3.11.2016 12:17 ・ Päivitetty: 14.8.2018 12:31
Liikkumattomuus luo levottomuutta — Istanbulin kouluilla on opittavaa Suomesta
Istanbulin helteestä on enää vain muisto näin marraskuun alussa kameran kuvissa ja mielessä. Ilma on ajoittain hyytävän kylmää, vaikka mittari näyttääkin +14 astetta. Kaksi kuukautta on nyt tehty töitä turkkilaisessa koulussa. Valitettavasti lukuvuoden lopussa minulla ei taida olla juurikaan kehittämistuliaisia Suomen peruskouluun.
Koulujärjestelmä on huono ja vanhanaikainen. Kahden kuukauden kokemuksella voin todeta, että Suomessa pitää heti lopettaa varhaiskasvatukseen ja liikunnan opetukseen kohdistuvat leikkaus- ja vähennyspaineet. Tosin tämän totuuden olen tiennyt jo ennen tänne tuloa. Varhaiskasvatuksen puute ja koulumaisuus ovat mielestäni iso ongelma täällä. Opiskelijat ovat hyvin eritasoisia taidoiltaan kouluun tullessa, johtuneeko varhaiskasvatuksen puutteesta ja siitä, että sitä ei ole kaikille saatavilla?
Opiskelijoille – niin täällä jo 4 vuotiaita kutsutaan – opetetaan niin sanottuja akateemisia taitoja, mutta oman kehon hallinta ja leikkitaidot ovat hyvin puutteellisia. Oppiminen on paljon paikallaan oloa ja istumista. Opettajat yrittävät pitää levottomat ja äänekkäät opiskelijat tavalla tai toisella hiljaa, yleensä huutamalla. Ulkona ei käydä säännöllisesti edes kindergardenissa. Syksyllä ei mennä ulos, kun on liian kylmä ja opiskelijat saattavat sairastua. Kindergardenin 4-6-vuotiaat opiskelijat ovat siis lähes joka päivä kahdeksasta neljään sisällä. On tullut tunne, että täällä luullaan, että mitä enemmän lapselle opettaa, sitä enemmän hän oppii.
Oppiminen on paljon paikallaan oloa ja istumista. Opettajat yrittävät pitää levottomat ja äänekkäät opiskelijat tavalla tai toisella hiljaa, yleensä huutamalla.
Liikuntaa on pienillä vain tunti viikossa ja viidennestä luokasta lähtien kaksi tuntia viikossa. Välitunnilla isommat opiskelijat neljännestä luokasta ylöspäin pelaavat kymmenen minuutin mittaisilla välitunneilla koripalloa, mutta muuten välitunneilla ei juurikaan liikuta. Suurkaupungissa opiskelijat liikkuvat koulukyydeillä ja koulun jälkeen kuulema ollaan lähinnä neljän seinän sisällä. Mielestäni liikkumattomuus ja oman kehon hallinnan ongelmat näkyvät kömpelyytenä ja negatiivisena ja levottomana käyttäytymisenä koulussa. Liikunnan vähyys heikentää uusien asioiden omaksumista ja oppimistuloksia.
Opettajat ovat ammattitaitoisia, mutta mahdottoman tehtävän edessä. Systeemi on todella heikko ja huono. Kollegoiden kertoman mukaan tilanne on mennyt kymmenessä vuodessa koko ajan taaksepäin.
Opiskelijat ovat kuitenkin iloisia ja onnellisia. He halaavat opettajaa aina mennen tullen ja kehuvat pukeutumista tai kouruja. Joka päivä joku muistaa sanoa opettajalle “I love you”.
Kolmen kuukauden kokemuksen jälkeen uskallan sanoa, että turkkilaisten elämä on melua, kalabalikkia (väenpaljous turkiksi), säätämistä ja ruokaa. Muukalaista ei ole kohdeltu kaltoin.
Kirjoittaja on erityisopettaja, joka työskentelee lukuvuoden istanbulilaisessa koulussa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.