Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liikennevaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen: “Ainoa kommenttini on syvä osanottoni omaisille ja läheisille”

Juna törmäsi puolustusvoimien Masi-ajoneuvoon Raaseporissa.

Raaseporin tasoristeysonnettomuudessa on kuollut neljä ihmistä, joista yksi oli matkustajana junassa.
Sairaaloihin on tuotu 11 tasoristeysonnettomuudessa loukkaantunutta.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (sin.) kertoo aamupäivällä Demokraatille olevansa asioista vielä lehtitietojen ja tekstiviestien varassa.

Hän toteaa, että hänen ainoa kommenttinsa tapahtuneeseen on tällä hetkellä syvä osanotto omaisille ja läheisille.

– Tällaiset onnettomuudet ovat erittäin ikäviä tapahtumia. Itsekin palomiesuran aikana olen nähnyt kaikennäköistä, mutta nämä aina pysäyttävät, Jalonen, ammatiltaan paloesimies, suree.

Hän toteaa, että onnettomuustutkinnalle on nyt annettava rauha selvittää tapahtunutta.

“Liikenneturvallisuus on kokonaisuus”.

Onnettomuuspaikan tasoristeys oli puomiton. Vaikka niitä on vähennetty, tällaisia risteyksiä on Suomessa yhä paljon.

Jalonen korostaa, että puhuu tästä eteenpäin liikenneturvallisuudesta yleisellä tasolla eikä puutu Raaseporin onnettomuuteen, jonka tilanne on akuutti ja onnettomuustutkinta kesken.

Hän painottaa, että liikenneturvallisuus on kokonaisuus. Se liittyy niin suojateiden turvallisuuteen, näkyvyyteen kuin erilaisiin risteyksiin.

– Yleisesti ottaen, tasoristeysturvallisuutta tulisi parantaa ja mahdollisuuksien mukaan vähentää tasoristeyksiä varsinkin näitä vartioimattomia.

Vartioimattomia tasoristeyksiä Suomessa on vajaat 2 000.

Jalonen toteaa, että tasoristeysten poistaminen vaatii usein rinnalleen kokoajatien. Infran rakentaminen on kallista.

– Mutta siihen tulisi pyrkiä, että niitä saadaan tavalla tai toisella pois. Poistamisen pitää olla suunnitelmallista ja pitkäjänteistä työtä niin kuin liikennepolitiikan ylipäänsä.

– Ylipäänsä turvallisuuteen, risteys- ja suojatieturvallisuuteen pitäisi jatkuvasti kiinnittää enemmän huomioita, hän toteaa.

Tänään on ollut kolarien päivä, Autokoululiitto huolissaan.

Esimerkiksi tällä hetkellä maamme liikenneturvallisuuteen vaikuttaa monet suomalaiset yllättänyt talvi. Tänään onkin jo raportoitu useista kolareista.

Suomen Autokoululiitto on tänään lähettänyt tiedotteen, jonka mukaan se pitää osaa ajokorttilakiesityksen uudistuksista “täysin järjettömänä”.

Liukkaan kelin ajorataharjoittelun poistaminen on liiton mukaan yksi tällainen esimerkki.

– Asia tulee meille nyt valiokuntaankäsittelyyn, siihen varmasti perehdytään kunnolla. Totta kai koulutus on yksi iso osa kokonaisturvallisuutta. Otetaan nyt se tuolla kunnollisen kuulemisen kautta, mutta siitä turvallisuudesta on pidettävä tavalla tai toisella kiinni, Jalonen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE