Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Liikenne lamautui Hongkongissa, kun mielenosoittajat tukkivat valtaväylät – koulut kiinni, sairaalat siirtävät toimenpiteitä

Hongkongissa koulut ja yliopistot sulkeutuivat tänään sen jälkeen kun mielenosoittajien onnistui lamauttaa kaupungin julkinen liikenne lähes kokonaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kaupungin valtaväylät tukittiin kivillä ja bambuseipäillä, satamatunneli oli suljettu, eivätkä bussit ja metrot päässeet kulkemaan.

Koulujen on määrä avautua uudelleen vasta ensi viikolla. Sairaaloiden oli pakko siirtää sellaisia toimenpiteitä, jotka eivät olleet kiireellisiä.

Lisää hämmennystä aiheutti valtiollisen Global Times -lehden tviitti, jossa kerrottiin Hongkongin aluehallinnon suunnittelevan viikonlopuksi ulkonaliikkumiskieltoa.

Kirjoituksessa viitattiin lehden omiin, nimettömiin lähteisiin. Tviitti ehti olla näkyvillä puolisen tuntia, ennen kuin se syytä ilmoittamatta poistettiin.

Hongkongin aluehallinto ei tuoreeltaan kommentoinut asiaa.

“Paljon nuoria on loukkaantunut, joten meidänkin oli tultava esiin.”

Vaikka kaupungin yli seitsemällä miljoonalla ihmisellä oli suuria vaikeuksia päästä töihin, monet osallistuivat silti jo ruokatunnilla mielenosoituksiin keskustassa.

– Paljon nuoria on loukkaantunut, joten meidänkin oli tultava esiin. He ovat uhranneet liian paljon meidän vuoksemme, joten muidenkin Hongkongin asukkaiden on osallistuttava, sanoi pelkän sukunimensä Chan kertonut toimistotyöläinen.

Mielenosoittajat ovat käyttäneet aseinaan muun muassa omatekoisia katapultteja, jousia ja nuolia sekä tennismailoja, joilla poliisin kyynelkaasupanoksia on läväytelty takaisin kohti virkavaltaa.

Keskiviikon rajuissa mellakoissa loukkaantui aluehallinnon mukaan ainakin 70 ihmistä, heistä kaksi vakavasti.

Hongkongin mielenosoitukset ovat jatkuneet jo lähes puoli vuotta. Ne alkoivat sen jälkeen, kun aluehallinto yritti ajaa läpi luovutuslain, joka olisi sallinut rikoksesta epäiltyjen luovuttamisen Manner-Kiinaan. Laki on sittemmin peruttu, mutta mielenosoitukset ovat jatkuneet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE