Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Liisa Jaakonsaarelta varoitus Venäjä-suhteista: “Nykymuotoinen pattitilanne on huono kaikille”

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari sanoo, että EU:n ja Venäjän suhteet ovat vaarassa lukkiutua kielteiselle uralle. Hänen mukaansa neuvotteluyhteys Venäjän kanssa koskien pakotteita on avattava.

Viime viikon perjantaina Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier väläytti mahdollisuutta höllentää Venäjään kohdistuvia pakotteita. Kuluvalla viikolla keskustelu on herännyt uudelleen.

— Krimin liittämistä ei saa koskaan hyväksyä. Venäjän toiminta on kansainvälisen oikeuden vastaista, mutta dialogia tarvitaan ja EU:n on nyt mietittävä kumpi palvelee paremmin: vastakkainasettelu vai lähentyminen.

Jaakonsaaren mukaan Saksan avaus tulee oikeaan aikaan, koska nykymuotoiset pakotteet tulevat uudelleenkäsiteltäväksi heinäkuussa.

Jaakopnsaari huomauttaa, että varsinkin Suomen talous ja vienti ovat kärsineet suuresti Venäjään kohdistuvien pakotteiden ja Venäjän vastapakotteiden vuoksi.

Ulkoministeri Timo Soini tapaa Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin Moskovassa maanantaina.

— Nykymuotoinen pattitilanne on huono kaikille. Euroopan unionin tavoitteena on konfliktin ratkaiseminen, ei pakotteiden ylläpito. Keskusteluyhteys Venäjän kanssa pakotteista on nyt avattava, mutta vielä tärkeämpää on löytää yhteinen ratkaisu ja säilyttää EU:n yhtenäisyys.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE