Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liikenneväylien korjausvelan kuromiseen 13 miljoonan lisäpotti – näin valtiovarainvaliokunta jakoi 40 miljoonan joululahjarahat

Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Esko Kiviranta (kesk.) ja puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) budjettimietinnön tiedotustilaisuudessa torstaina.

Valtiovarainvaliokunta jakaa 40 miljoonaa euroa niin kutsuttua joululahjarahaa. Suurimmat lisäykset osoitetaan liikenneväylien korjausvelan vähentämiseen sekä osaamiseen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Osaamiseen laitetaan joululahjarahoja 11 miljoonaa ja korjausvelan vähentämiseen 13 miljoonaa euroa. Lisäksi esimerkiksi pyöräilymatkailun edistämiseen laitetaan 300 000 euroa ja koulumatkapyöräilyn edistämiseen 100 000 euroa.

Myös esimerkiksi Maahanmuuttoviraston toimintaan satsataan lisää rahaa, samoin kuin Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöön.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta kertoi torstaina saaneensa valmiiksi ensi vuoden talousarviota koskevan mietintönsä. Samalla valiokunta esitteli niin sanotut joululahjarahat eli sen, miten kansanedustajien budjettialoitteisiin toivomat lisärahat jaetaan.

Eduskunnan on määrä hyväksyä budjetti ensi viikolla.

40 miljoonan euron lisäyksissä näkyvät hallitusohjelman painotukset

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja SDP:n Johannes Koskinen sanoi, että budjetti on laadittu hallitusohjelman painopisteiden mukaisesti tukemaan työllisyyttä ja vähentämään sosiaalista eriarvoisuutta.

– Myös näissä eduskunnan tekemissä 40 miljoonan euron lisäyksissä on sama painotus, Koskinen sanoi.

40 miljoonan euron summasta isoja osia menee Koskisen mukaan esimerkiksi lukutaidon kehittämiseen liittyviin projekteihin ja esimerkiksi luontopalveluihin.

– Liikenteessä on painotettu kevyen liikenteen väyliä ja sellaisia nopeasti toteuttamiskelpoisia, välttämättömiä väylästön kehittämishankkeita, Koskinen sanoi.

STT–Viivi Salminen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE