Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson: “TE-toimisto pakottaa työtöntä työnhakijaa siirtymään yrittäjäksi”

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson on jättänyt eduskunnan puhemiehelle kirjallisen kysymyksen liittyen työ- ja elinkeinotoimistojen toimintaan.

– Saamamme yhteydenoton mukaan TE-toimistoista lähetetään työttömille työnhakijoille myös sellaisia työtarjouksia, jossa työtä edellytetään tehtäväksi yrittäjästatuksella. Tämä on vastoin työttömyysturvalakia, Andersson sanoo.

Andersson kertoo tiedotteessaan, että vasemmistoliiton tietoon tulleissa työtarjouksissa ilmoitetaan, että tehty työ laskutetaan joko oman yrityksen nimissä tai ukko.fi -laskutuspalvelun kautta.

Puolueen mukaan näihin työtarjouksiin sisältyy selkeä karenssiseuraamuksen uhka, mikäli työtön työnhakija kieltäytyy tällaisesta työstä.

– Tällä tavoin TE-toimisto pakottaa työtöntä työnhakijaa siirtymään yrittäjäksi. TE-toimistojen yleiseen informaatioon työttömille työnhakijoille ei myöskään sisälly tietoa siitä, että työttömällä on oikeus kieltäytyä ilman karenssiseuraamusta muussa kuin työsuhteessa tehtävästä työstä, Andersson sanoo.

Kirjallisessa kysymyksessään Andersson kysyy ministeriöltä, onko se tietoinen näistä työtarjouksista ja TE-toimistojen antamaan informaatioon sisältyvistä puutteista. Lisäksi Andersson kysyy, miten ministeriö selventää ohjeistustaan niin, että työttömiä työnhakijoita ei pakoteta karenssisäännöksillä yrittäjiksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE