Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Li Andersson vaatii hallitukselta toimia turvapaikanhakijoiden oikeusturvan takaamiseksi

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson on huolissaan turvapaikanhakijoiden oikeusavusta. Andersson jätti asiasta tänään kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

Syyskuussa 2016 astui voimaan oikeusapu-uudistus, joka selvitysten mukaan on heikentänyt turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja mahdollistanut muun muassa lakimiehille helpon rahastamisen. Andersson muistuttaa tiedotteessaan, kuinka asiantuntijat varoittivat uudistuksen negatiivisista vaikutuksista jo alkuvuodesta 2016, kun uudistusta ajettiin kovalla kiireellä läpi.

– Ennen lakimuutosta Suomessa oli toimiva järjestelmä turvapaikanhakijoiden oikeusapuun ja turvapaikanhakijoilla oli käytössään tehokkaat oikeussuojakeinot ulkomaalaislakia sovellettaessa. Nyt tehokkaiden oikeussuojakeinojen käytön mahdollisuus on heikentynyt, Andersson kirjoittaa kirjallisessa kysymyksessään.

Lauantaina 29.7.2017 Helsingin Sanomat uutisoi selvityksestään koskien turvapaikanhakijoiden oikeusturvan toteutumista oikeusapu-uudistuksen jälkeen. HS:n tiedossa on toistakymmentä tapausta, joissa lakimies on vaarantanut turvapaikanhakijan oikeusturvan. Selvityksen mukaan osa yksityisistä lakimiehistä käytännössä huijaa turvapaikanhakijoita ottamalla mahdollisimman paljon asiakkaita, vaikka eivät ehdi hoitaa kaikkia tapauksia kunnolla. Samalla he myös veloittavat valtiota antamastaan puutteellisesta oikeusavusta.

Anderssonin mukaan turvapaikanhakijoiden saama puutteellinen oikeusapu näkyy muun muassa siinä, että tänä vuonna noin kolmasosa turvapaikkapäätöksistä on kumoutunut hallinto-oikeudessa.

– Turvapaikanhakijan kohdalla kyse on riskistä joutua kidutuksen, epäinhimillisen kohtelun ja jopa kuolemanvaaran kohteeksi käännytyksen jälkeen. Heidän oikeusturvansa toteutumisesta ja oikeudesta saada asiantuntevaa apua on pidettävä huoli, Andersson sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE