Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liikenneministeri luottavainen: “Tässä on enää kysymys pienestä loppukiristä”

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) uskoo, että hallituksen asettama liikenteen päästöjen puolittamistavoite on hyvin toteutettavissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallituksen tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Vertailutasona on vuosi 2005.

Hallitus kokoontui keskiviikkona Helsingin Säätytalolle iltakouluun keskustelemaan fossiilittoman liikenteen tiekartasta, jonka avulla puolittamistavoite on määrä saavuttaa. Iltakoulussa kuultiin liikenne- ja viestintäministeriön selvitys aiheesta, mutta päätöksiä suuntaan tai toiseen ei ollut määrä tehdä.

– On hyvä havaita, että me olemme jo sovituilla toimenpiteillä saavuttaneet tästä 50 prosentin päästövähennyksestä 37 prosenttia. Eli tässä on oikeastaan enää kysymys pienestä loppukiristä, Harakka sanoi saapuessaan Säätytalolle illansuussa.

Harakan mukaan jäljellä oleva päästövähennys on saavutettavissa muun muassa tankattavan bensiinin ja dieselin bio-osuutta lisäämällä. Harakka muistutti myös, että samaan aikaan EU:ssa autojen päästörajoitukset kiristyvät koko ajan ja kuluttajat yhä enemmän hankkivat päästöttömiä ajoneuvoja.

– Syyskuun uusista ajoneuvoista jo neljännes oli sähköautoja ja ladattavia hybridejä, Harakka sanoi.

– Jatketaan tällä hyvällä mallilla, niin päästään maaliin asti.

“Me etsimme nyt ratkaisuja.”

Asiantuntijat ovat esittäneet päästöjen puolittamistavoitteen keinoksi myös polttoaineiden hinnankorotuksia esimerkiksi verotusta kiristämällä. SDP ja keskusta ovat suhtautuneet vaihtoehtoon nihkeästi.

Harakka sanoi lokakuussa, että polttoaineiden hinnan nostaminen on viimeinen keino hallituksen keinovalikoimassa ja että siihen turvaudutaan vain, jos tavoitteisiin ei muilla keinoilla päästä.

Sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo tulkitsi lokakuussa liikenne- ja viestintäministeriön selvitystä asiasta niin, että Suomi ei pääse liikenteen päästöjen vähennystavoitteeseen ilman fossiilisten polttoaineiden hintojen korotuksia.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei ottanut keskiviikkona kantaa siihen, onnistuuko vähennystavoitteen saavuttaminen ilman polttoaineiden hinnankorotuksia.

– Me etsimme nyt näitä ratkaisuja, Marin sanoi saapuessaan Säätytalolle.

STT–Tuomas Savonen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE