjeita ja suosituksia. Opetushallituksen tämänpäiväisten hyvin alustavien tietojen perusteella näyttää siltä, että vuosiluokilla 1–3 olevien oppilaiden määrä ei ole kasvanut merkittävästi.

Opettajien työn järjestämisestä Andersson sanoo, että kunnat ja sivistystoimen johtajat, jotka ovat ministerin mukaan tehneet erittäin hyvää työtä ja venyneet, ovat valmiita huolehtimaan siitä, että opettajien työtä järjestetään niin, että työn kuorma ei ole liian suuri.

–Esimerkiksi niin, että on eri opettajia, jotka hoitavat oppilaiden opetusta paikan päällä ja opettajia, jotka hoitavat etäopetusta niille oppilaille, jotka ovat kotona.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE