Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson: “Tämä on todella hävytöntä”

Opiskelijat kuuluvat niihin ihmisryhmiin, jotka ovat kärsineet eniten viime vuosien aikana harjoitetusta talouspolitiikasta, kirjoittaa vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson verkkosivuillaan.

“Opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin parantaa joidenkin opiskelijoiden taloudellista tilannetta, mutta jättää edelleen suuren osan opiskelijoista heikompaan asemaan kuin ennen tämän hallituksen aloittamista.”

Opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin astui voimaan elokuun alussa. Kolme kuukautta sen jälkeen hallitus esittää yleisen asumistuen muuttamista tavalla, joka tulee heikentämään erityisesti kimppakämpissä ja pienissä yksiöissä asuvien opiskelijoiden asemaa, arvostelee Andersson.

“Tämä on todella hävytöntä.”

Tämä esitys perustuu ilmeisesti hallituksen sisällä jo ilmenneeseen täydelliseen tietämättömyyteen.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan ballitus jatkaa myös kaikkien pienituloisten asumistukea saavien ihmisten aseman heikentämistä. “Välittömänä heikennyksenä” toimii hänen mukaansa hallituksen päätös jatkaa enimmäisasumismenojen jäädyttämistä.

“Pitkällä aikavälillä päätös vuokraindeksin vaihtamisesta elinkustannusindeksiin tulee puolestaan tarkoittamaan, että asumistuen taso jää jälkeen yleisestä vuokratason noususta. Tämä esitys perustuu ilmeisesti hallituksen sisällä jo ilmenneeseen täydelliseen tietämättömyyteen siitä, miten asumistuki itse asiassa toimii. ”

Andersson pitää todella surullisena sitä, että hallitus taas käy juuri pienituloisten ja opiskelijoiden kukkarolla, ja vieläpä näin heikosti perustellulla esityksellä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE