Teatteri & Tanssi

Liisan pitkäveteiset seikkailut Kansallisbaletissa

Mirka Kleemola
Kansallisbaletin klassikkotarinan uudessa Jorma Elon koreografioinnissa Liisana tanssii Eun-Ji Ha. Antti Keinänen esittää Hatuntekijää.
Mirka Kleemola
Kansallisbaletin klassikkotarinan uudessa Jorma Elon koreografioinnissa Liisana tanssii Eun-Ji Ha. Antti Keinänen esittää Hatuntekijää.
Mirka Kleemola
Kansallisbaletin klassikkotarinan uudessa Jorma Elon koreografioinnissa Liisana tanssii Eun-Ji Ha. Antti Keinänen esittää Hatuntekijää.

Täytyy myöntää, että koreografi Jorma Elo on aikamoinen velho, kun hän pystyy tekemään niin mielikuvituksellisesta kirjasta kuin Lewis Carrollin Liisa Ihmemaassa niin pitkäveteisen balettiteoksen. Samalla hän onnistuu kadottamaan lähes kaiken sen anarkistisuuden, mikä kirjassa sen ilmestymisaikana (1865) oli ja on edelleen.

Suomen Kansallisbaletti

Liisa Ihmemaassa

Koreografia Jorma Elo – Musiikki Ludwig van Beethoven – G. F. Händel, Edvard Grieg, Felix Mendelssohn, Joseph Haydn, Carl Maria von Weber, Hector Berlioz, Gottfried Stölzelm – Lavastus ja puvut Robert Perdziola – Valot ja projisoinnit Mikki Kunttu – Animaatiot Petri Sarkkila

Vakavasti puhuen Kansallisbaletin uuden koko perheen kantaesitysbaletin Liisa Ihmemaassa tekijänä Elo olisi tarvinnut rinnalleen niin osaavan teksti- kuin musiikkidramaturginkin. Näin ainakin isoimmat ihmetyksen aiheet olisi varmasti voitu välttää. Tosin siitä en ole varma, olisiko sittenkään alkuteoksen kielellinen hulluttelu ja brittiläisen perinteisen lastenkasvatuksen kritiikki lastenloruparodioineen onnistunut välittymään ei-kielelliseen tanssiteokseen.

Liisa hukassa

Esitys alkaa oikeastaan kahdella prologilla, joista ensimmäisen mukanaoloa eli Liisan isän kuolemaa, en oikein ymmärrä. Siihen ei jatkossa viitata missään yhteydessä. Liisan rakkaus kuolleeseen isään ja kuoleman vaikutus hänen kehitykseensä olisi kyllä pystytty tuomaan esille kihlajaiskohtauksessa, joka puolestaan oli aivan liian pitkäksi venytetty. Vähemmälläkin ymmärtää, ettei Liisa ole vielä riittävän aikuinen rakastuakseen ja kihlautuakseen.

Kun päästään itse Ihmemaahan, ei meno paljoa parane. Jollei ole lukenut kirjaa tai nähnyt edes sen pohjalta tehtyä Disney-elokuvaa, on monessa kohtauksessa vaikea pysyä mukana. Varsinkin kun useat tarinan kuljetuksen ja Liisan kehityksen kannalta olennaiset seikat joko jätetään kokonaan käsittelemättä tai vain huitaistaan nopeasti ohi. Yksi tällainen on esimerkiksi Irvikissa, jonka kuvaa kyllä näytetään silloin tällöin, mutta muuten ei selitetä mistä on kyse, eikä Liisa mitenkään reagoi Irvikissan ilmestymisiin.

Tiedän, että muusikot ja säveltäjät eivät katso hyvällä teostensa pilkkomista ja lyhentämistä. Tässä tapauksessa sellainen kuitenkin olisi tehnyt hyvää tai sitten Elon olisi pitänyt valita musiikkikoosteeseen huomattavasti lyhyempiä kappaleita. Sinänsä hienot ja ilmaisevat Beethovenin, Händelin, Griegin, Mendelssohnin, Haydnin, von Weberin, Berliozin ja Stölzelin sävellykset ovat usein liian pitkiä, jolloin kohtauksen juju vesittyy. Näin jopa lopun sinänsä näyttävässä pelikorttisotilaiden taistelussa, josta tulee vain yhtä marssimista.

Liisa statistina

Myös Liisan osuus tarinassa on ongelmallinen. Useimmissa kohtauksissa hän on lähinnä sivustaseuraaja, jonka pääasiallinen tehtävä on ihmetellä ja ilmehtiä miimisesti. Näkemäni esityksen Liisa, Eun-Ji Ha, kyllä hallitsee ilmaisun ja on muutenkin hyvin suloinen nuori tyttö. Ja kun hän pääsee kunnolla tanssimaan, kuten loppupuolen duetossa Valkoisen Ritarin (Michal Krčmář) kanssa, näyttämö heti sähköistyy myös tanssillisesti.

Toinen sekä koreografisesti että esityksellisesti esiin nouseva hahmo on Valkoinen kani, joka eräänlaisena tapahtumien johdattelijana aina putkahtelee esille milloin mistäkin. Xiaoyu He on mainio kani. Yhtä aikaa tuttu ja arvoituksellinen ja myös erinomainen tanssija.

Käsiohjelmassa Elo sanoo halunneensa tehdä Liisasta aikaisempia teoksiaan klassisemman. Sitä se onkin, jopa niin paljon, että liikutaan sillä rajalla, vaikuttaako se vanhahtavalta. Myönnän auliisti, että olen pitänyt paljon enemmän Elon aikaisempien teosten ei-niin-klassisesta liikekielestä.

Tilannetta ei pelasta baletin nuorisoryhmän tai pienten balettikoululaisten käyttö joukkokohtauksissa. Eikä sekään, että koko tanssijakunta tekee työnsä antaumuksella.

Visuaalisesti Liisa Ihmemaassa on yltäkylläinen, jopa niin, että Robert Perdziolan suunnittelemat lavastus ja puvut tuntuvat melkein jyräävän koreografian. Lavastus välillä ihan konkreettisestikin pienentämällä tanssitilaa ja toisaalta käyttämällä runsaasti aikaa vaihtoihin. Mielestäni viitteellisemmällä ylöspanolla, varsinkin kun valoissa oli käytettävissä Mikki Kuntun kaltainen huipputaiteilija, olisi kenties saatu aikaan teknisesti ja visuaalisesti huomattavasti sujuvampi esitys.

Liisa Ihmemaassa balettia markkinoidaan yli 6-vuotiaille. Väliaikoineen ja kiitosrituaaleineen liki kolmetuntinen esitys on mielestäni kyllä koko perheen teokseksi liian pitkä. Ja ainakin on parasta etukäteen tutustua itse kirjaan, jotta jaksaa seurata näyttämön tapahtumia.

Annikki Alku

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat