Yhdeksänpäiväisen festivaalin ensimmäiseen viikonloppuun sisältyi muun muassa Sonja Jokiniemen kantaesitys “Blab” ja montrealilaisen, tänä vuonna Venetsian biennaalin Hopeisella leijonalla palkitun Dana Michelin sooloteos “Mercurial George”.

Sinänsä hyvin erilaisissa esityksissä oli yllättäen myös yhteneväisiä elementtejä. Kummassakin esineet ja suhde niihin olivat keskeisessä asemassa.

Jokiniemellä esineet olivat esitystä varten tehtyjä, pääasiassa kankaisia ja enemmän tai vähemmän seksistisiä. Michelillä ne olivat arkiesineitä, joille hän antoi uuden tai alkuperäistä suuremman merkityksen ja tehtävän.

Mercurial George -esityksessä vaikutti siltä, että Michelin pyrki liikkumaan mahdollisimman hankalasti niin lattiatasossa ryömimällä kuin pystyssäkin. Liikkeiden vääntyneet ja kulmikkaat asennot osoittivat kuin ohimennen esiintyjän laajan teknisen osaamisen.

Zodiak -Uuden tanssin keskus

Liikkeellä marraskuussa -festivaali

Blab

Konsepti, koreografia ja visualisointi Sonja Jokiniemi – Valot Heikki Paasonen – Esiintyjät Ivo Serra, Mira Kautto, Sara Gurevitsch

Mercurial George

Konsepti ja esitys Dana Michel – Valot Karine Gauthier – Ääni David Drury

Käsiohjelmassa puhuttiin teoksen omasta universumista ja sinne se myös jäi. Ainakaan vanhemmalle katsojalle ei oikein avautunut, mitä itsekseen mumiseva Michel tarkoitti tai mihin hän pyrki kaivaessaan tavaroita harmaista säkeistä, esittäessään radiojuontajaa tai upottaessaan kasvonsa sinertävään taikinaan. Halutessaan esityksen saattoi mieltää ihmisen turhauttavaksi kehityskuluksi viattomasta lapsuudesta nuoruuden kautta kiireiseen ja samana oravanpyöränä jatkuvaan aikuisuuteen, joka ei voi päättyä kuin katastrofiin jättimäisten tsunamiaaltojen vyöryessä yli.

Seksuaalisia tekoja

Jokiniemen Blab oli kolmelle esiintyjälle tehty esitys, jonka pääpointiksi muodostui toiminta erilaisten kankaisten möykkymäisten tai penistä imitoivien esineiden kanssa. Halut ja teot, joita esityksessä oli, viittasivat enemmän tai vähemmän seksiin ja seksuaalisiin fantasioihin.

Tärkeä merkitys oli suulla, jota esiintyjät käyttivät kuin pienet lapset tai eläimet. Kaikki laitettiin suuhun tai suulla tartuttiin niin esineisiin kuin toisiin ihmisiin.

Tunnin mittaisen esityksen hankaluutena oli, ettei se kehittynyt oikein mihinkään. Jo puolessa välissä perusidea oli käyty perusteellisesti läpi, eikä loppupuolen outo liikehdintä ja ilmeily ainakaan parantanut asiaa.

Blabin esiintyjät, Ivo Serra, Mira Kautto ja Sara Gurevitsch hoitivat tehtävänsä moitteettomasti. Heidän tietoisen ilmeettömät hahmonsa toimivat sekä etäännyttävänä elementtinä että teki heistä kokonaisuuden kehollisia osia, ei yksilöitä. Hieman ärsytti esityksen lievä sovinistinen ote, joka mielestäni näkyi vaikkapa siinä, että naisten asut näyttivät kaiken mahdollisen ilman alusvaatteita, miehen ei.

Annikki Alku